sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Samuel Monk: Jem Sepänpoika

Jem Sepänpoika
Samuel Monk
217 s. 
2016
Reuna









Arvostelukappale kustantajalta


Viikinkiaika, 1000-luvun alun Finlandia. Näin kauas historiassa en ole kirjallisuuden kanssa ennen matkannut, mutta nyt Samuel Monkin Jem Sepänpoika minut sinne houkutteli. Ehkä jännitin hieman kirjan aloittamista, vaikka yleensä pidänkin historiaan sijoittuvista romaaneista - ja turhaan jännitinkin. Jem Sepänpojassa on vetävää ja koukuttavaa vauhtia ja huumoria - ja niitä viikinkejä.

Jem Sepänpoika alkaa kun Jem ajetaan kotikylästään ja hän joutuu taisteluun Linnanmäen sukua, vihollisia, vastaan. Taistelussa ovat mukana myös Linnanmäen suvun kanssa liittoutuneet birkalaiset. Kun Jem matkaa läpi Finlandian, tulivat minullekin tutuiksi maamme eri nurkat 1000-luvulla, kuten Noisia ja Vanaita.

Samuel Monk oli minulle entuudestaan ainoastaan nimenä tuttu, mutta hän on julkaissut ainakin Temudzin -trilogiaksi kutsutun kirjakolmikon, joka alkoi varovasti kiinnostaa tykästyttyäni Jem Sepänpojan luettuani Monkin tyyliin. Vaikka pidän kovasti tätä nykyään historiallisesta kirjallisuudesta, olen huomannut että joskus voi olla "liikaa" matkata kauas historiaan. Jem Sepänpoika oli kuitenkin omalla tavallaan hyvin viihdyttävää, paikoin hersyvän hauskaakin luettavaa, sillä Monk ei ole unohtanut kirjasta huumoria. Tämä oli yksi parhaista asioista Jemin matkasta lukiessani!

Mutta ei puutu vauhtiakaan tästä kirjasta. Kirjaa kuvataan viikinkitrillerinä ja kirjassa on toki mukana taisteluita ja niiden tuoksinassa jokunen hieman väkivaltaisempikin kuvaus. Niitä ei kuitenkaan ole liikaa, ja päärooliin pääseekin historian lehtien havina jonka mukana pääsin kurkistamaan viikinkiaikaan. Ehkä uskallan tulevaisuudessa tarttua johonkin toiseenkin viikinkiaikaa käsittelevään romaaniin?

Pienenä yksityiskohtana mainittakoon olut. Samuel Monk on ottanut kirjailijan vapauden ja päästää viikingit vahvistamaan taistelukuntoaan kerran jos toisenkin olutruukulle - jossa komeilee musta kukko... Joka saattaa jollekulle olla tuttu eräästä olutmerkistä. Hih.

Voin suositella Jem Sepänpoikaa etenkin historiasta kiinnostuneille lukutoukille. Viikinkiajan ei tarvitse olla kirjaa lukiessa etukäten tuttua, sillä Samuel Monk tekee hypyn 1000-luvulle helpoksi. Huumorin ja trillerimäisten piirteiden vuoksi voisin kuvitella että myös muut vauhdikkaampien kirjojen ystävät voisivat Jem Sepänpoikaan ihastua - ottaen huomioon myös nuoremmat lukijat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!