sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Roald Dahl: Iso kiltti jätti

Iso kiltti jätti
Roald Dahl
Kuvittanut Quentin Blake
Suomentanut Tuomas Nevanlinna
231 s. 
2016
Art House







Arvostelukappale kustantajalta


Palaan taas lukumaratoniin, ties kuinka monetta kertaa. Roald Dahl, tuo ihana kirjailija jonka osalta minulla taitaa valitettavasti olla muistissani jokin musta aukko - tai sitten Dahl ei ole minulle lapsuudesta tuttu. Nyt aikuisiällä olen kuitenkin päättänyt tutustua Dahliin kunnolla, ja hyvänä aloituksena ovat nämä Art housin painamat uudet versiot kolmesta Dahlin kirjasta. Totta kai Iso kiltti jätti houkuttelee jo elokuvaversionkin takia, sillä ilman muuta tahdon tuon elokuvankin nähdä. Kirjan luettuani olen vielä enemmän innoissani elokuvasta - jo näin etukäteen.

Tarina alkaa siitä kun Sohvi näkee yöllä ulkona jotain hirvittävän isoa. Se on jättiläinen, joka kidnappaa Sohvin mukaansa. Onneksi kyseessä on kuitenkin iso kiltti jättiläinen, IKJ, jonka kanssa Sohvi punoo suunnitelman. Koska on olemassa myös niitä pahoja jättiläisiä (kuten me kaikki tiedämme), niitä jotka popsivat lapsia suuhunsa, päättävät IKJ ja Sohvi pelastaa ihmiskunnan. Siihen tarvitaan presidentin ja jalka- ja ilmaväen komentajia, mutta äkkiäkös heidän puheilleen päästään... Tarvitseeko edes kertoa, että tässä on kyseessä Suuri Seikkailu?

Luin jokin aika sitten Roald Dahlin Kuka pelkää noitia? -kirjan, ja pidin kyllä siitäkin kovasti. Se oli portti Dahlin maailmaan, ihastuttava portti kertakaikkiaan. Mutta täytyy sanoa: Iso kiltti jätti oli silti jotain paljon enemmän. Se oli hykerryttävän hauska, lempeä ja viisas ja kuitenkin suuri seikkailu. IKJ:ssä oli niin useita hienoja asioita etten oikein tiedä mistä aloittaa...

Aloitetaan ehkä hienoimmasta, nimittäin Tuomas Nevanlinnan suomennoksesta joka todellakin pääsi IKJ:ssä oikeuksiinsa. Dahl on luonut kirjaan omanlaistaan kieltä jota Iso Kiltti Jätti puhuu, ja miten herkullisesti Nevanlinna onkaan käännöksen tehnyt. Olen kuullut ja lukenut blogeista miten ihanaa ääneen luettavaa IKJ on ollut, ja voin uskoa! Minä en ainakaan pystyisi pidättelemään naurua jos lukisin kirjaa ääneen, sillä hihittelin kovasti jo itsekseni lukiessa. En muista kuulleeni Tuomas Nevanlinnan nimeä ennen näitä Dahl -käännöksiä, mutta tässä on kääntäjä jonka nimen laitan mieleeni. Hän tekee näistä kirjoista kielellisesti niin hienoja, etten voi kuin ihailla.

Jatketaan kuvitukseen. Quentin Blaken kuvitus sopii kuin nenä naamaan tai nappi korvaan vai minne se ikinä laiteitaankin... Hyppäsin ehkä hieman asiasta, kun tarkoitukseni oli ihailla Quentin Blaken kuvitusta. Tutustuin hänen kynänsä jälkeen David Walliamsin lastenkirjojen kautta, ja yhtä hyvin kuin hänen piirroksensa Walliamsin kirjoihin sopivat, ovat ne Dahlinkin tekstiin kuin luodut. Ne tukevat tarinaa todella hienosti.

Tietenkin Dahlin alkuperäinen tarina on hieno. Kuten jo aiemmin sanoin, se on hauska, viisas ja lempeä. Se on samalla suuri seikkailu kuin se on myös tarina ystävyydestä ja siitä miten hyvä voittaa. Juuri sellainen millainen hyvän lastenkirjan kuuluukin olla - vähän jännä, muttei liian jännä. Vähän opettavainen ja viisas, muttei sitäkään liikaa. Sopivasti kaikkea.

Dahlin kirjat ovat monelle aikuiselle varmasti jo vuosien takaa tuttuja, mutta nämä ovat kirjoja joihin varmasti voi palata aina uudelleen. Olenkin nyt iloinen että nämä kirjat ovat hyllyssäni, sillä tulen varmasti lukemaan muutaman vuoden kuluttua kummityttöni kanssa. Ehkä näistä tulee sellaisia kirjoja, joita aina luetaan kun ollaan kummin kanssa? Pysyviä muistoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!