maanantai 28. joulukuuta 2015

Timo Parvela: Ella ja kaverit karkaavat koulusta

Ella ja kaverit karkaavat koulusta
Timo Parvela
Kuvitus Mervi Lindman
141 s. 
2014
Tammi









Lainattu kirjastosta


Aika aloittaa joulun aikaan luettujen kirjojen purkaminen ja bloggaaminen, kun alan jo palautua normaaliin elämään. Eilen olin hirvittävän väsynyt, ja koko päivä meni enemmän ja vähemmän koomaillessa, mutta tänään olo on jo normaalin virkeä. Onneksi!

Ella ja kaverit karkaavat koulusta on jo viidestoista Ella-sarjan kirja. Kirjassa Ella ja kaverit pääsevät ilokseen viimeinkin toiselta luokalta, mutta vain päästäkseen kaksi ja puoli luokalle! Ella pohtii kavereidensa kanssa omaa kouluaan, ja tulevat siihen tulokseen että koulussa voisi olla hauskempaakin. He karkaavat koulusta suuntanaan Kojoottikoulu, jossa varmasti olisi hauskempaa kuin heidän nykyisessä koulussaan. Karkumatka ei suju ihan suunnitelmien mukaan, kun he kohtaavat erikoisen taikuri Papadamin, jolla ei ole puhtaat jauhot pussissaan.

Tutustumiseni Ella-kirjoihin on alkanut tänä vuonna, ennen kaikkea äänikirjojen kautta. Takana onkin monet hauskat iltahetket, kun olen milloin kenenkin lukijan kautta tutustunut Ellan ja kavereiden seikkailuihin, aina muutaman hetken ennen nukahtamista. Ella-sarja toimii äänikirjana todella hyvin, sillä jokaisella kuuntelemallani kirjalla on ollut hyvä lukija, joka saa tarinaan eloa.

Mukavaa on lukea sarjaa kirjanakin. Silloin lukeminen on yhtenäisempää, sillä yleensä kirja tulee ahmaistua yhdeltä istumalta. Niin kuin tämä, Ella ja kaverit karkaavat koulustakin. En hirveästi osaa vertailla sarjan kirjoja, sillä kyllä Parvelan kirjat vaan ovat tasaisen hyviä. Todella hauskoja ja sujuvia, ja varmasti kirjojen huumori toimii monen ikäiselle.

Ella ja kaverit-sarjan kirjat ovat onneksi itsenäisiä, joten ei tarvitse huolehtia siitä lukeeko kirjan osia järjestyksessä. Latasin ennen joulua kirjan ensimmäisen osan lukulaitteelleni, ja tuntuu kyllä hauskalta että lähiaikoina saan lukea kirjan josta kaikki lähti liikkeelle.

Ella ja kaverit-sarja sopii siinä mielessä lukemaan opetteleville, että teksti on helppolukuista ja tarinaa piristämässä on Mervi Lindmanin hauska kuvitus. Sellainen tämä sarja kuitenkin on, että uskoisin niidenkin pienten ihmisten, jotka eivät vielä itse osaa lukea, pystyvän kuuntelemaan kirjan esimerkiksi pienemmissä pätkissä. Ja on aikuisellekin tämän ääneen lukeminen mukavaa!

4 kommenttia:

  1. Meillä luettiin Ellaa paljon kun lapset olivat pieniä, ja vaikka he osasivat lukea Ellasta tuli meille oma iltahetki. Näiden lukemisesta nautti itsekin ja sain monet hyvät naurut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kati, voin ajatella että sellaisetkin lapset jotka osaavat lukea, kuuntelevat kirjoja mielellään. Ja näistä Ella-kirjoista tosiaan nauttii aikuinenkin. :)

      Poista
  2. Nämä ovat tosi symppiksiä nämä Ella-kirjat, myös aikaisemmat ilman kuvituksia olevat. Joillekin lapsille ei lueta ääneen, joten myös he saavat paljon, kun tunnin jossakin vaiheessa, ehkä silloin, kun hälinä on suurimmillaan, istutaan kuuntelemaan kirjaa.
    ps. Sinulla on kivan näköinen blogi nykyään, vanha tuoli ja vanhat kirjat, tosi nättiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, nämä ovat symppiksiä. Kuvitus on kivaa, mutta toimii myös ihan varmasti ilman kuvitustakin. Lapsi nauttii siitä kun luetaan ääneen, joten toivottavasti jokaisessa perheessä löytyisi sillekin oma hetkensä. :) Ja kiitos kehuista, tykkään itsekin kovasti tästä uudesta taustasta. <3

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!