maanantai 13. huhtikuuta 2015

Seppo Jokinen: Kuolevaksi julistettu

Kuolevaksi julistettu
Seppo Jokinen
290 s. 
2015
CrimeTime









Oma e-kirja ostos


Olen toisinaan vähän hupsu. Tiesin, että saan Seppo Jokisen tuoreimman komisario Koskinen dekkarin arvostelukappaleeksi painettuna versiona. E-kirja kuitenkin ilmestyi painettua aikaisemmin, ja niinhän siinä kävi - en malttanut odottaa vaan ostin sen itselleni. Uusin Koskis-dekkari vaan on kevään merkkitapaus.

Koskinen kumppaneineen saa kuulla kerta toisensa jälkeen miehestä, joka pakenee henkensä hädässä Tampereen keskustassa pakoon juoksevaa miestä. Ei ole vain selvillä, mitä mies pakenee ja miksi - mies itse kieltää olevansa vaarassa. Miksi hän vaikenee, ja kuka häntä uhkaa?

Samaan aikaan useampi nainen on joutunut kummallisen seksuaalirikollisen uhriksi. Tämä huumaa naiset, ja vie nämä outoihin paikkoihin. Varsinaista raiskausta ei koskaan tapahdu, mutta naiset on silti riisuttu yön aikana. Saako Tampereen poliisi miehen kiinni? Eikä Koskisen työnsarkaa helpota sekään, että rakkaan työtoverin tytär on edelleen kadoksissa.

Jo Jokisen edellisen kirjan, Mustien sydämien, jälkeen tuntui siltä, etteivät nämä paremmaksi voi enää mennä. Mutta niin vaan kävi, että Jokinen ylitti taas kerran itsensä tällä kirjalla. Miksi näin? Suurin syy on varmaankin se, ettei Jokinen ole saanut minua ennen kyynelehtimään, jonka tällä kirjalla teki. Samaan kirjaan mahtui nauru ja itku, ja se on aina hienon kirjan merkki. Varsinkin, kun kyseessä on dekkari.

Kuolevaksi julistettu oli Helsingin matkallani junakirjana. Ja enpä voisi kuvitella kirjaa, jonka kanssa junamatkat olisivat nopeammin menneet - menomatkalla melkein parahdin kun kuulutettiin junan olevan Pasilassa, voi ei, jouduin jättämään kirjan kesken. Ja vielä jännään paikkaan!

Julistettakoon se tässä: Jokinen on lempidekkaristini. Hän on saanut tuon paikan pikkuhiljaa, kirja kirjalta. Kirja kirjalta olen rakastunut enemmän Koskiseen ja hänen työtovereihinsa, ja nyt tuntuu jo, kuin lukiessa pääsisi ystävien joukkoon. Olen iloinen, että sarjan alkupäässä on vielä kirjoja, joita en ole lukenut, sillä olen aloittanut sarjan keskeltä.

Jos olet dekkari-ihminen, ja jostain kumman syystä et ole vielä lukenut Seppo Jokista, sinun on a-i-v-a-n pakko tehdä se nyt. Nyt. Tämän sarjan voit aloittaa myös keskeltä, kyllä näiden tyyppien matkaan pääsee missä kirjassa tahansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!