perjantai 17. huhtikuuta 2015

Petja Lähde: Jumala on muuttanut kaupunkiin

Jumala on muuttanut kaupunkiin
Petja Lähde
191 s. 
2015
WSOY








Lainattu kirjastosta



Petja Lähde on kirjailija jonka uusi teos kiinnosti minua kovasti. Olen lukenut hänen esikoisteoksensa Poika, ja pidin kovasti Lähteen tavasta kirjoittaa. Kun kannoin viimeksi isoa kassillista kirjoja kirjastosta, Jumala on muuttanut kaupunkiin oli yksi tärkeimmistä kirjoista siinä kassissa.

Jumala on muuttanut kaupunkiin tarjoilee lukijalleen kahdeksan henkilöhahmoa. He ovat keskenään kovin erilaisia, ja saavat vuorotellen äänen kirjassa. Hieman joutui tämä lukija ihmettelemään, miten nämä kaikki yhdistyisivät - mutta niin siinä vaan kävi. Kaikkien tarinat lopulta kohtasivat, tavalla tai toisella. Kaupungissa, Jumalan selän takana.

Alussa jouduin jopa googlettamaan, onko kyse sittenkin novellikokoelmasta. Olisin toki kirjan lukenut, vaikka se olisi sitä ollutkin, mutta muistelin silti, että kyse oli romaanista. Ja oli toki, mutta kirjan kerrontatapa ei ole mikään aivan tavallinen. Nuo mainitsemani kahdeksan hahmoa saavat vuorotellen puheenvuoron, ja alussa he tuntuvat kovin irrallisilta toisiinsa nähden.

Minun oma lempparini oli Hermione. Oikealta nimeltään Kerttu, mutta hän näkee itsensä Tylypahkan Hermionena. Hän on yksinäinen tyttö, joka päättää muuttaa isänsä luo, tuonne pieneen kaupunkiin, Jumalan selän taakse. Kukaan ei tullut hänen synttäreilleen. Uudessa kaupungissa hän löytää pian tammen, jolle puhua.

Petja Lähde on tavattoman lahjakas kirjoittaja. Hän onnistuu taitavasti sitomaan kahdeksan hahmoa toisiinsa, selittelemättä suuremmin, juonet vain punoutuvat kiinni toisiinsa. Lähteen kieli on myös... ensimmäinen mieleen juolahtanut sana oli kaunista, mutta sitä se ei ole. Se on vähän rujoa, rajuakin, se on persoonallista. Juuri sellaista joka minuun kolahtaa.

Olen ehtinyt sulatella tätä teosta pari päivää, ja mitä enemmän mietin, sitä paremmalta se tuntuu. Se tuntuu siltä, että saatan lukea sen vielä joskus uudestaan. Ja nyt tuntuu siltä, että luen Pojan pian uudestaan. Se odottaa hyllyssäni, ja koska olen lukenut sen pitkä aika sitten, se ei enää ole kirkkaasti mielessäni. Ja olisi ihanaa palata näin lyhyellä aikavälillä Lähteen tekstiin takaisin.

Suosittelen Jumala on muuttanut kaupunkiin teosta sinulle, joka pidät persoonallisemmasta, erilaisemmasta kerronnasta. Ja sinulle, joka pidät hyvästä kirjallisuudesta.

3 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hienolta ja hyvältä! Kirjan nimikin on hieno.

    VastaaPoista
  2. Pidin Pojasta tosi paljon enemmän, ehkä siksi, että henkilöitä oli paljon vähemmän, tunnelma oli kutakuinkin samanlainen - jollain tavalla.

    VastaaPoista
  3. Olipas houkutteleva arvio! Tämä kirja nousikin nyt Kirjan ja ruusun päivän hankintaharkintalistallani korkealle.

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!