keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Seikkailu kevät tulee - Me Rosvolat valkokankaalla!


Tämä kevät on Rosvoloiden kevät. Ainakin minulle. Jokin aika sitten, bloggariystävieni innostamana, tartuin ensimmäiseen Me Rosvolat kirjaan, ja se oli menoa. Seikkailuntäytteinen, vauhdikas tarina sai minut täysin omakseen, ja nyt olenkin lukenut yhtä lukuun ottamatta kaikki sarjan kirjat. Liekö ihmekään, että odotin tätä elokuvaa paljon. Ja odotan myös sitä, kun tänä keväänä Joensuun kaupunginteatteri esittää Me Rosvolat näytelmän. Huippua!

Sain kunnian päästä Me Rosvolat elokuvan pressinäytökseen Joensuuhun. Varsinainen ensi-ilta on 27.3., joten vielä hetki täytyy odottaa.

Elokuva kertoo sarjan ensimmäisen kirjan tarinan. 10-vuotias Vilja elää tavallista, omasta mielestään tylsää elämää. Viljan elämä saa kuitenkin uuden käänteen eräänä kesäpäivänä, kun perhe on autossa matkalla mummolaan. Rosvolan perhe pysäyttää Vainiston auton ryöstöaikaissa, ja erehdyksessä he nappaavat mukaansa myös Viljan. Siitä alkaa Viljan unohtumaton rosvokesä.

Suurimmaksi osaksi elokuvan tarina noudattaa kirjan tarinaa - joskin kirjassa Vilja ryöstetään tarkoituksella, Rosvoloiden pojan Kallen kaveriksi. Tämä pieni seikka ei kuitenkaan tee muutoksia juoneen, vaan se etenee kirjan tarinan mukaisesti, unohtamatta monia, monia hauskoja kohtauksia.

Kokonaisuudessaan Me Rosvolat on äärimmäisen hauska seikkailuelokuva, josta tulee hyvä mieli. Ikäraja on 7 vuotta, mutta varmasti aikuisen seurassa nuorempikin katsoja voi tästä nauttia, liikaa hurjia kohtauksia ei ole mukana. Mukana on myös ihania, tunteellisia kohtauksia, jotka lähestulkoon saivat minullekin kyyneleet silmiin - onhan tämä seikkailutarinan lisäksi myös tarina ystävyydestä.

Me Rosvolat tarjoili siis menoa, hyvää mieltä ja tunteita, mutta myös musiikkia. Mukana oli pari todella tarttuvaa biisiä, joiden mukana olisi voinut jammailla pidempäänkin. Toivottavasti näistä biiseistä kuulisimme vielä jossain!

Näyttelijäsuoritukset olivat kertakaikkiaan mahtavia. Kari Väänänen Hurja-Kaarlon roolissa ei kertakaikkiaan olisi voinut olla piiruakaan parempi - hän suoraan sanottuna herkutteli roolissaan niin paljon, että se naurattaa mielessä vieläkin. Jussi Vatanen teki Kulta-Peten roolista erilaisen kuin kirjassa, mutta hän yllätti, sillä sai Kulta-Peten tuntumaan paremmalta hahmolta kuin se kirjoissa tuntuu olevan. Lotta Lehtikari tekee myös hyvän roolin rosvoperheen äitinä, Hildana, ja hyvänen aika kuinka kaunis hän Hildana onkaan! Julman kaunis!

Lapsinäyttelijät, jotka ovat kaikki ensikertalaisia. Jokainen heistä ansaitsisi taputukset erikseen. Vilja vainistoa näytellyt Sirkku Ulgren ei kertomansa mukaan ollut tutustunut Me Rosvolat kirjoihin ennen rooliaan, mutta oli innostunut kirjoista elokuvan teon aikana, ja lukenut koko sarjan. Hän näytteleekin Viljan roolin hienosti, ja olen varma että hänestä kuullaan vielä. Kallea näytellyt Mio Määttä jää hieman pimentoon, olisin ehkä odottanut Kallelta enemmän esilläoloa, mutta siitä huolimatta tämäkin nuori mies tekee hienon roolin. Erityismaininnan lapsinäyttelijöistä saa Heleä näytellyt Ilona Huhta, joka tekee rosvoperheen tyttärenä todella hienon ja vauhdikkaan roolin. Huhta on todella sisäistänyt Helen itseensä - ja miten hyvin hän heittääkään veistä!

Elokuvan jälkeen saliin saapui näyttelijöitä, ohjaaja - ja ihana Siri Kolu! Ennen kaikkea olin odottanut Kolun tapaamista, sillä olen syvästi ihastunut hänen tapaansa kirjoittaa, ja onhan hän muutenkin ihanalta vaikuttava persoona.

Kysyessäni Siri Kolulta, miltä hänestä nyt tuntuu kun rosvolat ovat alkaneet valloittaa maailmaa, hnä naurahtaa ja kertoo sen olevan aika ihmeellistä. Rosvolat ovat suoraan sanoen varastaneet yhden elämän, ja huitelevat nyt pitkin Suomea ja Eurooppaa. Kolu ei ole jännittänyt mitään yhtä paljon kuin sitä hetkeä, kun näki Me Rosvolat elokuvan ensimmäisen kerran valkokankaalla. Elokuvan aikana hän ol iitkenyt kolmesti, ja nauranut monta kertaa. Kolu tunsi suunnatonta helpotusta ja iloa - kirjat ovat saaneet ansaitsemansa elokuvan.

Kolu yllättyi elokuvaversion koskettavuudesta, etenkin joidenkin tiettyjen kohtausten osalta, jotka saivat hänet (ja myös minut) liikuttumaan rajusti. Luvassa on siis katsojille myös tunteisiin käyvä elokuva. Kysyessäni mahdollisista jatko-osista, sain kuulla että toiveita on. En kuulemma ole ainoa, joka jatko-osaa jo halajaa, se on ollut monen katsojan mielessä ensimmäisenä kun elokuva on päättynyt. Minäkin todella toivon, että jatko-osa tulisi vielä joskus, ja nimenomaan näillä samoilla, mahtavilla näyttelijöillä.

Kolu uskoo, että elokuvan myötä Rosvolat saavat uusia lukijoita. Lapset pitävät kirjasarjoista, silloin kirjojen hahmoista ennättää tulla kavereita. Kolu toivookin, että uusi ikäpolvi löytäisi Rosvolat, sillä koska sarjan ensimmäinen kirja ilmestyi 2010, ovat sarjan aloittaneet nyt jo yläasteella. Minäkin uskon, että tämä hienosti tehty elokuva herättää kiinnostuksen kirjoihin.

Pitihän minun tietenkin kysyä Kolulta kirjavinkkejä teitä varten, lukijani. Aikuisten kirjoista hänellä oli varma vinkkaus: tuore Selja Ahavan Taivaalta tippuvat esineet (jonka minä ahneena heti aloitin!). Nuortenkirjoista löytyi pari varmaa vinkkiä myöskin: Vilja-Tuulia Huotarisen Kimmel, sekä Helena Wariksen Vuori.

Kiitän mahdollisuudesta nähdä elokuva näin ennakkoon - minä nautin todella paljon! Tämä kannattaa mennä katsomaan, tästä tulee kesä fiilis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!