torstai 23. lokakuuta 2014

Kirja, jonka ostin nimen perusteella.

Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava
Kai Ekholm
300 s. 
2013
Atena












Silloin kun on rahoissaan, on ihanaa mennä kirjakauppaan shoppailemaan. Mikä olisikaan parempaa lukutoukalle? Yhden kerran päädyin taas kerran kirjakauppaan, mietin mitä ostaisin. Yhtäkkiä mieleeni juolahti tämä kirja, mutten muistanut kirjailijaa, enkä mitään muuta kuin että kyseessä on dekkari, ja nimessä kirja. Onneksi Joensuun Suomalaisessa kirjakaupassa on asiantuntevat ja ihanat myyjät, ja tämä kirja löytyi. Ja sen nappasin mukaani. Ostamisesta on jo aikaa, mutta ostos on hautautunut hyllyyn. Nyt se putkahti eteeni.

Helsingin Kansalliskirjastossa on tapahtunut veriteko. Poliisi löytää kirjaston kupolisalista asetelman, johon on levitelty kirjoja, ja niiden keskelle tytön ruumis. Ympärillä palavat kynttilät, ja taustalla soi musiikki. Hätiin pyydetään etsiväkaksikko Kalju ja Kihara. Tapaus on täynnä kysymyksiä - kuka tyttö on, ja miksi hänet on tuotu juuri kirjastoon?

Tämä dekkari ei suinkaan pureudu ainoastaan kirjojen maailmaan, vaan se sukeltaa myös syvälle Euroopan historiaan, ja pohtii moraalisia valintoja.

Minä valitsin kirjan kirjojen takia. Kirjojen, jotka ovat teoksen nimessä, ja murhapaikkana toimivan kirjaston. Enkä joutunut pettymään, sillä tässä teoksessa kirjallisia viitteitä vilisee. Mutta jossain vaiheessa koin pienen yliannoksen Euroopan historiasta - tuntui että eri kohteisiin ja historiallisiin tapahtumiin liittyviä viittauksia tuli jatkuvalla syötöllä, enkä oikein pysynyt enää kärryillä. Tämä tapahtui loppupuolella kirjaa, joten jaksoin silti sinnitellä loppuun saakka. Ihan kiitettävän hyvinkin, vielä.

Niiden kirjojen mukaan sinut on tuomittava on menevä dekkari, jossa pilkahtelee huumoria. Etsiväkaksikko Kalju ja Kihara ovat suoraan sanoen hurmaavia, ja heihin tutustuin mielelläni. Odotankin mielenkiinolla, josko saisin lukea heistä vastakin.

Ehdottomasti keskimääräistä parempi dekkarielämys, joka sopi Kirjamessuja odottavan lukutoukan kirjallisiin tunnelmiin hyvin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!