sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kirja, josta on vaikea keksiä sanottavaa.

Radan väärällä puolella
Martina Haag
Suomentanut Salla Korpela
215 s. 
2009 
Schildts kustannus











Olen parhaillaan lukemassa Kirjavarasta. Se on mahtava kirja, jonka olen joskus aikoinaan jättänyt kesken, koska alku tökki. Niin se tökki nytkin, mietin aluksi että hohhoijakkaa, mutta sitten kirja tempaisikin mukaansa. Se on ihana tunne. <3 Mutta koska Kirjavaras on aika paksu, päätin ottaa välipalakirjaksi Martina Haagin Radan väärällä puolella.

Ihana ja todella rakastettu-kirjasta tuttu Bella on naimisissa menestyvän tv-tähden Maten kanssa. Heidn elämänsä näyttää ehkä päällisin puolin onnelliselta, mutta pinnan alla ei kaikki ole sitä miltä näyttää. Matten ympärilläkin pyörii naisia loputtomasti.... Bella päätyykin esimerkiksi, kaiken muun lisäksi, vakoilemaan perhettään.

Niin kuin otsikossa kirjoitin, niin tästä kirjasta on äärimmäisen vaikea keksiä mitään järkevää sanottavaa. Haag kirjoittaa ihan kelvollista hömppää, ihan hyvää chick litiä joka on hauskaakin paikoitellen, mutta en minä mitään syvällistä analyysia pysty kirjasta kirjoittamaan. Ehkä se ei ole chik litin kohdalla tarkoituskaan?

Joka tapauksessa, Radan väärällä puolella oli ihan mukava, melkeinpä hauskakin, välipala. Kaikki tapahtumat eivät toki voisi ehkä tapahtua oikeasti, mutta tarvitseeko niin loppujen lopuksi ollakaan?

★★★

1 kommentti:

  1. Tämä oli minustakin tyhjänpäiväinen. Olin lukenut Haagin suloisen "Meidän kotona" ja hauskan "Ihana ja todella rakastettu (ja töissä menee myös superhyvin)", jonka jatko-osaa odotin innolla - ja tämä on se jatko-osa. :( Ilmeisesti luovuus tyrehtyi. Jatko-osat ovat joskus vaarallisia.

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!