keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Jukka-Pekka Palviainen: Perjantai on hyvä päivä lähteä

y
Perjantai on hyvä päivä lähteä
Jukka-Pekka Palviainen
158 s. 
2014
Karisto









Arvostelukappale


Nyt täytyy sanoa että tätä lukutoukkaa on todella onni potkaissut! Nimittäin pyysin Karistolta paria uunituoretta nuoritenkirjaa arvostelukappaleeksi, tietäättä todellakaan millaisen helmen tulen käsiini saamaan. Sillä todellinen heli tämä Jukka-Pekka Palviaisen uusin kirja on.

Lotan isä on pakomatkalla, hyvistä syistä. Lotalle iskee pakottava ikävä, ja tarve löytää isä. Hän tapaa mukavan pojan, joka on mitä sopivinta matkaseuraa, ja pyytää tätä matkalle kanssaan. Niin, perjantai on hyvä päivä lähteä, ja siitä alkaa nuorten matka halki Suomen. Kuten takakannessa sanotaan "He etsivät isää ja löytävät maailman".

Jukka-Pekka Palviaisen edellinen nuortenromaani Joku vieraileva tähti sai Topelius-palkinnon vuonna 2012. Ja nyt sanon: olisi tämäkin sen ansainnut. Ehkä pidin Perjantaissa erityisesti road trip meiningeistä, mutta yleinen tunnelma oli ihastuttava. Se oli naurattava, se oli liikuttava, se oli kaikkea mitä pieni lukija nuortenkirjalta kaipaa.

Ahmin kirjaa. En malttanut jättää sitä kesken, vaan luin sitä vielä pitkälle iltaan sängyssäkin saadakseni tietää miten lopussa käy.

Lukiessani minua hellittiin hyvällä huumorilla, taidokkaasti nuorille kirjoitetulla rakkaustarinalla ja mainiolla road trip meiningillä. Vaikka miten yrittäisin kritisoida ja keksiä mitä olisin voinut kirjaan lisätä, tai mitä poistaa, en keksi mitään.

Perjantai on hyvä päivä lähteä on täydellinen nuortenkirja.

★★★★★

2 kommenttia:

  1. Jaa, vai on Palviaiselta putkahtanut tämmöinen. (: Aika jännittävä siirtymä nuortenkirjaan.
    Luin vastikään Palviaiselta Mitä ikinä keksitkin pelätä, josta en pitänyt oikeastaan yhtään. Siinä kieli tuntui jotenkin tönköltä. Sen perään luin Valkoisen flyygelin, josta taas tykkäsin tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palviainenhan kirjoitti tätäkin ennen ainakin yhden nuortenkirjan, tuon Joku vieraileva tähti. Senkin olen lukenut, ja sekin oli mainio.

      Minä en ole noita aikuisten kirjoja häneltä lukenut, mutta tuo Valkoinen flyygeli voisi kiinnostaa kun sinäkin olet siitä pitänyt!

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!