torstai 29. elokuuta 2013

Reeta Aarnio: Hän joka ei pelkää

Hän joka ei pelkää
Reeta Aarnio
253 s. 
2013
Otava







Arvostelukappale


Minulle Hän joka ei pelkää oli uusi tuttavuus, ennen kuin minuun otettiin yhteyttä Otavalta ja tarjottiin tätä arvostelukappaleeksi. Minä tietenkin otin tarjouksen vastaan, uudet kotimaiset nuortenkirjat kiinnostavat aina.

Kiraita syytetään pienen sisarensa kuolemasta, ja tämä jätetään heimonsa toimesta yksin ajelehtimaan. Hän päätyy aivan erilaisen tuntuiseen maailmaan, jossa kohtaa sisarukset Asisin ja Rein perheineen. Mitä tapahtuu kun kaksi erilaista maailmaa kohtaavat?

Täytyy tunnustaa etten ole lukenut fantasiaa juuri ollenkaan. En ole lukenut edes Taru sormusten herrasta, en ole katsonut niitä elokuvia, enkä juuri muutenkaan fantasia elokuvia. Olen lukenut kirjoja joissa on fantasia elementtejä (kuten vaikkapa Annukka Salaman kirjat) mutta Hän joka ei pelkää oli ensimmäisiä kosketuksia pitkään aikaan täydellisempään fantasiaan.

Olisin halunnut pitää tästä kirjasta, olisin kovasti. Mutta niin se vain on ettei fantasia ehkä kuitenkaan ole minun juttuni - vaikka en haluakaan mennä ainakaan täydellisesti tuomitsemaan tämän kirjan perusteella. Elementit eivät ottaneet minua valtaansa, enkä päässyt kirjan maailmaan ollenkaan mukaan.

Sanon silti jotain hyvääkin tästä kirjasta: Aarnion kieli on sujuvaa, ja hän kuvaa hahmot hyvin. Joku, jolle fantasia on läheisempi asia, varmasti pitää tästä kirjasta.

★★½

2 kommenttia:

  1. Tämä kirja on käsittääkseni enemmänkin dystopia, eräs fantasian muoto sekin tietenkin. Minulle kyseinen genre on melko vieras, mutta sain silti kirjasta hyvin kiinni. Voi tosin johtua siitä, että olen katsellut jonkin verran dystopiaelokuvia.

    Mutta eiväthän kaikki kirjat voi aina kolahtaa, niin se vain on. :) Ja Aarnio ei tosiaan pahemmin avannut käyttämiään termejä, joten kenties kirja on tosiaan suunnattu enemmänkin sellaisille, joilla sitä tietynlaista pohjatietoa on ennestään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ehkä enemmänkin dystopiaa tämä oli, joka on itselleni kyllä kohtalaisen tuttu kirjoissa mutta tämä ei vain yksinkertaisesti auennut eikä lähtenyt vetämään. Harmittavaa. :/ Mutta kaikki ei voi aina kaikille kolahtaa.

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!