keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Uskallan!

Ajattelin alkaa ilahduttaa teitä lukijoita omilla runoillani. Olen siis kirjoittanut aika pitkään, ja uudenvuoden lupaukseni onkin kirjoittaa kolme runoa päivässä. On pitänyt aika hyvin tähän asti. Ideoita saan "sanapussistani", jossa on paperilappuja, joihin olen kirjoittanut sanoja. Sieltä otan sanan tai kaksi, ja kirjoitan niistä runon.

Kertokaa rohkeasti mielipiteenne. :)


Pieni tyttö lettipäinen viettää syntymäpäiväänsä
herää jo aikaisin, mutta makaa silti omassa sängyssä

odottaa että vanhemmat ja sisarukset tulevat onnittelemaan
tuovat kakun, mehua ja lahjat mukanaan

Ja mitä lahja kirjekuori tuokaan mukanaan, 
hän pääsee tutustumaan suklaatehtaaseen, valtavaan

samana päivänä hän pääsee tuolle matkalle
ja se on taivas pienelle lettipää tytölle

suklaata siellä ja suklaata täällä, 
suklaa on niiin hyvää että se sulaa kielen päällä.

2 kommenttia:

  1. Kunnoitettava uudenvuodenlupas! Minäkin tykkään silloin tällöin kirjoittaa runoja, mutta usein enemmän ajattelen kirjoittavani kuin oikeasti kirjoitan. Siksipä otan innolla vastaan mainion sanapussi-idean, joka pitää varmasti kynnyksen matalana. Loistava idea myös äidinkielen opetukseen tällaiselle tulevalle äidinkielen opettajalle!

    Runosi on riemastuttavan suloinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanapussi-idea on ollut käytössä esimerkiksi eräässä ryhmässä missä olin, ja se otettiin sielläkin ilolla vastaan. :) On kyllä toimiva, tuo ideoita ihan uudella tavalla.

      Ja kiitoksia kovasti kehuista. :)

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!