Tuomas Kyrö: Kerjälänen ja jänis

Sainpas sitten loppuun yhden joululomakirjoistani, olin unohtanut sen vanhempien luokse ja sain eilen takaisin. Lukaisin samantien loppuun, ahmin suoraan sanoen, on tuo sen verran ykköskirja.

Tässä kirjassa tosiaan puhutaan siitä jäniksestäkin. Kerjäläinen on Vatanescu, joka lähtee siirtotyöläiseksi suomeen Romaniasta. Sitten kerjäläinen löytää haavoittuneen jäniksen mukaansa, ja siitä tarina vasta alkaakin.

Kerjäläinen ja jänis on jotenkin sadun omainen teos, ja kerronta on uskomattoman mukaansatempaavaa. Se on inhimillinen, ihana ja ihmisläheinen. Ja kani läheinen myös. Tiesittekös että jänikset syövät kasvispitsaa? Minä en. 

Vatanescu pesi aliravitun eläimen merivedellä ja huomasi sen jalasta pilkistävän lastun. Kun hän veti lastun pois, kani vinkaisi ilkeästi ja haava alkoi vuotaa entistä pahemmin. Vatanescun sukuun ja heimoon kuului ennustajia ja merkkien tulkitsijoita, mutta hänellä itsellään oli niin tieteellinen maailmankuva kuin itseoppineella ihmisellä voi vain olla, ja silti, juuri siksi, tämä tyhjästä Vatanescun eteen pompannut kani oli liian vahva merkki ollakseen pelkkä sattuma. 

Kyrö on kyllä ehdottomasti tätänykyää lempikirjailijoitani.

Yhteiskunnallisiakin asioita käsitellään, satiirin omaisella tavalla, pilke silmäkulmassa. Luulisin että koko kirja on kirjoitettu pilke silmäkulmassa, on ollut pakko, nauroin ainakin itse pariin kertaan ihan ääneen lukiessani.

Suosittelen tätä kirjaa ihan kaikille. Varsinkin rentoutuessa tätä on hyvä lukea, raskaaksi en laskisi tätä missään tapauksessa. Arvosanaksi upeat

10+.