torstai 16. maaliskuuta 2017

Katja Kaukonen: Lumikadun kertoja

Lumikadun kertoja
Katja Kaukonen
357 s. 
2017
WSOY









Arvostelukappale kustantajalta


Kun sielu huusi hyvää kotimaista kaunokirjallisuutta, oli Katja Kaukosen uusi romaani Lumikadun kertoja onneksi käden ulottuvilla. Vaikka hänen edellinen romaaninsa Kohina ei jättänyt minuun pysyvää muistijälkeä niin olen aikalailla varma että pidin siitä - tosin en samoissa mitoissa kuin Lumikadun kertojasta.

Kaukosella on uudessa romaanissaan vahva aihe. Hän vei minut toisen maailmansodan aikaiseen Puolaan, sellaisen aiheen keskelle joka jostain syystä aina jaksaa kiinnostaa. Ja ilokseni Kaukonen on löytänyt tuoreen, erilaisen näkökulman aiheeseen.

Lumikadun kertoja alkaa vuodesta 1937, vuodesta jolloin kukaan Euroopassa ei tiedä mitä edessä oikein on. Puolassa, Lumikadulla, Bajek kerää ympärilleen yhteisön ja ryhtyy talonmieheksi. Ketä Lumikadulla asuu? No rakastavaiset Lilka ja Marek, teatteriseurueiden mukana kiertelevä Bruno, vastasyntynyt Pawel sekä leipomon Olga. Vuodet kuluvat ja elämä käy levottomammaksi. Saksalaiset saapuvat ja Bajek saa tehtäväkseen tarkkailla tilannetta - eikä puuttua mihinkään. Voiko hän vain katsella sivusta?

Kuten ihana Leena Lumi kirjoittaa, ei Kaukosen kertojan ääni notkahda kertaakaan. Niin ei. Kohina on hautautunut jonnekin mielen perukoille mutta Lumikadun asukkaat ja Bajek jäävät varmasti mieleeni kirkkaina pitkäksi aikaa. Ja sen tekee juuri Kaukosen kerronta, hänen tapansa herättää Lumikadun asukkaat eloon, kuvata kipeästi toisen maailmansodan aikaa.

Kaukonen on hurmaava. Lumikadun kertojan tarina on melankolinen, totta kai se on melankolinen kun pohditaan mitä aikaa kirjassa kuvataan. Mutta kirkkauden tähän romaaniin tuo Katja Kaukosen kirjallinen ääni, jo se itsessään tuo toivoa ja iloakin - iloa hyvästä kirjallisuudesta. Mutta on Lumikadun kertojassa muutenkin iloa, värejä, ei ainoastaan mustaa, valkoista ja harmaata. Kaukonen kuvaa hienosti sitä miten sodan keskelläkin on elämä jatkuu, ainakin jollain tapaa.

Lumikadun kertoja oli minulle ennen kaikkea Kaukosen kerronnan juhlaa. Puhtaan, kirkkaan ja kauniin kertojan romaani jonka voisin milloin tahansa lukea uudestaan. Se on aiheeltaan tärkeä ja suuri, mutta se on myös täynnä tunteiden kirjoa ja värejä laidasta laitaan. Se on elämää. Lukekaa tämä!

Kirja kuuluu Helmet-lukuhaasteeseeni, kohtaan 1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis - sekä #satasuomalaista2017 -haasteeseen.

2 kommenttia:

  1. Hienoa! Tämä odottaa lukemista lukemattomien joukossa. Ehtisinköhän ensi viikolla tarttua kirjaan, kun lomailen?

    VastaaPoista
  2. Mulle Katja Kaukosen uusi kirja on aina Tapaus, oon tykännyt ihan mielettömästi jokaisesta kirjasta :) Tätä en ole vielä saanut käsiini mutta eiköhän tilanne pian korjaannu.

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!