maanantai 30. tammikuuta 2017

Blake Crouch: Pimeää ainetta

Pimeää ainetta
Blake Crouch
Suomentanut Ilkka Rekiaro
400 s. 
2017
Tammi








Arvostelukappale kustantajalta


Voi Blake Crouch minkä teit. Tämä kirjailija sai minut rakastumaan itseensä Wayward Pines -trilogialla, enkä varmasti ole ainoa rakastunut. Olikin iloinen yllätys huomata kustantajan kevätkatalogissa Crouchin uusi suomennos, mutta että tällainen kirja... Pimeää ainetta löi laudalta kaikki odotukseni.

Jason on kvanttifyysikko, mies jonka elämä muuttuu aivan varoittamatta. Naamioitunut sieppaaja hyökkää varoittamatta ja tainnuttaa ja seuraavana koko maailma on jotenkin vinksallaan. Jason, joka on tottunut elämäänsä epäonnistuneena fyysikkona onkin nyt nero, mies jota arvostetaan ja taputellaan olalle. Hän on onnistunut siinä missä toisessa elämässään epäonnistui. Elääkö hän unelmaansa? No ei kuitenkaan, sillä tämä unelma muuttuu pahimmaksi painajaiseksi kun takaa-ajo rinnakkaistodellisuuksissa alkaa.

En voi kuin todeta uudelleen: voi Blake Crouch minkä teit. Ei, scifi ei ole varsinaisesti ominta aluettani eikä fysiikka kuulunut lempiaiheisiini koulussa ja nuo molemmat asiat ovat väkevinä vaikuttajina Pimeässä aineessa. Ja kuitenkin, rakastuin Crouchin uuteen romaaniin päättömästi. Se tunnelma, se vauhti, se ainutlaatuisuus mikä tässä trillerissä on läsnä, se on jotain mieletöntä. Ja sitten kuitenkin se humaanius, ihmismäisyys, se miten Crouch kuvaa Jasonia ja rinnakkaistodellisuuksia. Se lämmittää kaiken toiminnan keskellä.

Pimeään aineeseen rakastuakseen ei tarvitse olla kokenut scifin lukija. Enhän minäkään ole ja kuinka kävi? Crouch kuvaa esimerkiksi rinnakkaistodellisuuksia ymmärrettävällä tavalla, tavalla jolla niiden maailmaan pääsee helposti. Kirjan vauhtiin pääsee mukaan todella helposti, enkä koukututtuani oikein malttanutkaan laskea kirjaa käsistäni. Tempo on nopea, mutta Crouchin ja Rekiaron mahtavan yhteispelin ansiosta kirja on sujuvaa, ahmittavaa luettavaa.

Rinnakkaistodellisuudet, takaa-ajo ja trilleriainekset tarvitsevat kuitenkin vastapainoksi jotain muuta. Ja senkin Crouch on löytänyt, hän on löytänyt Pimeään aineeseen syvällisen ja lämpimän puolen. Tapa jolla hän kuvaa Jasonia, hänen oman aidon itsensä etsimistä ja pohdintaa on hienoa luettavaa. Lisäksi on todettava että Pimeää ainetta herätti ainakin minussa suuria kysymyksiä: onko meillä täällä rinnakkaistodellisuuksia? Elääkö tuolla jossain kymmeniä erilaisia Kristoja joiden elämässä onkin käynyt aivan toisin? Suuria, suuria ajatuksia joita ei ehkä kannattaisi hirveästi alkaa miettiä. Sekoaa vielä pää (pahemmin).

Jos pidät trillereistä, tämä on kirja sinulle. Jos pidät scifistä, tämä on kirja sinullekin. Jos pidit Wayward Pines -trilogiasta, pidät tästäkin. Ja kyllä Pimeää ainetta kannattaa muutenkin kokeilla, minä suosittelen lämmöllä!

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Sana sen rakkaan harrastuksen löytämisen tärkeydestä.






Hyppään Lukutoukan kulttuuriblogissa nyt sivupolulle. Aion kirjoittaa asiasta jota olen miettinyt jo kauan ja josta mielestäni pitäisi puhua paljon enemmän. Aion kirjoittaa mielenterveysongelmista ja pohjalta nousemisesta, siitä mikä siihen voi auttaa.

Olen käynyt pohjalla. Kahlannut syvällä, tai oikeammin kontannut kun voimat eivät riittäneet pitämään jalkoja pystyssä. Olen elänyt sumussa, hiljaisuudessa koska en jaksanut puhua. Olen elänyt monta sellaista vuotta että niissä ei ole mitään muistelemisen arvoista. Onneksi ihmisen mieli on sellainen kummallinen asia, että se pyyhkii ne pahimmat asiat pois. Mielessäni ei ole muutaman vuoden ajalta juuri minkäänlaisia yksityiskohtia, en tarkemmin mitä elämässäni tapahtui ja jos ihmiset puhuvat minulle niiden aikojen tapahtumista... Minulla ei ole muistikuvia. En ole pahoillani siitä, päinvastoin.

Muutama vuosi sitten jotain tapahtui. Osaltaan syynä oli se että minulle löydettiin viimeinkin oikea lääke, koko syytä en edes tiedä. Aika? Ehkä. Ehkä minun oli vain aika nousta, sen lisäksi että minulla oli rutkasti motivaatiota paranemiseen. Enää ei vain jaksanut olla pohjalta. Pikku hiljaa, sieltä noustiin. Olen vieläkin paranemisen tiellä enkä voi mitenkään sanoa olevani "terve". Eletään tällä Hulluuden highwaylla, niin kuin Haloo Helsinki! laulaa.

Tarkoitukseni ei ollut kuitenkaan ainoastaan kertoa omaa tarinaani vaan sitä, mikä on ollut merkittävänä osana auttamassa paranemistani. Kirjat, lukeminen, kirjabloggaus. Se, että olen löytänyt oman intohimoni, rakkaan asiani. Se on ollut korvaamattoman suuri asia. Kirjat auttavat silloin kun on paha olla, ne ovat läsnä silloin kun hymyilyttää ja olen onnellinen. Kirjabloggaamisen kautta olen saanut mahtavia tuttuja, kavereita ja todellisia ystäviä isolla Y:llä, todella hienoja ihmisiä elämääni joista en luopuisi millään. Lukutoukan kulttuuriblogi on antanut minulle suunnattomasti voimaa niin huonoina kuin hyvinäkin päivinä.

Siksi juuri kirjoitan. Kirjoitan, jotta niin mielenterveysongelmaiset kuin alalla työskentelevät ihmisetkin ymmärtäisivät ja muistaisivat sen, miten tärkeä on löytää se "oma juttu". Se oma juttu voi olla mitä tahansa! Se voi olla musiikki, liikunta, elokuvat, käsityöt, kirjoittaminen... Mitä tahansa! Kunhan vain on se oma rakkauden ja intohimon kohde, jonka parissa viettää aikaa. Sillä voin kokemuksesta sanoa: mikään, ei mikään ole pahempaa kuin se ettei tee oikeastaan mitään muuta kuin on niiden omien ajatustensa kanssa, miettii surullisia asioita ja joutuu koko ajan vielä syvemmälle.

Tiedän, että monilla on se oma juttu. Todella monilla on jotain minkä parissa viettää aikaa, mutta valitettavasti tunnen monia joilla ei ole oikeastaan mitään - se on aika surullista. Sinä, jolla on paha olla. Mieti, mikä olisi se oma mielenkiinnon kohteesi, minkä parissa voisit viettää enemmän aikaa. Puhu hoitajiesi/ohjaajiesi kanssa, puhu ystäviesi ja perheesi kanssa, kuuntele ehdotuksia. Etsi, kokeile.

Hoitajat, alalla työskentelevät. Puhukaa tästä asiakkaillenne, ehdottakaa erilaisia asioita. Jos hän kiinnostuu jostain, innostakaa häntä siinä, puhukaa hänen kanssaan aiheesta. Puhukaa, keskustelkaa, vaikkei se kuuluisikaan omiin mielenkiinnonkohteisiinne. Se voi nostaa juuri hänet pohjalta, se voi olla hänelle tie ylöspäin.

Minulle se oli.

"Katse eteen ja suupielet ylöspäin, 
teen vastoinkäymisistä voimaa.
Katse eteen ja suupielet ylöspäin, 
antaa tulla, 
kestän kyllä, periks en tuu antamaan."
- Elastinen -

Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät

Vaikka vuoret järkkyisivät
Terhi Törmälehto
288 s. 
2017
Otava









Arvostelukappale kustantajalle



Luin jälleen kerran hienon esikoisromaanin. Hienon, monin tavoin vahvan romaanin joka herätti huomioni heti kustantajan katalogissa, ajatuksen "tämän haluan lukea". Eikä tuo ajatus herännyt turhaan.


Terhi Törmälehdon esikoisromaanissa pääroolia näyttelee Elsa, Elsa joka rakastaa sanoja. Hänen lapsuutensa on turvallinen, koti Kainuussa hyvä, mutta sitten hän alkaa kaivata jotain enemmän. Elsa kaipaa riuhtaisua johonkin ylemmäs. Se mitä hän etsii, löytyy seurakunnasta. Samalla tarina kulkee Bogotassa, Kolumbuassa, kertoen vanhemmasta Elsasta. Hän työskentelee siellä seurakunnassa ja tutustuu sissien vankina kituneeseen Manueliin. Elsa alkaa pohtia kysymyksiä, niitä jotka ovat jo pitkään hautuneet jossain syvemmällä...

Terhi Törmälehdon romaanin aihe on minulle kaukainen mutta kirja tuli siitä huolimatta jollain tapaa lähelle. Liekö syynä Törmälehdon tapa kirjoittaa tai vaihtoehtoisesti se miten helposti lähestyttäväksi hän on tehnyt Elsan hahmon. Helluntalaisuus oli minulle ennen tämän kirjan lukemista lähestulkoon täysin vieras asia, mutta kiitos Törmälehdon, tiedän siitä nyt paljon enemmän. Tämä esikoiskirjailija tekee helluntalaisuudesta ja uskonnosta ylipäätään helposti lähestyttävän asian pukemalla sen näin kauniiseen pukuun - näin kauniin ja toivorikkaan romaanin muotoon.

Hehkutin viime vuonna lukuisia esikoisromaaneja. Ennen kaikkea mahtavia kotimaisia esikoisromaaneja tuntui pulpahtelevan yksi toisensa perään ja olin siitä todella iloinen. Esikoiskirjailijan kirjaan tarttuessa ei ikinä tiedä millainen kirjailijan tyyli onkaan, pidänkö hänen kerronnastaan ja kielestään ja sitä ilahtuu suunnattoman paljon jos se tuntuu omalta. Kirjakevät on vasta aluillaan, mutta tuntuu että näitä hienoja esikoisromaaneja on jo nyt tullut useampi - tänäkin vuonna. En voi kuin iloita.

Siinä missä Terhi Törmälehto kuvaa helluntalaisuutta ja uskontoa hienosti, hän kuvaa hienosti myös uskosta luopumista. Se on tärkeä osa kirjaa sillä se ei varmasti ole mikään helppo asia. Ei todellakaan. Törmälehto osaa kuvata sitäkin kauniisti ja toiveikkaasti: toivoa on, elämä jatkuu, vaikka luopuminen aiheuttaa tyhjyyden tunnetta.

Vaikka vuoret järkkyisivät on täynnä tunteita, kauneutta ja toivoa. Jo Terhi Törmälehdon tyyli kirjoittaa tuo palan kauneutta lukijan elämään.

Kirja sopii hyvin esimerkiksi Helmet-lukuhaasteen kohtiinn 17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista sekä 44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta.

Vaikka vuoret järkkyisivät on osa #satasuomalaista2017 haastetta, numero viisi. 

lauantai 28. tammikuuta 2017

Blogistanian Finlandia 2016 -voittajat





Kirjabloggaajat ovat äänestäneet vuoden 2016 parhaat kirjat. 

Muutama kirja erottui selkeästi joukosta mutta yksi oli silti selvästi ylitse muiden. Onnea Minna Rytisalo, Lempi on Blogistanian Finlandia 2016 -voittaja! Lempi on Rytisalon esikoisromaani mutta tavattoman valmis sekä kaunis kirja, tarina joka antaa lukijalleen paljon.

Äänestykseen osallistui 50 blogia (viime vuonna äänestäjiä oli 41) jotka äänestivät 53 kotimaista kirjaa (viime vuonna 51). Hajonta kertoo ainakin siitä miten monenlaisia lukijoita meissä kirjabloggareissa onkaan.

Viisi eniten ääniä saanutta olivat:

Minna Rytisalo: Lempi, 44 pistettä

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista, 32 pistettä

Riitta Jalonen: Kirkkaus, 30 pistettä

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista, 32 pistettä

Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet, 24 pistettä

Tommi Kinnunen: Lopotti, 13 pistettä

Blogistanian Finlandia -palkinto jaetaan nyt kuudetta kertaa ja viime vuonna palkinnon sai Laura Lindstedtin Oneiron. Tänä(kin) vuonna viiden kärki on täynnä laadukasta, todella hienoa suomalaista kaunokirjallisuutta joista minkä tahansa voisin ylpeänä viedä maailmalle. Nyt, itsenäisyytemme juhlavuonna, on hyvä syy lukea vielä tavallistakin enemmän kotimaista kirjallisuutta - ja kenties poimia lukuvinkkejä kirjablogeista.

Nämä kirjat saivat kirjabloggaajilta ääniä (aakkosjärjestys etunimen mukaan):

Aino Kivi: Maailman kaunein tyttö
Anna-Kaari Hakkarainen: Kristallipalatsi
Annika Brusila: Kalliolla
Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet 
Hannele Mikaela Taivassalo: In transit
Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä ja muita elämän perusasioita 
Ina Westman: Syliin 
Inga Röning: Unisammakko
Inkeri Markkula: Kaksi ihmistä minuutissa
Janne Kukkonen: Voro – Kolmen kuninkaan aarre
Johanna Elomaa: Säästä ajatuksesi eläviä varten 
Johannes Ekholm: Rakkaus niinku 
Joni Pyysalo: Alaska
JP Koskinen: Luciferin oppipojat 
Juha Itkonen: Palatkaa perhoset 
Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
Kaiho Nieminen: Ihmissuden kronikka 
Karoliina Korhonen: Suomalaisia painajaisia
Katri Alatalo: Älä riko pintaa
Katri Lipson: Detroit
Kirsi Alaniva: Villa Vietin linnut
Laura Gustafsson: Korpisoturi 
Laura Lähteenmäki: Korkea aika
Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa 
Maria Turtschaninoff: Naondel 
Marjut Helminen: Appelsiinilehto 
Marko Hautala: Kuiskaava tyttö 
Marko Hautala & Broci: Varpaat  
Markus Leikola: Uuden maailman katu
Mike Pohjola: 1827
Milja Kaunisto: Luxus
Milla Paloniemi: 112 osumaa 
Minna Rytisalo: Lempi
Niina Repo: Kompleksi
Pajtim Statovci: Tiranan sydän
Paula Havaste: Veden vihat
Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi 
Pekka Hiltunen: Onni 
Peter Sandström, Laudatur  
Petri Kantola: Ajan kanssa: Kesä Marcel Proustin kanssa 
Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa  
Raija Oranen: Ackté! 
Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma
Riitta Jalonen: Kirkkaus
Ritva Siikala: Musta sielu valkonaama 
Sami Hilvo: Pyhä peto
Sinikka Vuola: Replika  
Sirpa Kähkönen: Tankkien kesä
Soili Pohjalainen: Käyttövehkeitä 
Stina Niemi & Aino Öhman: Elämäni  
Terhi Rannela: Frau 
Tiina Lifländer: Kolme syytä elää 
Tommi Kinnunen: Lopotti 
Tuomas Juntunen: Tuntematon lapsi  
Virve Sammalkorpi: Paflagonian perilliset 


 Lukutoukan kulttuuriblogi onnittelee voittajaa ja kiittää kaikkia äänestykseen osallistuneita!

perjantai 27. tammikuuta 2017

Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2016: Omat ehdokkaani

Tänään on se päivä jolloin kirjabloggarit äänestävät vuoden 2016 parhaista kirjoista. Lukutoukan kulttuuriblogi emännöi Blogistanian Finlandiaa ja sen lisäksi tietenkin olen tällä viikolla miettinyt mitkä viime vuoden kirjoista olivat minulle "ne kaikkein parhaat". No, valinta ei ollut ihan helppo. Silti yllättävän vaivattomasti löysin jokaisesta kategoriasta ne kirjat jotka haluan laittaa ehdolle.

Blogistanian Finlandia 

3 pistettä:
Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Akvarelleja Engelin kaupungista vain oli niin hieno. Kaunis, runollinen ja mahtava, kirja johon olisin halunnut upota viikkokausiksi mutta jota en malttanut olla ahmimatta. Kirja, joka on vieläkin mielessä vaikka lukemisesta on aikaa.

Riitta Jalonen: Kirkkaus
2 pistettä

Kirkkaus oli kaunis ja todella vahva kirja joka ryömi suoraan ihoni alle, suoraan sieluuni. Se sai minut rakastumaan kirjaan sekä Riita Jaloseen kirjailijana.

Annika Brusila: Kalliolla
1 piste

Kalliolla oli vuoden yllättäjä. Kirja joka Kirkkauden lailla meni suoraan sieluuni ja lukiessa seikkailin itkun ja naurun rajamailla. Brusilan kieli, oivaltava ja rytmikäs, se toimi tässä esikoisromaanissa todella hienosti ja teki kirjan lukemisesta hienon kokemuksen.

Blogistanian Globalia

Sara Stringsberg: Niin raskas on rakkaus
3 pistettä

Piirun verran runollinen kirja joka kulkee eteenpäin runollisesti ja kauniisti. Näin kuvaan kirjaa blogissani, kirjaa joka on jäänyt mieleeni kauniina sekä tarinaltaan voimakkaana. Ehdottomasti viime vuoden paras käännösromaani!

Miranda July: Avokämmen
2 pistettä

Avokämmen kuului käännöskirjallisuudessa vuoden 2016 yllättäjiin ja sai minut rakastumaan Julyyn. Absurdi, herkullisella tavalla hauska romaani joka lähti lähestulkoon lentoon. Todella hieno lukuelämys, juuri minun makuuni!

Sadie Jones: Kotiinpaluu
1 piste

Kipeä ja kaunis kasvutarina joka aiheutti minulle jopa ahdistusta. Hienot kirjat aiheuttavat suuria tunteita, joten se ei huonontanut lainkaan lukukokemusta - päinvastoin, se jäi vahvemmin mieleen. Hieno, hieno romaani mahtavalta kirjailijalta.

Blogistanian Tieto

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa 
3 pistettä

En ole mikään aktiivinen tietokirjallisuuden lukija ja viime vuonnakin tietokirjasaldo jäi yhteen kirjaan. Yhden lapsen kansa olikin sitten sitäkin parempi, tärkeä ja aiheiltaan suuri kirja. Mari Mannisen tyyli on kuitenkin ihanalla tavalla kevyttä, joten kirjan lukeminen ei aiheesta huolimatta ollut raskasta.

Blogistanian Kuopus

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin
3 pistettä

Pidän suunnattoman paljon Siri Kolusta. En ole tainnut lukea häneltä ainuttakaan kirjaa josta en olisi pitänyt mutta silti Kesän jälkeen kaikki on toisin oli vielä piirun verran parempi kuin muut. Vahva, tärkeä aihe jota Kolu kuvaa aidosti ja kauniisti. Rakastuin!

Salla Simukka: Sisarla
2 pistettä

Sisarla oli monella tapaa kaunis kirja, Simukan tarinan ja Saku Heinäsen kuvituksen kannalta. Nautin Sisarlan kauneudesta, kirjallisista vaikuttimista, Simukan kielestä... Nämä kaikki kolme tekivät yhdessä sen että Sisarlaan oli helppo upota.

Marja-Leena Tiainen: Viestejä koomasta
1 piste

Viestejä koomasta on taitavaa kerrontaa, Marja-Leena Tiainen todella osaa kirjoittaa nuorille. Se tasapainottelee fantasian ja todellisuuden rajamailla ja tekee sen niin hienosti että se innostaa varmasti monenlaisia lukijoita. Tiaisen kerronnan lisäksi kirjan todella hienosti rakennettu ja vahva aihe teki suuren vaikutuksen.

Tulokset julkistetaan 28.1. kello 10, nyt jännitetään!

torstai 26. tammikuuta 2017

Muriel Barbery: Siilin eleganssi #hyllynlämmittäjä

Siilin eleganssi
Muriel Barbery
Suomentanut Anna-Maija Viitanen
370 s. 
2010
Gummerus








Ostettu


Hyllynlämmittäjä haaste on mainio. Sen ansiosta tulen toivon mukaan tämän vuoden aikana tarttumaan moneen, oman hyllyni kirjaan jotka minun on pitänyt lukea jo kauan. Suurinta osaa noista kirjoista on kehuttu siellä ja täällä muta syystä taikka toisesta en ole kirjoja lukenut. Kuten tämä Siilin eleganssi - niin monet ovat tähän kirjaan rakastuneet ja se on vain ollut hyllyssäni. Nyt, viimeinkin luin sen. Luin ja rakastuin.

Siilin eleganssi tutustutti minut kolmeen hurmaavaan, kauniisti viisaaseen ihmiseen. Hän toi eteeni Renéen, hienon pariisilaisen talon ovenvartijarouvan joka yrittää teeskennellä olevansa "vain tyhmä ovenvartija". Sitä hän ei todellakaan ole. Renée on intohimoinen kulttuurinharrastaja, sivistynyt ja kirjallisesti viisas nainen. Talossa asuu Paloma, kaksitoistavuotias tyttö joka vetäytyy usein perheerstään erilleen pohdiskelemaan. Hän ei tahdo päätyä elämään porvarillista elämää vaan on päättänyt ennemmin tehdä 13-vuotis syntymäpäivänään itsemurhan. Entäs kun näiden kahden tiet kohtaavat? Ja entäs kun taloon muuttaa japanilainen herra Kakuro Ozu, joka näkee siilin piikkien alle.

Kyllä, rakastuin Siilin eleganssiin. Se on juuri sillä tavalla viisas kirja kuin hyvä lukuromaani voi olla: Barbery ei kirjoita älykkäästi tavalla joka olisi liian haastavaa tai raskasta. Barbery kertoo näistä kolmesta pariisilaisesta kauniin viisaasti, sopivalla tavalla kevyehkösti, tavalla jolla kirjasta on helppo nauttia. Siihen on helppo eläytyä, siihen on helppo upota.

Se tunnelma, se nousi minulle Siilin eleganssissa tärkeimmäksi. Kauneus oli minulle avainsana kirjaa lukiessani ja sitä se on myös pari päivää kansien sulkemisen jälkeen. Omanlaisestaan lukuromaanimaisesta keveydestään huolimatta oli Barberylla mukana filosofiaa, jo aiemmin mainitsemaani viisautta ja kirjallisuutta (mahtavaa!), jotka varmasti tekevät kirjasta lukuelämyksen monenlaisille lukutoukille.

Kauneuden lisäksi Siilin eleganssissa säteilee huumori. Hymyilin Barberyn humoristisille oivalluksille joita tekstissä silloin tällöin pilkahteli, ne toivat kirjaan omanlaisensa lisän - juuri sellaisen mitä kirja kaipasikin. Juuri sellaisen lisän joka teki minulle kirjasta lähestulkoon täydellisyyttä hipovan.

En voisi kuvitella parempaa kirjaa jolla #hyllynlämmittäjä -haaste olisi lähtenyt omalla kohdallani käyntiin. Mietin jo minkä kirjan pinostani lukisin seuraavana...

P.S. Mutta se loppu, mitä ihmettä? 

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Jo Nesbø: Lepakkomies

Lepakkomies
Jo Nesbø
Suomentanut Outi Menna
Kuvittanut Hannu Lukkarinen
367 s. 
2017
Johnny Kniga







Arvostelukappale kustantajalta


Ei, minä en ole tätä ennen lukenut Nesbøa kuin yhden kirjan verran. Sekään ei ollut tätä paljon puhuttua ja kehuttua Harry Hole -sarjaa vaan Verta lumella kirjaparin ensimmäinen osa josta en sanottavammin innostunut. Kuitenkin nyt, kun on Harry Holen 20v juhlavuosi ja Lepakkomiehestä julkaistiin tämä juhlapainos - minäkin ajattelin kokeilla. Onneksi, onneksi kokeilin sillä tämä vei mukanaan.

Lepakkomiehen tapahtumat sijoittuvat Australiaan jonne Harry lähtee selvittämään norjalaisnaisen murhaa. Tapaus tuntuu alusta pitäen mutkikkaalta eikä edes Harry tunnu löytävän ratkaisua sitten millään vaikka murhaajaehdokkaita tuntuukin olevan tarjolla. Mutta onko uhrejakin useampi? Onko Harrykin murhaajan listalla?

Se mikä Lepakkomiehessä oli parasta, oli tutustuminen tähän hurmaavaan Harry Holeen. Kyllä, hän on mies minun makuuni ja kuvittelin hänet hyvin eläväksi silmieni edessä. Onhan Harry toki monella tapaa tyypillinen hahmo dekkarigenressä: hänen elämänsä ei ihan pelkkää ruusuilla tanssimista ole ja epäonnea löytyy monella elämän osa-alueella. Viinakin maistuu. Vaikka tunnenkin sympatiaa moneen dekkarisarjan hahmoon, ei moni tähän mennessä ole hurmannut minua Holen lailla. Hänessä on charmia!

On Lepakkomiehessä toki muutakin hyvää kuin Harry Hole. Juoni toimii, Nesbø vie mukanaan heti alusta pitäen. Sain kuulla useammastakin luotettavasta suunnasta että sarja yhä vain paranee edetessään joka on ihanaa kuulla. Viihdyin todella hyvin Lepakkomiehen parissa, ehkä ennen kaikkea sen vuoksi että Nesbøn ja Harry Holen maailma oli minulle uutta ja ihmeellistä. Otin ensiaskeleita tämän paljon puhutun kirjailijan ja hahmon kanssa ja jo senkin vuoksi viihdyin hyvin.

Juhlavuoden kunniaksi Lepakkomiehessä on jotakin erikoista: on Nesbøn alkusanat sekä Hannu Lukkarisen kuvitus. Lukkarisen kuvitus on todella hienoa ja sopii Lepakkomieheen kuin... no, nenä päähän tai nyrkki silmään. Kuvitus on mustavalkoista, yksi kuva siellä, toinen täällä ja sopii kirjan tunnelmaan täydellisesti.

Aion ehdottomasti jatkaa omaa matkaani charmikkaan Holen ja tämän hienon kirjailijan kanssa. Todella tiedän mitä seuraavalla kirjastoreissulla lähtee dekkarihyllyltä mukaani!

maanantai 23. tammikuuta 2017

Kirjailijakuvia: Mika Kähkönen

Joensuulaisen Mika Kähkösen sairaalamaailmaan sijoittuva dekkari Luonnollinen kuolema julkaistiin viime vuonna ja totta kai se oli lukulistallani. Siitäkin huolimatta että odotukseni olivat aika korkealla, en joutunut pettymään vaan kirjoitin siitä bloggauksessani näin: "Kokonaisuudessaan, jos listaisin viime vuoden parhaita dekkareita, olisi Luonnollinen kuolema ilman muuta kärkipäässä.".

Tapasin Mikan Joensuun pääkirjaston kahvilassa tammikuun alussa ja (sen lisäksi että sain kirjaani omistuskirjoituksen) pääsin kysymään muutamaa mieltäni vaivaamaan jäänyttä asiaa. Mika on työskennellyt jo pitkään Joensuun keskussairaalan päivystyksessä ja tunnustaakin että hänen työmiljöönsä inspiroi häntä kirjan kirjoittamiseen. Luonnollinen kuolema sijoittuu nimenomaan päivystyspolille ja kirjailija jatkaa että myös potilaat sekä henkilökunta ovat olleet suuri inspiraation lähde mutta: "Ihmisiä ei voi kopioda, henkilöhahmot ovat monen ihmisen summa." Mika toteaa, naurahtaen sille että kyselyjä kirjan hahmoista on ehtinyt tulla.

Luonnollinen kuolema sijoittuu kuvitteelliseen kaupunkiin, mutta minä joensuulaisena ajattelin kirjaa lukiessani sen sijoittuvan Joensuuhun - jotenkin tapahtumapaikat tuntuivat niin tutuilta. Mika Kähkönen myöntää tämän pitävän paikkansa ja ajatelleensa koko ajan kirjaa kirjoittaessa Joensuuta. Hän toteaa myös pohtineensa että lukijalle saattaa olla jännittävämpää kun tapahtumakaupunkia ei mainita suoraan vaan se jätetään arvailujen varaan: "Jokainen saa bongata tapahtumapaikkoja itse.".

Luonnollinen kuolema ei ole raaka tai kovinkaan väkivaltainen dekkari - kuvaisin sitä paikoin hyvinkin viihdyttäväksi. Viihdyttäväksi sillä tavalla kuin hyvä kirja on, ei miksikään hömpäksi. Mika myöntää hakeneensa sitä "Ne ovat dramaturgisia päätöksiä, se missä vaiheessa asioita paljastetaan, ihmisiä esitellään ja milloin ovat käännekohdat. Se on viihdyttävää.". Voin vain todeta että kirjailija on onnistunut tavoitteessaan!

Kähkönen myöntää kaipaavansa joskus omaa dramaturgia, joka kertoisi mihin laittaa mikäkin palanen, käännekohta ja koukku juoneen. Mutta ei, hän sanoo itsekin että ne päätökset on tehtävä itse - ja hyvinhän ne koukut on Luonnollisessa kuolemassakin sijoiteltu. Lukutoukka tykkää. Lukutoukka tykkäsi myös siitä miten Mika oli luonut hahmonsa, erityisesti Susannasta, kirjalle keskeisestä hahmosta oli rakentunut todella kiinnostava persoona. Kirjailija kertoo että hahmojen synty on haastavaa, mutta se on tapahduttava luonnollisesti. Hän tahtoo tutustua omiin henkilöhahmoihinsa aivan kuten ihmisiin oikeassa elämässäkin, jolloin ensimmäiset hetket ovat tärkeitä. Ensimmäiset hahmoille keksityt asiat ovat Mikalle kirjoittaessakin tärkeitä.

Lukutoukka ilahtuu kun Mika kertoo lukevansa paljon erityisesti dekkareita. Hän lukee viihdetarkoituksessa, mutta koska hän kirjoittaa dekkareista on mukana myös erilainen tapa lukea. Kähkönen avustaa Ruumiin kulttuuri -lehteä arvioimalla dekkareita ja kirjoittaa myös omille kotisivuilleen lukemistaan dekkareista. Inspiraation lähteenä kirjoihin dekkarit myös toimivat ja avuksi kirjoittamiseen Mika mainitsee tarvitsevansa kirjoja joita ei tuskin muuten lukisi.

Mika Kähkönen ei mainitse ketään tiettyä dekkaristia joka olisi ollut vaikuttamassa Luonnollisen kuoleman syntyyn. Hän kertoo että jokaiselta kirjailijalta jonka kirjoja hän lukee, jää jotakin myös kirjoittamiseen - myös muilta kirjailijoilta kuin dekkaristeilta.

Lukutoukka toivoo inspiraation tuulia Mikalle kirjoittamiseen sekä hyviä lukuelämyksiä!

Lasse Nousiainen: Konttaava koomikko

Konttaava koomikko
Lasse Nousiainen
253 s. 
2017
Tammi









Arvostelukappale kustantajalta


Kirjoitin viime vuonna useamman kerran siitä kuinka hieno kirjavuosi 2016 oli esikoiskirjoja ajatellen. Totta, se olikin. Ja nyt - kirjakevät on vasta polkaistu käyntiin ja tuntuu että näitä hienoja esikoisia tuntuu tänäkin vuonna pulpahtelevan yksi toisensa jälkeen. Keskenään hyvin erilaisia, mutta toinen toisensa perään erittäin hyviä kirjoja. Kuten vaikka tämä Lasse Nousiaisen Konttaava koomikko.

Mitä vauvan pään sisällä liikkuu? Entäs jos vauva onkin kolmekymppinen koomikko, joka on kuolemansa jälkeen syntynyt vauvasi vartaloon - aikuisen tietoisuudella, vauvan ruumiilla. Päähenkilönsä etunimeä Nousiainen ei paljasta sillä se on kirjan hahmon mielestä aivan liian nolo. Koomikko vauvassa on kontannut kotiin bileistä jos toisistakin, nyt hän elää elämää jossa konttaaminen on ainoa etenemismahdollisuus. Entäs kun tekisi mieli kaljaa ja voisi vähän kirota? Kun ikää tulee lisää niin suusta pääseekin aika usein "pelkele!".

Kyllä, Lasse Nousiaisen huumori kolahtaa minuun. Ei ihmekään että Nousiainen taitaa huumorin, sillä hän on käsikirjoittaja sekä komediantekijä ja on kirjoittanut huumoria niin televisioon kuin radikoonkin. Tämä ei tietenkään vakuuta naurua kaikille lukijoille kirjan kanssa koska huumorintajujakin on monenlaisia - mutta minulle kolahti. Nousiaisen huumori on sillä tavalla vinoa ja mustaa, juuri sellaista mistä minä pidän. Toisaalta - jo kirjan kuvaus kertoi minulle huumorin mustuudesta, joten sen takia kirjan laitoinkin lukulistalleni. Kannatti!

Huumori ei varmasti ole helppo laji, ei televisiossa eikä kirjallisuudessa. Mutta minun silmissäni ainakaan Konttaava koomikko ei ole halpaa eikä huonoa huumoria, se on hyväntuulista - kirjasta tulee hyvälle mielelle. Suosittelenkin Nousiaisen esikoisromaania luettavaksi raskaampien romaanien tai dekkarien välille, väittäisin jokaisen meistä tarvitsevan välillä kirjaa josta tulee hyvälle mielelle.

Sen lisäksi että Lasse Nousiaisen huumori toimii minulle, toimii minulle myös hänen kirjoitustyylinsä. Se sopii Konttaavaan koomikkoon, se on kevyehkö, sujuva ja pirskahteleva. Se on hyvää kieltä mutta ei kuitenkaan millään tapaa kikkailevaa tai "liian hienoa". Se sopii juuri tähän kirjaan.

Tämä on kirja meille kaikille, jotka haluavat välillä jotain vähän kevyempää - joille myös kirjan täytyy ainakin välillä tuoda hyvää mieltä ja hymy kasvoille.

Konttaava koomikko on osa #satasuomalaista2017 haastettani, numero kolme. 

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Jukka-Pekka Palviainen: Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta

Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta
Jukka-Pekka Palviainen
160 s. 
2017
Karisto









Arvostelukappale kustantajalta


Olen viime vuosina järjestään lukenut jokaisen Jukka-Pekka Palviaiselta ilmestyneen nuortenkirjan enkä ole kertaakaan joutunut pettymään. Palviainen kirjoittaa tavalla joka miellyttää minua sekä aiheista joista tällainen aikuinenkin lukutoukka lukee mielellään. Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta kiinnosti heti kun sen katalogissa huomasin - enkä taaskaan joutunut pettymään.

Lukionsa juuri aloittanut Milla on vaikean paikan edessä: hän joutuu muuttamaan isänsä työn takia majakkasaarelle, jossa ei hirveästi menoa ja meininkiä ole. Hän joutuu kauas kavereista ja kaikesta tutusta, etenkin kauas parhaasta ystävästään. Majakkasaari vaikuttaa aluksi idylliltä mutta yhtäkkiä kaikki muuttuu ja asukkaiden vaistot viritetään äärimmilleen. Mitä oikein tapahtuu ja kehen voi luottaa?

Lukemani Palviaisen nuortenkirjat ovat käsitelleet suuria, rankkojakin aiheita, mutta Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta on kuitenkin erilainen. Aiheet ovat tässäkin kirjassa suuria, mutta mukana on psykologinen jännite joka tekee kirjalle todella hyvää. Kirjassa on läsnä Palviaisen tuttu tyyli, sujuva kerronta joka miellyttää, mutta se jännite. Se on tässä vahvana.

Toivoisin että myös aikuiset löytäisivät kirjan vaikkapa lastensa kirjastopinosta tai kirjahyllystä. Sillä Suunnaltaan vaihtelevan tuulen jännite sopii aivan yhtä hyvin aikuisen kuin nuorenkin luettavaksi. Minä ainakin luin kirjaa aivan kuin mitä tahansa psykologista jännitysromaania - ja jännite pysyi aivan loppumetreille saakka. Aivan nuorimmille lukijoille en ehkä Palviaisen uutuutta suosittelisikaan, mutta kyllä tästä silti monenikäiset nauttivat.

Ei Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta silti pelkkää jännitystä ole. Kirjaan mahtuu myös pieni annos romantiikkaa, juuri sellainen sopiva annos mikä kuuluukin Millan ikäisen tytön elämään. Senkin Palviainen kuvaa tyypilliseen tapaansa, päästen nuoren ajatusmaailmaan sisälle - hän todella puhuu nuorten kieltä. Ja sen takia hänestä kirjailijana pidänkin.

Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta kuittaa minulla Helmet-lukuhaasteen kohdan 5. Kirjassa liikutaan luonnossa.

Kirja aloittaa minun osaltani #satasuomalaista2017 haasteen, joten tämä olkoon numero kaksi. 

Kirjapöhinäni vuonna 2017






Rauhallinen sunnuntai ja viimein aikaa pohtia kunnolla mitä tämä vuosi tuo tullessaan - kirjapöhinän osalta. Monelta muulta kantilta olen miettinytkin jo tätä vuotta ja luvannut että vuosi 2017 on hyvä - kenties paras ikinä. Mene ja tiedä, mutta toivon niin.

Kirjabloggaamisen ja kirjapöhinän kannalta tämä vuosi lupaa hyvää. Tutkin äsken pitkän aikaa Haastavaa lukemista -blogia jota kannattaa käydä kurkkaamassa jos se ei vielä ole tuttu. Blogin päivittäjät lisäävät sinne kiitettävän ahkerasti uudet haasteet sitä mukaa kun niitä blogimaailmassa laitetaan ilmoille ja blogin kautta kirjahaasteet löytää helposti.

Missä kirjapöhinöissä olen itse mukana tänä vuonna?

Aloitetaan sillä, mikä nyt tammikuun lopussa tuntuu tärkeältä: Blogistanian kirjaäänestykset. Ensi viikolla, 27.1. eli perjantaina, on taas se päivä jolloin kirjabloggaajat äänestävät vuoden 2016 parhaista kirjoista. Sinä, kirjabloggari, lähde mukaan - nyt on meidän vuoromme antaa äänemme! Lisää aiheesta täällä.

Ja sitten, ihana Kirjojen Suomi jossa olen totta kai mukana. Tammikuun alku on tuntunut lukemisen, bloggaamisen ja kaiken muun ihanan keskellä niin täydeltä etten ole edes blogannut aiheesta, mutta on ihanaa että bloggaajatoverini ovat kirjoittaneet Kirjojen Suomesta paljon. Kirjojen Suomi ja kirjallisuus ylipäätään on nyt alkuvuodesta ollut ihastuttavan paljon esillä mediassa ja toivon että sama kaava jatkuu. Aion tarttua tänä vuonna useampaan noiden sadan, listalla olevan kirjan joukossa oleviin teoksiin sillä kiinnostavia löytyy monia. Arpa on tuonut meille hankkeessa mukana olleille bloggaajille yhden tai kaksi kirjaa joilla olemme tässä mukana, omat kaksi kirjaani ovat Matti Pulkkisen Romaanihenkilön kuolema sekä F.E. Sillanpään Hurskas kurjuus. Innostuneena ja kiinnostuneena tartun noihin kirjoihin!

Tänä vuonna olen mukana myös Helmet-lukuhaasteessa, johon tartuin siitä syystä että haastekohdat tuntuivat kiinnostavilta, innostavilta ja kohtalaisen helpoilta. Tulen suurimman osan haastekohdista selvittämään lukemalla kirjoja joita muutenkin lukisin - muutamaa kohtaa pitää ehkä hieman miettiä. Tähän mennessä olen onnistunut surkean huonosti, sillä en ole oikein saanut itselleni merkittyä mihin haastekohtaan mikäkin kirja sopii. No, nyt minulla on ihana uusi Bullet Journalini, johon kirjoitan haastekohdat ja sen, mihin kohtaan olen minkäkin kirjan lukenut. Helpottaa elämää kummasti!

Ihana Disa Pomppivan ponin majatalosta aloitti haasteen jossa olen ilman muuta mukana: #satasuomalaista2017. Haasteen ajatuksen on kirjoittaa blogiin sata suomalaiseen kulttuuriin liittyvää postausta: kyseessä saa olla musiikki, teatteri, kirjat, elokuvat, mitä tahansa kulttuurin osa-aluetta. Minä lähden haasteeseen (tottakai) ennen kaikkea kirjoilla, mutta luultavasti otan osaksi myös ainakin teatteria. Kenties jotain muutakin...

Sivumennen kirjapodcast laittoi ilmoille #hyllynlämmittäjä haasteen. Tarkoituksena on lukea kaksitoista lukematonta kirjaa kahdentoista kuukauden aikana. Haasteen ajatuksena on käsittääkseni lukea nimenomaan oman hyllyn kirjoja, mutta en näkisi syytä miksei voi tarttua myös niihin kirjastosta lainattuihin, niihin kirjoihin "jotka on pitänyt lukea jo vaikka kuinka kauan". Kokosin tänään kirjahyllystäni oman pinoni, on se aika houkutteleva:



On vielä yksi haaste johon ilolla lähden, nimittäin Yöpöydän kirjat -blogin Uudelleen luettua -haaste. Välittömästi haasteesta luettuani mieleen tuli todella monta kirjaa jotka ansaitsisivat uudelleen luennan, mutta jotenkin vaan en ole löytänyt sopivaa tilaisuutta siihen. Tämä haaste toivottavasti auttaa siihen!

Mitä muuta kirjapöhinää tämä vuosi tuo itselleni tullessaan? Kirjamessut, totta kai, tänäkin vuonna. Ohjelmassa on ainakin kahdet, Jyväskylässä maaliskuun lopulla sekä Helsingissä tuttuun tyyliin lokakuussa. Tämän lisäksi tulen tekemään "kirjamatkoja" Helsinkiin useammin kuin ennen. Tulin viime vuoden lopulla siihen tulokseen että kun minulla on nyt mahdollisuus tehdä kirjallisia pyrähdyksiä Helsinkiin, niin miksi en tekisi? Saan usein kutsuja kiinnostaviin tilaisuuksiin, miksi en menisi? Junassa on mukava matkustaa, kun mukana on hyvä kirja... tai pari.

Kirjailijakuvia -sarja jatkuu ilman muuta tänäkin vuonna. Voin luvata seuraavan osan ilmestyvän jo huomenna, maanantaina, jossa tähtenä on joensuulainen dekkaristi Mika Kähkönen. Nyt alkuvuodesta on luvassa ainakin parin esikoiskirjailijan (Kata Melander sekä Jussi Lehmusvesi) haastattelut ja uskon tuon sarjan tuovan paljon muutakin hienoa tänä keväänä.

Ja kirjoja, kirjoja kirjoja kirjoja. Toivon tämän vuoden tuovan ennen kaikkea hienoja lukuelämyksiä, nautinnollisia teoksia monesta eri genrestä. Vanhaa ja uutta, kotimaisia ja käännöksiä. Toivon myös että tämä vuosi toisi hienoja kirjallisia kohtaamisia, uusia tuttavuuksia ja ystäviä, mahtavia tyyppejä - joita kirjapiirit ovat täynnä. <3

Nautinnollista kirjavuotta teille kaikille lukutoukille - nautitaan kirjoista, nautitaan lukemisesta, nautitaan kirjapöhinästä!

lauantai 21. tammikuuta 2017

Kata Melander: Älä irrota

Älä irrota
Kata Melander
228 s. 
2017
Type and Tell









Ostettu


Viime vuoden aikana tutustuin twitterissä erääseen tavattoman ihanaan naiseen, tämän kevään esikoiskirjailijaan Kata Melanderiin. Luin sosiaalisessa mediassa pieniä otteita hänen tulevasta kirjastaan, ihastuin Katan tyyliin kirjailijana ja tutustuin häneen paremmin. Eilen koitti se päivä jolloin Älä irrota viimein julkaistiin ja se tipahti minunkin postiluukustani - valitettavasti en päässyt kirjan julkkareihin, mutta elin hengessä mukana kotisohvalla.

Siitä huolimatta että pidän Katasta tavattoman paljon ihmisenä, tulevat sanani hänen esikoisromaanistaan täydestä sydämestä ja aidosti. Lupaan sen.

Älä irrota on romaani kivusta ja rakkaudesta. Se kertoo Saarasta ja Petteristä jotka löytävät toisensa ja rakastuvat - esteistä huolimatta. Saara elää omassa vankilassaan, vankilassa joka on nimeltään kipu. Elämä ei ole helppoa kun joutuu taistelemaan alituiseen omien kipukohtaustensa kanssa ja yrittää silti olla jotain muutakin kuin pelkkää kipua. Sitten tulee Petteri joka tuo Saaran elämään annoksen kauneutta ja rakkautta. Mutta onko rakkauden tiellä silti liikaa esteitä?

En itke usein kirjaa lukiessani. En ole muutenkaan tätä nykyään mikään itkuherkkä, mutta voi miten itkinkään tätä kirjaa lukiessani. Silmäni kostuivat kerran jos toisenkin ja kirjan lopussa kyyneleet valuivat valtoimenaan - tunnustan parkuneeni oikein kunnolla. Voi miten hyvää se tekikään, se oli puhdistavaa ja jollain tavalla kaunista itkua, ihan niin kuin Kata Melanderin teksti. Älä irrota on samanlainen romaani kuin minun itkuni: se on tavattoman kaunis ja puhdistava. Lisäksi se on kirja joka koskettaa varmasti jokaista joka siihen tarttuu - se on kirja jota ei oikein voi laskea käsistään.

Ja miten aito Älä irrota onkaan. En voi kuin arvailla paljonko tämä ihana esikoiskirjailija on antanut itsestään kirjalle mutta minä esitin kirjaa lukiessani omia arvauksiani ja itkin yhä enemmän. Tämä toi entistä vahvemmaksi tunteen siitä että Kata on todella rohkea ja ihailtavan vahva nainen - hyvä esimerkki monelle. 

Vaikka Kata Melanderilla on kirjassaan kaksi kertojaa, Saara ja Petteri, jäi Petteri minulle kaukaisemmaksi. Kirjalle on toki rikkaus että hänellä on myös kertojan rooli, mutta minä elin niin vahvasti Saaran puolta tarinasta että Petteri oli minulle... kaukaisempi. Hänen osansa kertojana ainoastaan tuki minulle Saaran tarinaa, vahvisti sitä mitä Saaralle tapahtuu. Mutta hienosti vahvistikin.

Tahtoisin kysyä Katalta niin montaa asiaa kirjasta, on niin paljon mitä mietin illalla kirjan kansien sulkemisen jälkeen. Toivon kovasti että saan haastatella häntä kirjasta ja kirjoittamisesta Kirjailijakuvia -sarjaan, sillä hän todellakin sopisi sarjaan. Pitäkää peukkuja että tekin saatte lukea Katan haastattelun lähikuukausina!

Kenelle Älä irrota sopii luettavaksi? Kaikille jotka rakastavat hyvää, kaunista kerrontaa. Kaikille, jotka uskaltavat lukea kirjan joka menee tunteisiin, menee ihon alle ja sukeltaa kyynelkanaviin. Kaikille, jotka uskaltavat rakastua kirjaan.

P.S. Kata, haluan omistaa sinulle erään kappaleen. Haluan omistaa sinulle Elastisen kappaleen Eteen ja ylös, kuuntele se vaikket olisikaan räpin ystävä (en minäkään ole): "Katse eteen ja suupielet ylöspäin, teen vastoinkäymisistä voimaa. Katse eteen ja suupielet ylöspäin, antaa tulla, kestän kyllä, periks en tuu antamaan.".

Älä irrota aloittaa #satasuomalaista2017 -haasteen, eli on numero 1. 

perjantai 20. tammikuuta 2017

Steinar Bragi: Sumu

Sumu
Steinar Bragi
Suomentanut Tuomas Kauko 
287 s. 
2016
Like








Saatu ystävältä


 Sain Sumun rakkaalta ystävältäni, Rakkaudesta kirjoihin -blogin Annikalta jo syksyllä Helsingin kirjamessuilla. Kun Annika kehui kirjaa, minä innostuin - meillä vain on niin samankaltainen kirjamaku. Kun viimein laskin itseni Sumuun, olin heti koukussa.

Sumu alkaa, noh, sumusta. Vaikka neljä elämässä kohtalaisen hyvin pärjäävää nuorta aikuista ovatkin kirjan alussa road tripillä, ei tämä todellakaan ole mikään road trip -romaani. Ei ole, tämä on karmivaa, hyytävää psykologista jännitystä - tai minun silmiini kauhua. Nämä neljä matkalaista törmäävät sumussa jeepillään talon seinään eivätkä aavista mitä on edessä. Talossa keskellä Islannin erämaata asuu vanha pariskunta jota nämä nuoret joutuvat suostuttelemaan saadakseen yöpaikan. Erämaa tuntuu karmivalta ja majapaikasta paljastuu salaisuus toisensa perään. Koira katoaa, samoin puhelimien kentät. Ja samalla alkaa kadota luotto ystäviin.

Hrr. En ole mikään vannoutunut kauhun ystävä, mutta tällainen psykologinen kauhu aina toisinaan - se tekee hyvää. Kuten Annikakin bloggauksessaan kirjoittaa, tuli minunkin mieleeni Marko Hautalan mahtava kirja Kuiskaava tyttö - samalla tavalla Sumu on omanlaisensa matka hulluuteen. Bragi vetää päähenkilönsä mielen äärirajoille ja veti hän minutkin. Karmiva, kauhea, mutta niin kauhean ihana kirja tämä Sumu.

Kyllä sitä tietää että hyviin ystäviin voi kirjasuosituksissa luottaa. Muutaman ystäväni kanssa olemme oppineet että kyllä, jos toinen pitää kirjasta niin toinenkin voi sen aika huoletta lukea - hutejakin toki tulee mutta aika harvoin. Onneksi tällaisia ystäviä on olemassa! Samaan luokkaan voin laittaa äitini, joka pitää Pihakuiskaajan puutarha nimistä puutarhablogia (kirjoilla ja elämällä höystettynä) - häneen voin aina luottaa kirja-asioissa. Usein minä suosittelen hänelle luettavaa, mutta kyllä vinkit toimivat myös toisin päin. Huomenna saan häneltä Tytti Parraksen Jojon, jonka lukemista odotan innolla.

Hyppäsinpä vähän aiheen viereen! No, ajatuksena oli että en turhaan luottanut Annikaan Sumun kanssa. Kyllä tällainen vannoutunut mielenterveyden rajoilla hoippuva lukutoukka rakastuu helposti tällaiseen kirjaan, siitäkin huolimatta että pimeällä lukeminen hieman pelotti. Kirjan kanssa pelkääminen, sekin on toisinaan mahtavaa - mutta vain toisinaan. Alituiseen en sitä kestäisi.

Sumu on todella hyvää luettavaa psykologisten trillerien ja psykologisen kauhun ystäville, sellaisille jotka haluavat viedä mielensä äärirajoille ja saada vilunväristyksiä jännityksestä. Kyllä, suosittelen Sumua.

Äänestä Blogistanian Finlandiaa 2016 täällä!


Perjantaina, 27.1.2016 on jälleen se päivä jolloin kirjabloggaajat äänestävät vuoden 2016 parhaista kirjoista.

Kuten otsikko kertoo, Lukutoukan kulttuuriblogi emännöi tänä vuonna Blogistanian Finlandiaa. Lue ohjeet tarkasti läpi täältä, tee vaikeat valinnat sekä omat listauksesi ja jätä minulle kommentteihin linkki mistä oman postauksesi löytää äänestyshetkellä, eli 27.1. kello 10. Täsmennän sitä, että annat kirjoille pisteet, ei sijoitusta, muuten pieni ääntenlaskija voi mennä sekaisin. Äänestyksen tulokset julkaistaan emäntäblogeissa 28.1. kello 10. 

Blogistanian emännät keräävät äänet saman päivän aikana, joten olethan ajoissa. Myöhästyneitä ääniä emme laske, joten tee listasi ajoissa (mutta älä julkaise sitä etuajassa!) ajasta se äänestyshetkelle ja laita linkki äänestyspostauksesta kommentteihin.

Blogistanian Globaliaa, käännöskirjallisuuden palkintoa, emännöi Yöpöydän kirjat -blogi, Blogistanian Kuopusta eli lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkintoa Notko, se lukeva peikko -blogi sekä Blogistanian Tietoa, tietokirjallisuuden palkintoa, Kirjakaapin kummitus -blogi.

Kirjapöhinää ja jännitystä on jo ilmassa - iloa omien valintojen pohdintaan!

torstai 19. tammikuuta 2017

Viimeiset villitykset - Hendrik Groenin (83 1/4 v.) salainen päiväkirja

Viimeiset villitykset - Henrdrik Groenin (83 1/4 v.) salainen päiväkirja
Suomentanut Sanna van Leeuwen
380 s. 
2017
Gummerus








Kustantajalta


Viimeiset villitykset ja ihastuttava Hendrik Groen tuli elämääni aivan yllättäen. Sain kustantajalta ennakkokappaleen kirjasta jota en ollut jostain syystä lainkaan huomioinut uutuuskatalogeja selatessani. Yllätys oli kuitenkin todella iloinen, sillä Viimeiset villitykset toi minulle mukanaan niin paljon naurun pyrskähdyksiä, hyvää mieltä - sekä ajateltavaa.

Viimeiset villitykset on hieman yli kahdeksankymmentä vuotiaan Hendrik Groenin päiväkirja. Hendrik kertoo kirjassa elämästään palvelutalossa, arkisista asioista, muodostuneista ystävyyssuhteista ja tietenkin omista ajatuksistaan elämästä ja vanhenemisesta. Hendrik ei ole mikään aivan tavallinen pappa, vaan hän ei edes pidä vanhuksista. Hän on suoraan sanoen vähän kyllästynyt itseensäkin. Päiväkirjassaan hän päästää ääneen todellisen Hendrik Groenin joka on piileskellyt muurin takana: ja onneksi päästää.

Kirjaan kuuluu olennaisena osana Hendrikin ja hänen palvelutalossa asuvien ystävien perustama Vanha vaan ei vainaa -kerho. Hän sekä muutamat muut vanhukset ovat tulleet siihen tulokseen ettei palvelutalossa tapahdu juuri mitään - ja päättävät keksiä omalta osaltaan kerholleen hieman virkistystä arkeen. Esimerkillistä, sanoisin!

Viimeisistä villityksistä minulle jäi päällimmäiseksi mieleen se, kuinka monta kertaa se toi minulle hymyn huulille. Nämä ihanat vanhukset, etenkin Hendrik sekä hänen ystävänsä Evert, ovat mahtavia tyyppejä jotka varmasti jäävät mieleeni pitkäksi aikaa. Kirjasta paistaa se ettei Hollannissakaan juuri ole aikaa vanhuksille - heillä ei tunnu palvelutalossa käyvän kovinkaan paljoa vieraita eikä Hendrikillä käy ketään. Tähän toivoisin meillä Suomessakin muutosta, toivoisin erilaista suhtautumista ikääntyviin ihmisiin, sillä heistä voi löytyä aivan samalla tavalla mielenkiintoisia ja mahtavia persoonallisuuksia ja keskustelukumppaneita (ja ystäviäkin) kuin nuoremmista ihmisistä.

Vaikka Viimeiset villitykset on täynnä huumorin pilkahduksia ja hyvää mieltä, on siinä kuitenkin vakavaa asiaa. Se, miten sukulaiset ja palvelutalon työntekijät jättävät Hendrikin ja muut vanhukset hyvin pitkälti omiin oloihinsa, vailla erikoisempia aktiviteetteja, se on suuri asia. Onneksi Hendrik, Evert ja muutama muu vanhus ovat omatoimisia ja jaksavat ja viitsivät keksiä itselleen erilaista puuhaa.

Olen lukenut viimeisten parin vuoden aikana monia, todella hyviä vanhenemisesta kertovia romaaneja. On Minna Lindgrenin Ehtoolehto -sarja sekä Catharina Ingelman-Sundbergin vanhuksista kertova humoristinen dekkari Kakkua, kiitos sekä sen jatko-osa Ryöstön hetki kullan kallis. Nämä tulevat ensimmäisinä mieleen ja kumpiakin kirjoja voin suositella lämmöllä. Etenkin Ehtoolehto -sarja on saavuttanut suurta suosiota niin vanhempien kuin nuorempienkin lukijoiden perusteella, enkä ihmettele sitä lainkaan. Olisiko Viimeisissä villityksissä seuraava, vanhenemisesta kertova hittiromaani? Toivottavasti.

Viimeiset villitykset on kirja jonka toivon päätyvän monien lukutoukkien käsiin ikään katsomatta. Luulen että kirja antaa lukijalleen, iästä huolimatta, hyvää mieltä - ja ajateltavaa. Eikä se ole kirjassa lainkaan huono asia!

P.S. Kirja on jo saatavilla kirjakaupoista ja toivottavasti kirjastoistakin - joten jos kiinnosti niin ei kun vaan lainaamaan tai ostoksille!

tiistai 17. tammikuuta 2017

Suvi Vehmanen: Suon aarteita - Lasten luontokirja

Suon aarteita - Lasten luontokirja
Suvi Vehmanen
96 s. 
2016
Valosat









Arvostelukappale kirjailijalta


Lastenkirja, miten paljon se parhaimillaan iloa tuokaan. Tietenkin lapsilukijoille mutta myös minulle, aikuiselle - kuten tämä Suvi Vehmasen Suon aarteita. Vehmanen on kirjoittanut ja kuvittanut lastenkirjan joka ei ole ainoastaan ulkoasultaan sekä tarinaltaan kaunis vaan siitä myös oppii. Minulle suot eivät ole oikein millään tapaa tuttu asia mutta Suon aarteista opin todella paljon, ihanalla tavalla.

Suon aarteita ei kuitenkaan ole pelkkä tietokirja vaan se on todella kiehtova satu suolta. Tapahtumapaikkana on Aarresuo, jossa asuvat Suo-Ukko Hompoti Pompoti, Karpalo-keiju ja hänen keijuystävänsä Suokukka, sekä Mehtikana niminen hassu riekko. He elävät rauhaisaa elämää kunnes eräänä päivänä suon rauha järkkyy. Keijut ovat peloissaan mutta suo ei aivan helposti ota vastaan tunkeilijoita, eivätkä suon asukkaat jää seuraamaan sivusta.

Aarresuon asukkaat ovat ihastuttavia, ja mielikuviani heistä tuki Suvi Vehmasen kaunis kuvitus. Vaikka käyttäisinkin Vehmasen kuvituksesta sanaa herkkä, on se kuitenkin herkullisen värikästä ja eloisaa, sellaista että lapsi varmasti viihtyy Aarresuolla kuvituksenkin puolesta. Uskon että lapset muutenkin viihtyvät kirjan parissa, sillä Suon aarteiden tarinassa löytyy seikkailullinen puoli sen lisäksi että lapset varmasti oppivat kirjasta kuin huomaamattaan. Niin opin minäkin, nyt tiedän soista paljon enemmän kuin ennen!

Tällaisia lapsille suunnattuja tietokirjoja aikuistenkin pitäisi lukea enemmän. Ainakin Suon aarteita tarjosi todella paljon tietoa, mutta opin paljon aivan huomaamattani - toisin kuin koulussa biologian tunnilla. Aionkin ehkä vierailla tästä lähtien useammin kirjastossa lasten tietokirjaosastolla... Yksi ilahduttavista asioista kirjassa on lopussa oleva sanasto: siinä tulee varmasti uusia sanoja monille vanhemmillekin!

Suon aarteista voi nauttia niin lapsi kuin aikuinenkin: molemmat oppivat kirjasta melko varmasti paljon uutta. Sen lisäksi että Vehmanen opettaa kirjan avulla lukijalle uutta, se tuo lukijan maailmaan ihania satuolentoja, aimoannoksen mielikuvituksen rikkautta sekä kauniit kuvat. Kyllä, nautin ja suosittelen!

maanantai 16. tammikuuta 2017

Antti Hyry: Uuni






Viikonlopun kirppisreissulta tarttui mukaan, mitäs muutakaan kuin kirjoja. SPR:n Kontti on siinä mielessä ihana paikka, että ainakin minä löydän sieltä aina muutaman kiinnostavan kirjan eivätkä hinnat tosiaankaan päätä huimaa. Tällä kertaa niitä kiinnostavia löytyi tavallista enemmän ja poistuinkin kirppikseltä ylläolevien kymmenen kirjan kanssa. Varsinaisia aarteita! Ja yksi kirjoista oli pakko aloittaa samana iltana...


Uuni
Antti Hyry
400 s. 
2009 
Otava









Ostettu



Mukaan kirppikseltä lähti myös Antti Hyry Uuni. Kirja, josta muistan erityisesti P. S. Rakastan kirjoja -blogista, Saran kauniista sanoista. Sara on minulle luotettava kirjavinkkaaja joten halusin lukea kirjan jo hänen suositustensa vuoksi - vaikka uunin rakentaminen ei aiheena ole millään tavalla minua lähellä. Onneksi, onneksi luotin Saraan sillä nautin kirjasta niin tolkuttoman paljon.

Uuni on temmoltaan verkkainen, alussa jopa hidas. Ja siinä on suuri osa sen kauneutta ja hienoutta, siihen tahtiin pitää vajota, lukea rauhassa, nauttia, upota. Minä upposin, minä nautin, minä rakastuin Antti Hyryyn. Ja onhan Uuni paljon muutakin kuin leivinuunin rakentamista, se avartuu kirjan edetessä erään vanhan avioparin elämäksi, rakkaudeksi, arjeksi. Ja koska minä olen minä: en kirjan rauhallisesta temmosta huolimatta malttanut olla ahmimatta sillä en vain voinut laskea kirjaa käsistäni. Sillä tavoin Antti Hyry sai minut rakastumaan itseensä kirjailijana, sai rakastumaan vanhaan aviopariin Hannaan ja Pietariin.

Olisinko ilman Saran ja muutaman muun kirjabloggarin kehuja tarttunut Uuniin? Ehkä en. En siitäkään huolimatta että se on Finlandia-voittaja ja valittu Helsingin Sanomien Sata suosikkia listalle, sijalle yhdeksän. En siis ole ainoa joka nauttii Hyryn verkkaisesta kerronnasta - eikä se ole ihme. Eihän tätä voi vastustaa! Mutta ilman kirjabloggareiden kehuja olisin ehkä ajatellut että aihe on minulle yksinkertaisesti väärä, etten minä voi kiinnostua uunin rakentamisesta. Nyt kiinnostukseni oli valmiiksi valppaana Uunin suhteen ja kun kirja tuli sopivasti vastaan kirppiksellä, poimin sen tietysti mukaani. Ja säilytän sen todellakin hyllyssäni suurena aarteena.

Ei Uuni varmasti kaikkien kirja ole. Uskon että on paljon sellaisia lukijoita jotka eivät syty Hyryn verkkaiseen tyyliin tai kirjan aiheeseen - siitäkin huolimatta että se avartuu suureksi ja pakahduttavaksi. Eikä siinä mitään, sillä kaikki eivät vain millään voi pitää kaikista kirjoista. Olen kuitenkin todella iloinen kirjablogeista ja siitä, että minä uskalsin tarttua Uuniin - ehkä joku muukin tarttuu bloggaukseni innoittamana?

Jos maltat vajota hyvään romaaniin ja kenties uskaltautua kirjan pariin joka aiheeltaan vie sinut pois mukavuusalueelta - lue Uuni. Kokeile ainakin, mitään et ainakaan menetä. Paljon voit saada.

lauantai 14. tammikuuta 2017

Zoe Sugg: Girl Online kiertueella

Girl Online kiertueella
Zoe Sugg
Suomentanut Inka Parpola
424 s.
2017
WSOY








Arvostelukappale kustantajalta


Maailmalla hitiksi noussut Girl Online -sarja saapui viime vuonna Suomeen ja ihastutti myös täällä nuoria. Tunnustettakoon, myös tällaisia vähän vanhempiakin lukijoita, jotka kirjan myötä putosivat nuoruuden ajan hattaran punaisiin päiväuniin. Odotin siis sarjan toista osaa kovasti ja sain ilokseni huomata sen olevan vielä aloitusosaa parempi. Lukunautinto, voi mikä lukunautinto!

Girl Online kiertueella jatkaa Pennyn ja Noahin tarinaa. Penny, aivan tavallinen teini, on tavannut jouluna täydellisen pojan - mitä väliä sillä on että tuo poika sattuu olemaan musiikkimaailman yksi nousevista tähdistä? Penny ja Noah ovat eläneet kaukosuhteessa koko kevään, mutta nyt tuo nuori rokkitähti on kutsunut Pennyn mukaansa Euroopan kiertueelleen. Yhdessäolo on ihanaa, elämä tien päällä ei ole yhtä ruusuilla tanssimista. Aikataulu on tiukka, Noahin bändikaverit ovat epäluuloisia ja rokkitähden fanit... no, ovat rokkitähden faneja. Kun siihen lisätään vielä Pennyn kaipuu Girl Online -blogiinsa sekä se miten hän ikävöi parasta ystäväänsä niin päivät kiertueella eivät ole aina helppoja. Kestääkö kauniin parin rakkaus, mitä tulee oikein kesästä josta Penny enteili täydellistä?

Ennen Girl Onlinea kiertueella oli kulunut aivan liian pitkä aika siitä kun luin viimeksi nuortenkirjan. Hyvä nuortenkirja silloin tällöin tekee minulle hyvää, ihan jo siitä syystä että nykyään julkaistaan niin laadukkaita, niin monenlaisia kirjoja nuorille ja nuorille aikuisille. Meiltä Suomesta löytyy lahjakkaita, nuorille kirjoittavia kirjailijoita, mutta kustantajat tuovat myös maailmalta meille tällaisia hienoja sarjoja kuten esimerkiksi Girl Onlinen. Toivonkin että tämä kevät ja koko tämä vuosi tuo eteeni paljon hyviä nuortenkirjoja - Zoe Suggilla oli hyvä aloittaa.

Pidin kovasti Zoe Suggin, tuon nuoren bloggaajatähden, ensimmäisestä kirjastakin mutta tässä sarjan toisessa osassa hän mielestäni pääsee todellisiin liekkeihin. Siinä missä kirja syventää Pennyn ja Noahin tarinaa ja suhdetta, siinä mennään myös syvemmälle Pennyyn. Girl Onlinen kiertueella luettuani tuntuu että ensimmäinen kirja oli pintaraapaisu, nyt päästiin vasta kunnolla asiaan. Hassua, sillä en mitenkään kokenut Girl Onlinea pintaraapaisuna kirjan luettuani.

Penny on ihana tyyppi. Hän on valoisa, hän on pohdiskeleva, hän on syvällinen. Hän on juuri sellainen tyttö jonka olisin nuorena halunnut ystäväkseni. Ja miksen vieläkin! Olisi ihanaa tutustua häneen vanhempana, sanotaanko kolmekymppiseen Pennyyn - nähdä mitä hän on silloin. Toivon todella että Zoe Sugg jatkaa sarjaa, näyttää meille mihin kaikkeen Pennystä on.

Sillä Girl Online kiertueella ei ole pelkkää Pennyn ja Noahin rakkaustarinaa. Onneksi. Ei sillä, hattaramaista, joka tytön unelmaa, olisi sitäkin ollut mukavaa lukea mutta tämä kirja on enemmän. Kuten edellä mainitsin, on Zoe Sugg mennyt Pennyn kanssa syvemmälle ja antaa varmasti kirjan avulla lukijoilleen voimaa. Penny pohtii omaa tulevaisuuttaan, omien unelmiensa toteuttamista, asioita joita varmasti monet kirjan kohderyhmän lukijat pohtivat. Sugg kirjoittaa näistä asioista hienosti ja kirja tuo varmasti voimaa lukijoilleen - se toi sitä minullekin.

Girl Onlinen kiertueella voi lukea itsenäisenä kirjana, sillä Sugg kertaa miellyttävällä tavalla sarjan ensimmäisessä osassa tapahtuneet asiat. Sen voi lukea rakkaustarinana, mutta ennen kaikkea toivon että kirjan löytäisivät tytöt jotka pohtivat tulevaisuuttaan ja unelmien toteen käymistä.

perjantai 13. tammikuuta 2017

Kirjailijakuvia: Aino Kivi

Luin Aino Kiven esikoisromaanin Maailman kaunein tyttö viime vuonna juuri hieman ennen Helsingin kirjamessuja. Se jätti mieleeni pysyvän jäljen, toi elämääni vavahduttavia fiktiivisiä hahmoja - ja etenkin hienon kirjailijan ja teatteriohjaajan. Joulukuussa minulla oli hieno tilaisuus tavata Aino ja haastella häntä, puhua lukemisesta, teatterista sekä hänen aloittamastaan En olisi tässä -kampanjasta.

Maailman kaunein tyttö on pitkän prosessin tulos. Aino Kivi kertoo kirjoittaneensa esikoisromaaniaan seitsemän vuoden ajan ja aloittaneensa esikoisromaaninsa aiheen pohtimisen Kriittisen korkeakoulun jälkeen. "Lähdin kirjoittamaan suurta suomalaista yhteiskunnallista romaania joka oli tietysti myös kauhean henkilökohtainen." Aino kertoo ja jatkaa todenneensa jonkin ajan kuluttua ettei kirja oikein johtanut mihinkään - aihe vain oli liian suuri. Hänen aloittaessaan Maailman kauneimman tytön kirjoittamisen nimi oli heti selvillä, samoin kuin kirjan rakenne sekä keskiössä olevat siskokset. Aino oli alunperin ajatellut Maailman kauneinta tyttöä "kevyeksi kesäprojektiksi", mutta aikataulu hieman venyi.

Maailman kauneimman tytön sisarusteema ei tule Ainon omasta perheestä, sillä hänellä itsellään ei ole siskoja - vaikka hän onkin aina toivonut niitä. "Sen sijaan mulla on kaksi veljeä joista toinen on kuollut joka varmasti osittain kaikuu romaanissa" Ja kyllä se minun, lukijana, korviini kaikuukin, se tietynlainen huoli ja rakkaus mistä Aino itsekin mainitsee. Hän mainitsee myös tiiviit ystävyyssuhteet, jotka varmasti myös heijastelevat kirjaan, ihailut, kateudet ja tyttöjen välisen tiiviin ystävyyden - ja myös mustasukkaisuudet.

Aino ei ainakaan tunnusta kenenkään siskoksista tulleen kirjoittaessa toista lähemmäksi vaan kaikki tulivat niin sanotusti ihon alle. "Pisin projekti oli viimeisin, Alman kanssa käyty tie. Hän oli kaikkein läheisin kun lähdin kirjoittamaan kirjaa sillä minussa on eniten yhteistä Alman kanssa." Aino kertoo ja jatkaa että oli suuri työ eritellä hänet ja Alma, että he ovat kaksi eri ihmistä. Jossain vaiheessa kun luen Maailman kauneimman tytön uudelleen, luen sen hieman eri silmin - varsinkin Almasta kertovan osuuden.

Maailman kauneimman tytön siskokset tulivatkin Ainolle läheisiksi kirjaa kirjoittaessa, kertoo hän kuitenkin haastatteluhetkellä saaneensa jo siskoksiin hieman etäisyyttä. Koko kirjan tarina ja siskokset olivat niin suuri osa Ainon elämää monen vuoden ajan että Aliisa, Ada, Anni ja Alma häilyivät pitkään taustalla hänen arjessaan. "Nyt on kuitenkin hetkiä etten edes ajattele heitä." Aino nauraa.

Minun silmiini Maailman kaunein tyttö on otettu hyvin vastaan mediassa sekä blogimaailmassa. Kirja oli ehdolla Helsingin sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi ja monessa kirjablogissa bloggaaja kertoo pitäneensä kirjasta todella paljon. Aino kertoo esikoiskirjailijan jännittävän palautetta varmasti enemmän kuin enemmän julkaisseen kirjailijan ja saatu palaute varmasti vaikuttaa seuraavan kirjan kirjoittamiseen - ja siihen, kirjoittaako sitä. Ainon pohtiessa sitä mikä vaikuttaa palautteen määrään, hän naurahtaa lopuksi: "Tai voi kyse olla vaikka kansikuvasta tai tähtien asennosta, eihän sitä tiedä!".

Kysyessäni Ainolta mikä on ollut esikoiskirjailijan vuodessa palkitsevinta, mainitsee hän henkilökohtaiset palautteet kirjasta. Hän on oppinut teatterimaailmasta ettei kritiikeillä niinkään ole väliä, vaan kaikkein eniten itselleen tärkeiden ihmisten ja ystävien palautteilla. Kirjabloggaajan iloksi Aino mainitsee häntä ilahduttaneen myös kirjabloggaukset, joissa hänen mukaansa bloggaajilla on vpaaus kirjoittaa pidempään ja keskittymään asioihin jotka ovat lukijaa kiinnostaneet ja innostaneet. "Bloggauksia lukiessa tulee sellainen olo että ikään kuin keskustelisi teoksesta, vaan sitä ei arvoteta." Kyllä, kirjabloggaaja täällä hymyilee.

Aino Kivi on myös teatteriohjaaja ja työskentelee Joensuun kaupunginteatterissa. Vuonna 2016 Joensuun kaupunginteatterissa esitettiin hänen ohjaamaansa Havukka-ahon ajattelijaa jonka tämä bloggajakin kävi katsomassa - ja nautti. Aino kertoo heittäneensä vain ilmoille idean että tuo klassikkokirja saattaisi sopia Joensuun kaupunginteatterin näyttämölle ja ennen kuin huomasikaan, oli se annettu hänen ohjattavakseen. Visio näytelmästä lähti kirjaa lukiessa nopeasti muodostumaan ja hän kertoo saaneensa näytelmään sen mikä häntä itseään Huovisen kirjassa koskettaa. "Jännitti, miten yleisö tämän ottaa vastaan." Aino kertoo ja jatkaa että tämän vuoksi häntä ilahduttikin suuresti että niin kriitikot kuin yleisökin ottivat näytelmän vastaan todella hyvin.

En olisi tässä -kampanja on lähtenyt liikkeelle Aino Kiveltä. "Se lähti liikkeelle ruohonjuuritasolta, eräästä facebook päivityksestä." Aino kertoo ja avaa kampanjaa kertomalla että sen ajatuksena on tukea hyvinvointiyhteiskuntaa kertomalla miten se on auttanut itseä eri elämän olosuhteissa. Näistä teksteistä muodostuu kokonaisuus, jotka kertovat miksi hyvinvointiyhteiskunta on meille suomalaisille tärkeä kaikkinaisuudessaan. "Se lähti liikkeelle yhdestä facebook päivityksestä ja se vain lähti kasvamaan" Aino kertoo, jatkaa kampanajan lähteneen kasvamaan todella hienosti ja median myös huomioineen sen todella hienosti. "Kampanjaan voi osallistua kuka tahansa, voi kertoa hyvin laveasti ja pitkästi tai hyvin lyhyesti miten hyvinvointiyhteiskunta on tukenut." Aino kertoo ja toteaa yksinkertaisimman keinon osallistua olevan facebook- tai twitterpäivitys, johon lisää hästägin #enolisitässä.

Aino toteaa uuden romaanin olevan jo kirjoituksen alla. Täällä Maailman kauneimpaan tyttöön rakastunut lukija toivottaa inspiroivia kirjoituspuuskia, lämpimiä kahvikupillisia työn lomassa sekä toivoo hienoja hetkiä myös teatteriin.