Maaria Päivinen: Kellari

Kellari
Maaria Päivinen
294 s. 
2016
Into









Arvostelukappale kustantajalta


Maaria Päivisen ravisteleva ja kaunis tyyli teki minuun vaikutuksen hänen edellisessä teoksessaan On nälkä, on jano ja Kellari olisi sinkoutunut joka tapauksessa lukulistalleni. Kun kirjan aihe oli vielä jollain pimeällä tavalla minua suuresti kiinnostava, oli Kellari ehdotonta luettavaa tänä syksynä. Voi, mistä näitä kiinnostavia kotimaisia romaaneja tuleekaan, tämä syksy on niiden kannalta ollut kertakaikkiaan mahtavaa aikaa!

Kellari on romaani kaksoiselämää elävästä Vilmasta. Hänen entinen miehensä on jättänyt hänet joten Vilma päättää kostaa ja sulkea tämän äänieristettyyn kellariinsa. Vilman elämää tarkkailee naapurista yksinäinen leskirouva joka toivoo että saisi Vilmasta ja tämän lapsista ystävät - ja perheen.

Paitsi että Maaria Päivisen uudessa romaanissa on todella kiinnostava aihe nousee kirjan toiseksi merkittäväksi asiaksi kieli. Päivisen tapa käyttää kieltä ja kertoa sopii Kellariin kuin nakutettu. On nälkä, on jano ja myöhemmin lukemani Pintanaarmuja paljasti Päivisen minulle jollain tapaa raastavaksi mutta vahvaksi ja ja julman kauniiksi kertojaksi, eikä tämä tyyli ole hävinnyt mihinkään. Kellarissa pinnalle nousevat pakkomielteet sekä mustasukkaisuus sopivat Päivisen tyyliin mahtavasti.

Kellarin päähenkilö Vilma herätti minussa kahdenlaisia tunteita. Tiedän, tietenkin hän tekee väärin sulkiessaan entisen miehensä kellariin mutta samaan aikaan tunnen jonkinlaista sympatiaa häntä kohtaan. Hänen pakkomielteinen käyttäytymisensä ex-miestään sekä lapsiaan kohtaan nosti tunteet pintaan, niin eläväksi Päivinen on Vilman luonut. Jokaisella meistä on omat neuroosimme ja pakkomielteemme, Vilmalle ne ovat nousseet ehkä hieman suuremmiksi.

Kellari ei ole mikään tavanomainen romaani, ei. Se on ihanalla tavalla kummallinen, hienolla tavalla vahva ja Maaria Päivinen kuvaa kirjassaan hienolla tavalla ihmisluonnon erikoisempia puolia. Pakkomielteitä, mustasukkaisuutta ja sitä miten rakkaus ei aina ole helppoa. Kellari ei sovi ihan jokaiselle lukijalle mutta se sopii sellaiselle joka pitää vahvasta kielestä ja ihmismielen pimeämmälle puolelle menevästä kerronnasta. Sinne Päivinen menee, hienosti.

Kellarin yksi hienoimmista puolista on sen loppu. Se jää auki tavalla joka jätti minut pohtimaan kirjaa pitkäksi aikaa. Pohdin sitä varmasti vielä pitkään bloggauksen kirjoittamisen jälkeenkin  - ja olen varma että tulen lukemaan kirjan vielä joskus uudelleen.