torstai 11. helmikuuta 2016

Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut

Kaikki laulavat linnut
Evie Wyld
Suomentanut Sari Karhulahti
285 s. 
2016
Tammi








Kustantajalta



Jos törmäisin Evie Wyldin uuteen teokseen kirjastossa tai kirjakaupassa ja katsoisin vain kantta, saattaisin erehtyä. Minusta kaunis kansi sekä nimi, Kaikki laulavat linnut, lupaa kaunista, ehkä hieman runollista romaania kenties ihmissuhteista. Mutta ei. Kaikki laulavat linnut onkin trillei. Hyvin kirjoitettu, koukuttava trilleri.

Kaikki laulavat linnut kertoo nuoresta naisesta nimeltä Jake Whyte. Jake elää yksin eräällä saarella Britanniassa, eikä hänellä ole mitään syytä etsiä ketään elämäänsä. Mutta on Jakella seuraa - hän nimittäin omistaa lampaita. Jake pärjää hyvin yksin, kunnes joku tai jokin alkaa tappaa hänen lampaitaan. Kuka se on? Kylän nuoret, jokin eläin, vai joku joka on seurannut häntä toiselta puolelta maailmaa? Voin sanoa - Kaikki laulavat linnut koukuttaa.

Evie Wyldin romaanissa on aineksia moneen genreen. Nimi lupasi minulle kaunista romaania - ja omalla tavallaan sen sainkin. Wyld kuljettaa juonta tarinan kerronnallisesti hienosti, ja Kaikki laulavat linnut on paljon muutakin kuin jännitystä. Vaikka on tässä kirjassa jännitystäkin, sellaista joka huipentuu loppua kohti - ihan niin kuin kunnon trillerissä pitääkin käydä. Loppua kohti tulee juonenkäänteitä joita ei olisi ikinä arvannut.

Koska Evie Wyld on kiistatta hyvä tarinan kirjoittaja, on hienoa että Kaikki laulavat linnut on saanut näin hienon suomentajan. Sari Karhulahti on minulle tuttu nimi, ja hän on tehnyt tämänkin kirjan kanssa hienoa työtä. Evie Wyldin tarina ja Sari Karhulahden hieno käännös - ne tekevät tästä teoksesta omalla tavallaan helmen.

Ihan perinteistä dekkaria hakevalle minä en Kaikkia laulavia lintuja suosittelisi - mutta jos dekkarinystävä haluaisi välillä tarttua johonkin hieman erilaiseen, jännittävällä tavalla erilaiseen, kirjaan, saattaisi tässä olla juuri sopiva kirja siihen. Sinulle, joka nautit perinteisemmästä kaunokirjallisuudesta, mutta haluaisit nyt hieman koukuttavaa jännitystä - sinulle Kaikki laulavat linnut saattaa olla juuri Se Oikea Kirja.

3 kommenttia:

  1. Tämäpä kuulostaa jännälle! Luin Evie Wyldin sarjakuvateoksen Everything is Teeth tuossa aiemmin, enkä oikeastaan pitänyt siitä. Mutta kerronta oli kieltämättä sellaista, että voisin kokeilla jotain hänen romaania. Minä en yleensä dekkareista niin välitä, ja koska tämä vielä sijoittuu saarelle, olen kyllä kovasti kiinnostunut! :)

    VastaaPoista
  2. Tämä on kyllä niin hieno romaani, olen todella vaikuttunut.

    VastaaPoista
  3. Kertakaikkiaan vangitseva teos! Ahmin päivässä. Vain koiran ulkoilutuspakko katkaisi lukemisen. Päästyäni loppuun oli ruvettava etsimään muiden lukukokemuksia, sillä kaikkihan me koemme lukemamme omalla tavallamme. Dekkarisarjaan tämä ei kyllä kuulu. Ei edes psykologisiin trillereihein, vaikka kansiliepeessä trilleriksi mainitaankin. Ihan omaa luokkaansa.

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!