maanantai 18. tammikuuta 2016

Zoe Sugg: Girl online

Girl online
Zoe Sugg
Suomentanut Inka Parpola
430 s. 
2016
WSOY








Kustantajalta


Aloitin Girl onlinen itse asiassa jo yli viikko sitten - sitten unohdin kirjan kyläpaikkaan ja sain sen takaisin vasta lauantaina. Vaikka olen ehtinyt lukea useamman kirjan tässä välissä, tarina ei ollut mielestäni hukkunut mihinkään. Päinvastoin, olen odottanut kovasti hetkeä jolloin pääsen lukemaan miten Pennyn käy.

Zoe Sugg on itse tunnettu bloggaaja. Hän pitää kauneus- muoti- ja lifestyleblogia ja hänellä on oma Youtube-kanava. Kun kuulin Girl onlinesta, täytyi heti googlettaa Zoe Sugg - ja kyllä, hänellä on hirvittävä määrä seuraajia. Bloggaamisesta kertoo myös hänen esikoiskirjansa, Girl online. Se kertoo Pennystä, joka pitää Girl onlin -nimistä blogia, ja jota elämä tuntuu hieman potkivan päähän. Ystävyyssuhteet tuntuvat hajoavan ja Penny tuntuu mokaavan kerta toisensa jälkeen. Mutta onneksi on blogi, jossa voi kertoa kaiken. Anonyymisti.

Penny saa elämänsä tilaisuuden kun hän pääsee matkustamaan perheensä kanssa New Yorkiin, vanhempiensa työkeikan ansiosta. New York tuo eteen kaikkea ihanaa, mutta ennen kaikkea se tuo hänen eteensä ihanan Noahin, rokkaripojan. Ennen kuin Penny huomaakaan, hän on ihastunut korvia myöten - Noahilla vain tuntuu olevan jotain, mitä hän ei Pennylle kerro.

Olen vajonnut nuortenkirjamaailmaan. Olen lukenut perätysten useamman hyvän nuortenkirjan, ja se maailma tuntuu hyvältä. Nuortenkirjojen maailma on jotenkin kepeämpi, pehmeämpi kuin aikusille suunnattujen, joskus rankkojenkin kirjojen maailma. Pehmeä on nimittäin myös Girl onlinen maailma. Pehmeä ja ihana.

Kaikesta näkee että Zoe Sugg on kirjoittanut pienestä pitäen. Hän osaa tarinankerronnan taidon, ja pitää lukijaa tiukasti pihtiotteessaan alusta loppuun saakka. Olenko ainoa joka on aavistanut Noahin salaisuuden melkein alusta saakka? En ehkä. Vaikka aavistelinkin, se ei pilannut lukunautintoa ollenkaan. Zoe Suggin tapa rakentaa tarina yhdistettynä Inka Parpolan lukijaa hellivään suomennokseen tekee kirjan josta nauttii aikuinenkin - puhumattakaan sitten kirjan kohdeyleisöstä.

Tuntuu että Girl online on aiheeltaan kirja, joka vetoaa nuoriin. Vaikka Sugg ei olisikaan bloggarina nuorelle tuttu, niin kirjan päähenkilö Penny varmasti nuoria kiinnostaa. Penny bloggaa ja nuorista löytyy nykyään hurja määrä bloggareita - ja kukapa ei haaveilisi suloisesta amerikkalaisesta rokkaripojasta? Girl online on kirja, joka pudotti minutkin nuoruuden ajan hattaramaisiin päiväuniin, eikä se ollut hassumpi juttu.

Girl onlinessa on kaksi ulottuvuutta - on Pennyn blogi ja anonyymi bloggaajaminä, ja sitten on Noahin ja Pennyn rakkaustarina. Nämä kaksi seikkaa on yhdistetty luonnollisella tavalla ja lukemisesta nauttii. Goodreadsissa luki, että kirja on Girl online #1. Onko jatkoa tiedossa? Jos on, niin mahtavaa. Toivottavasti kustantaja jatkaa suomentamista!

5 kommenttia:

  1. Olen seurannut Zoellan Youtube-kanavaa jonkin aikaa ja Girl Online on sen kautta noussut lukulistalleni. Kirja on herättänyt paljon keskustelua siitä, kirjoittiko Zoe Sugg sen oikeasti vai käyttikö haamukirjailijaa, mutta tahtoisin kovasti uskoa, että aidon tuntuinen bloggari on kirjoitustensa takana. Sen ainakin tiedän, että kirjalle ilmestyi juuri jatkoa, Girl Online On Tour, mutta sen suomentamisesta en ole vielä kuullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjavaras, oi miten toivonkaan että Sugg on kirjoittanut kirjan itse eikä käyttänyt haamukirjoittajaa! Minullekin tuli hänen bloggaustensa perusteella aidon tuntuinen fiilis, joten ihan todella haluaisin uskoa näin. Mutta ikinä ei tiedä :/ Toivottavasti jatko-osakin suomennetaan. :)

      Poista
  2. Taas kerran aivan mahtava arvostelu!

    matkakohtiklassikoita.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Rohkenin heittää Sinua ja blogia kirjahaasteella: http://www.kirsinkirjanurkka.fi/2016/01/viiden-kirjan-haaste.html

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!