keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Eowyn Ivey: Lumilapsi

Lumilapsi
Eowyn Ivey
Suomentanut Marja Helanen
417 s. 
2013
Bazar








Saatu ystävältä


Sain Lumilapsen ystävältäni jo reilu vuosi sitten, mutta sinne kirjahyllyn kätköihin kirja on vain unohtunut. Ennen joulua pohdin mitä kirjoja ottaisin joululomalle mukaani, ja jotenkin Lumilapsi vain tuli eteeni kirjahyllystä. Jo kirjan nimi houkutteli: silloin kaipasin kovasti lunta, ja lisäksi kirjan takakannessa luvattu taianomaisuus veti puoleensa.

Lumilapsessa eletän 1920-lukua. Tapahtumapaikkana on Alaska, jonne Jack ja Mabel, lapseton vanhempi pariskunta päätyy asumaan, ja uskokaa pois, tuon ajan Alaska on julma paikka. Pariskunta on ajautumassa elämässä erilleen, mutta sitten jokin muuttuu. Jack ja Mabel rakentavat ensilumen leijailtua maahan lumesta lapsen, joka aamun tullen katoaa. Sen jälkeen kuitenkin pariskunnan pihapiirissä alkaa liikkua pieni tyttö, joka elää yksin keskellä luontoa, metsän lapsena. Jack ja Mabel ovat kärsineet lapsettomuudestaan, ja alkavat rakastaa tätä tyttöä kuin omaansa. Mutta mikä on totuus tästä metsän lapsesta, Fainasta?

Kuten takakannessa luvataan, Lumilapsi on kauniin taianomainen kirja. Se oli hyvä kirja siihen hetkeen, kun kaipasin ympärilleni lumen tuomaa valkoisuutta ja joulun taikaa. Valkoista joulua emme Raumalle saaneet, nurmikko vihersi auringon paisteessa jouluaattonakin, ja noina hetkinä oli hyvä matkata Alaskaan, kylmiin ja valkeisiin maisemiin.

Lumilapsessa on mukana mystiikaa, maagista realismia, taikaa. Se juuri tekee siitä sellaisen, niin ihanan ja lumoavan kirjan, eikä jätä sitä vain yhdeksi romaaniksi muiden joukkoon. Alaska on toki maisemana erilainen, mutta Fainan tarinaan tuoma taika on jotain aivan omanlaistansa. Faina, Jack ja Mabel muodostavat tarinaan sellaisen tiiviin yhtälön, jota jaksaa helposti seurata neljänsadan sivun verran.

Täytyy tunnustaa, että mietin jossain vaiheessa miten tarina kestää. Mietin jossain kahdensadan sivun tietämillä, miten tarinaa voi jatkaa toisen samanlaisen verran - mutta voihan sitä. Lumilapsessa tarina kasvaa loppua kohti, Fainan tarina syvenee ja Faina kokonaisuudessaan tulee lukijalle tutummaksi. Silti minut lumosi kaikkein eniten kirjan alku, ne hetket jolloin vajosin Alaskan lumiseen maisemaan ja tutustuin kirjan henkilöihin.

Lumilapsi on ikään kuin satu aikuisille: siinä on oma keveytensä mutta oma surunsa ja painavuutensa. Tämä kirja sopii todella hyvin luettavaksi talvipäiviin. 

maanantai 28. joulukuuta 2015

Timo Parvela: Ella ja kaverit karkaavat koulusta

Ella ja kaverit karkaavat koulusta
Timo Parvela
Kuvitus Mervi Lindman
141 s. 
2014
Tammi









Lainattu kirjastosta


Aika aloittaa joulun aikaan luettujen kirjojen purkaminen ja bloggaaminen, kun alan jo palautua normaaliin elämään. Eilen olin hirvittävän väsynyt, ja koko päivä meni enemmän ja vähemmän koomaillessa, mutta tänään olo on jo normaalin virkeä. Onneksi!

Ella ja kaverit karkaavat koulusta on jo viidestoista Ella-sarjan kirja. Kirjassa Ella ja kaverit pääsevät ilokseen viimeinkin toiselta luokalta, mutta vain päästäkseen kaksi ja puoli luokalle! Ella pohtii kavereidensa kanssa omaa kouluaan, ja tulevat siihen tulokseen että koulussa voisi olla hauskempaakin. He karkaavat koulusta suuntanaan Kojoottikoulu, jossa varmasti olisi hauskempaa kuin heidän nykyisessä koulussaan. Karkumatka ei suju ihan suunnitelmien mukaan, kun he kohtaavat erikoisen taikuri Papadamin, jolla ei ole puhtaat jauhot pussissaan.

Tutustumiseni Ella-kirjoihin on alkanut tänä vuonna, ennen kaikkea äänikirjojen kautta. Takana onkin monet hauskat iltahetket, kun olen milloin kenenkin lukijan kautta tutustunut Ellan ja kavereiden seikkailuihin, aina muutaman hetken ennen nukahtamista. Ella-sarja toimii äänikirjana todella hyvin, sillä jokaisella kuuntelemallani kirjalla on ollut hyvä lukija, joka saa tarinaan eloa.

Mukavaa on lukea sarjaa kirjanakin. Silloin lukeminen on yhtenäisempää, sillä yleensä kirja tulee ahmaistua yhdeltä istumalta. Niin kuin tämä, Ella ja kaverit karkaavat koulustakin. En hirveästi osaa vertailla sarjan kirjoja, sillä kyllä Parvelan kirjat vaan ovat tasaisen hyviä. Todella hauskoja ja sujuvia, ja varmasti kirjojen huumori toimii monen ikäiselle.

Ella ja kaverit-sarjan kirjat ovat onneksi itsenäisiä, joten ei tarvitse huolehtia siitä lukeeko kirjan osia järjestyksessä. Latasin ennen joulua kirjan ensimmäisen osan lukulaitteelleni, ja tuntuu kyllä hauskalta että lähiaikoina saan lukea kirjan josta kaikki lähti liikkeelle.

Ella ja kaverit-sarja sopii siinä mielessä lukemaan opetteleville, että teksti on helppolukuista ja tarinaa piristämässä on Mervi Lindmanin hauska kuvitus. Sellainen tämä sarja kuitenkin on, että uskoisin niidenkin pienten ihmisten, jotka eivät vielä itse osaa lukea, pystyvän kuuntelemaan kirjan esimerkiksi pienemmissä pätkissä. Ja on aikuisellekin tämän ääneen lukeminen mukavaa!

lauantai 26. joulukuuta 2015

Rauhaa maailmaan -lukumaraton starttaa!




Lukutoukka on palannut joululomalta! Joulu oli ihana, tunnelmallinen ja täynnä hienoja hetkiä, mutta olin silti onnellinen kun suljin kotioven takanani, ja sain huokaista: oma rauha. Kun asuu yksin, niin pitkä aika isossa porukassa ottaa hieman voimille, siitä huolimatta että kaikki ihmiset olisivat rakkaita ja hetket hienoja. Mutta joulusta en valita alkuunkaan, päin vastoin, kaikki oli mahtavaa.

Vaikka olin paljon ihmisten seurassa, tuli tietysti luettuakin. Esimerkiksi ihana Lumilapsi, josta on tulossa bloggaus tänne omaan blogiini, sekä Anja Snellmanin Antautuminen, josta bloggaan Suomi lukee -sivulle. Molemmat kirjat olivat omalla tavallaan vaikuttavia ja hienoja, ja olivat hyviä valintoja joulun ajan lukemisiksi.

Pinon päällimmäinen blogin Sanna keksi meille bloggareille puuhaa joululoman ajaksi. Hän keksi haastaa meidät lukumaratoonaamaan. Tähän maailman aikaan on mahtavaa haastaa meidät Rauhaa maailmaan -lukumaratoniin, ihan jo siksi että maailmalta tulee huonoja uutisia päivä toisensa jälkeen. Lukumaraton viikko alkoi tänään, 26.12., ja kestää lauantaihin 2.1. Tarkoituksena on valita jokin ajankohta, jolloin lukee, lukee ja lukee, huiman 42 tunnin ajan. Mikä ihana ajatus!

Minun kirjapinoni ei liity Rauhaa maailmaan -teemaan, vaan valitsin sekalaisia, aikuisten ja lastenkirjoja. Valitsin kirjoja, jotka kiinnostavat, kirjoja joista innostun. Ja aina voin vaihtaa kirjaa. Tässä kasani:







Ei, en ehdi lukea kasan jokaista kirjaa, mutta mielummin liikaa kuin liian vähän, se on mottoni maratonien kanssa. Mielummin valitsen monesta kirjasta, kuin ryhdyn kesken maratonin etsimään kirjahyllystä kirjoja.

Maraton alkaa "virallisesti" kello 19, ja ensimmäinen kirjani on yhden lempikirjailijani Katri Tapolan Satu rakkaudesta. Yritän pysyä poissa somesta, mutta aina välillä raportoin facebookiin, instagramiin ja ehkä twitteriinkin. Ja kyllä, onhan tätäkin postausta päivitettävä!

21.18.

Ensimmäinen kirja luettu ja on iltakahvin aika. Maratonin ensimmäinen kirja oli ihanan Katri Tapolan Satu rakkaudesta, todella hieno pienoisromaani. Satu rakkaudesta on arvoituksellinen tarina, tietenkin rakkaudesta, mutta myös erilaisuudesta, etsimisestä ja löytämisestä. Eikä vain rakkauden etsimisestä, vaan myös itsensä. Tykästyin päähenkilöön, Miraan, mutta myös entistä enemmän tykästyin Tapolan huikean vahvaan tyyliin kirjoittaa. Tästä kirjasta oli todella hienoa aloittaa lukumaraton.

Seuraavaksi jotain ihan muuta, luulen että jatkan lastenkirjalla...

Aikaa kulunut: 2 h 25 min
Luettuja sivuja 173 

8:00

Takana hyvin nukuttu yö. Eilinen pitkä automatka otti veronsa, enkä jaksanut kovin myöhään lukea. Eilen kuitenkin luin Mila Teräksen lastenkirjan Telma ja tarinoiden talo, joka oli ihana. Telma on mukava tyyppi ja hän asuu kerrassaan mielenkiintoisessa talossa: talossa josta löytyy tyyppejä jos jonkinmoisia. Telma ja tarinoiden talo on sopivaa luettavaa jo aika pienille, mutta kyllä siitä nauttii aikuinenkin.

Lisäksi eilen aloitin Anilda Ibrahimin romaania Punainen morsian. Olen aiemmin lukenut Ibrahimin kirjan Ajan riekaleita, joka myös sijoittuu Albaniaan, Punaisen morsiamen lailla. Tämä vaikuttaa erittäin kiinnostavalta, joten uusi maratonpäivä varmasti lähtee hyvin käyntiin.

Aikaa kulunut: 13 h
Luettuja sivuja: 344

15.30.

Nyt täytyy sanoa: luovutan. Olen aivan liian uuvuksissa vielä joululoman, ja ennen kaikkea eilisen ajomatkan vuoksi, että jaksaisin maratoonata. Olen tuon kello kahdeksan heräämisen jälkeen nukkunut kahdet unet, ja siihen on kulunut ihan liikaa aikaa maratonista. Muutenkaan olo ei ole sellainen, että jaksaisin intensiivistä lukemista. Onneksi, onneksi ei ole pakko, vaan voin jättää maratonin tähän ja puuhata muuta, ja ehkä vähän lukea.

Maratoniloa muille, jotka tänään lukevat!

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Lukutoukan joulutervehdys!

Kuva lainattu netistä






Neljä yötä jouluun on... Joulumieleni oli sitkeästi piilossa, ja mietinkin jo ehtiikö se tulla esiin ollenkaan. Tänään, neljäntenä adventtina, olen kuunnellut paljon radiota, ja liekö syynä kanavien soittamat kauniit joululaulut vai muu jouluun valmistautuminen, niin viimeinkin joulumieli tuli myös lukutoukalle. Oli jo aikakin!

Lukutoukan joululoma alkaa huomenna. Lähden huomenna vanhempieni luokse, josta sitten tiistai aamuna lähdemme ajamaan Raumalle, siskoni perheen luokse. Matka on todella pitkä, mutta radiokanavat varmasti soittavat hyvää joulumusiikkia - ja tietenkin mukana on matkalukemista. Kannattaa jaksaa matkustaa, sillä perillä meitä odottaa yksi pieni joulutonttu, yhdeksän kuukautta vanha kummityttöni.

Kirjat ovat vahvasti läsnä minun joulussani, vaikka tottakai se on aikaa myös perheelle ja yhdessä ololle. Aina välillä täytyy saada ottaa kirja käteen, ja sukeltaa fiktion pariin hetkeksi - etenkin sitten jouluaatto iltana, kun lahjat on jaettu ja maha täynnä hyvää ruokaa.

Vaikka varmasti luettuja kirjoja tulee useampi joulureissun aikana, hiljentyy Lukutoukan kulttuuriblogi joulun ajaksi. Palaan reissusta Tapaninpäivänä, joten sitten blogielämäkin jatkuu uusin voimin ja uudella innolla.

Tämän myötä toivotan kaikille kirjan ystäville ihanaa, kaunista ja rauhallista joulua - toivottavasti pukki toisi teille hyviä kirjoja!

Jenni Erkintalo ja Réka Király: Pop pian kotona

Pop pian kotona
Jenni Erkintalo ja Reká Király
2015
Etana editions










Kustantajalta 


On aina mukavaa kun saa kuulla uudesta kustantajasta. Tänä syksynä sain mukavan viestin Etana editionsilta, jossa minulle tarjottiin luettavaksi heidän kirjojaan. Lastenkirjallisuus kiinnostaa aina, ja varsinkin nyt kun maailmassani on yksi pikkuinen ihminen, jolle Etana editionsin minulle lähettämät kirjat sopivat varmasti todella hyvin. Tämä, Pop pian kotona, päätyy jouluksi pukinkonttiin, ja muut kirjat kulkevat sitten postin mukana ilahduttamaan pientä lukijaa.


Pop pian kotona kertoo pienestä pojasta Leosta ja hänen ystävästään Pop-linnusta. Tai ennen kaikkea Popista, joka eräänä päivänä tahtoo lähteä seikkailulle ilman Leoa. Alkaa pieni tarina, tarina jota on vauhditettu persoonallisella, värikkäällä kuvituksella jota lapsi varmasti katselee mielellään.

Tarinakin on mukava, ja kirja on juuri sopivaa kuunneltavaa pienellekin ihmiselle - sivuja ei ole hirveästi, ja tekstipätkät sivuilla ovat lyhyitä. Kuitenkin kirjassa on tarina, ja siinä on hyvä idea. Ennen kaikkea huomioni vei kuitenkin kirjan kuvitus, joka miellytti kovasti. Voin kuvitella että kirjan kuvituksesta pitävät myös lapset, sillä siinä käytetyt muodot ja kirkkaat värit ovat varmasti pienen lukijan mieleen. Voisinpa kuvitella lahjan saajan, 9kk kummityttöni, pitävän tästä kovasti.

Edellinen kirjalahjani kummitytölleni oli Kukkuu-kirja. Asettaa kirjalahjojen suhteen vähän paineita, kun Kukkuu kirjaa on luettu niin aktiivisesti, että luukut ovat lähteneet irti. Onneksi kirja on kuitenkin saatu korjattua, ja pieni lukija saa lukea kirjaa edelleen. Kummityttöni on aika vauhdikas tyyppi, tykkää mennä ja tehdä, mutta lukutoukka-kummitädille on ihanaa kuulla että hän kuitenkin jaksaa keskittyä lukemiseen. Hän pitää kirjoista, ja hiljentyy mielellään kuuntelemaan kirjaa, tai tutkimaan niitä itse.

Minulle on myös ilo, että kummityttöni opetataan lukemaan ja kuuntelemaan kirjoja: joka kodissa ei lapselle lueta muuta kuin pieniä iltasatuja, mutta siskoni ja hänen miehensä kyllä lukevat kummitytölleni paljon. Olen siitä hirmuisen iloinen! Tämä on saanut minut tarkkailemaan uusin silmin lastenkirjallisuutta, myös ihan pienille suunnattuja kirjoja, ja miettimään mistä tämä pieni ihminen voisi tykätä.

Ylihuomenna minä näen hänet taas! Olen odottanut joulua ihan eri tavalla nyt, kun siihen sisältyy tämän pienen ihmisen tapaaminen, ja nyt kun se alkaa olla käsillä niin en vain voi olla hymyilemättä. Olen aivan varma että joulustamme tulee lämminhenkinen ja ihana.

P.S. Sunnuntaiaamuni saivat tänään uutta, ihanaa sisältöä: Kakkosella alkoi tänään uusi lastenohjelma, Katti Matikaisen kirjamylly. Kattihan on varmasti tuttu monelle, minullekin hän on ollut tuttu jo vuosien ajan. On ollut ihanaa seurata Katin käyvän milloin teatterissa ja milloin missäkin kulttuuripaikassa, mutta kyllä lukutoukan sydäntä liikauttaa kun Katille on luotu kirjaohjelma. Joka oli todella hyvä! Hauska, lämminhenkinen ja todella mukava. Kirjahulluutta jo pienestä pitäen - mutta sopii myös meille lapsenmielisille aikuisille.

lauantai 19. joulukuuta 2015

Kerstin Gier: Vala

Vala: Unien toinen kirja
Kerstin Gier
Suomentanut Heli Naski
343 s.
2015
Gummerus








Lainattu kirjastosta


Joulu tulla jollottaa! Minun ei tarvitse täällä kotonani tehdä hirveästi jouluvalmisteluja, ainoat jouluiset koristeetkin ovat joulutähti sekä ledlyhdyt, joita aion polttaa koko talven. Siispä jouluvalmisteluni lähinnä ovatkin pakkaamista sekä reissukirjojen valitsemista: lähden maanantaina Tapaninpäivään kestävälle joululomalle, jonne ei pari kirjaa riitäkään mukaan. Tiistaina siis auton nokka suuntaa kohti Raumaa, vietämme siellä siskoni perheen luona joulun. Luvassa on ihanaa tunnelmaa perheen kesken, sekä tietenkin ihania hetkiä pienen kummityttöni kanssa. <3

Tämän viikonlopun kuitenkin käytän lähinnä lukemiseen ja rentoutumiseen. Ainoana miinuksena kuluneissa päivissä voin sanoa, että minua taitaa vaivata pieni lukujumi... tai ainakin uskon sellaisen varovasti mieltäni kolkuttelevan. On kuitenkin joitakin takuuvarmoja juttuja, jotka maistuvat, ja sellaisia usein ovat sarjat. Tutustuin Kerstin Gieriin vasta Unien ensimmäisessä kirjassa, Lupauksessa, ja ihastuin sarjan aloitukseen kovasti. Eikä Valakaan tuottanut pettymystä.

Vala jatkaa siitä mihin Lupaus jäi. Livin elämä on raiteillaan - hän on tottunut elämäänsä Lontoossa äitinsä miesystävän luona, jonne he perheensä kanssa muuttivat. Livillä on ihana, komea poikaystävä, josta hän välittää. Miksi on vaan niin vaikea sanoa rakastavansa? Päänvaivaa tuottaa äidin miesystävän äiti, joka ei vaan hyväksy Livin perhettä elämäänsä. Ja tietysti Secrecy, joka pitää blogia, ja tuntuu tietävän koulun jokaisen salaisuuden... Unimaailmassakin on aluksi rauhallista, mutta yhtäkkiä Livin pikkusisko Mia alkaa kävellä unissaan, ja joutuu vaarallisiin tilanteisiin.

Monelle Gier on tuttu jo Rakkaus ei katso aikaa-trilogiastaan. Minä ihastuin Gieriin niin kovasti Unien ensimmäisessä kirjassa, että ostin tuon koko trilogian kirjakaupan tarjouksesta itselleni - uskon että edessä on ihania hetkiä! Pidän kovasti Gierin tavasta kertoa, siitä miten kepeään nuortenkirjaan tuodaan fantasiamainen maailma, tässä tapauksessa unet.

Vaikka Unien kirjojen maailma onkin ajoittain epärealistinen, se tulee varmasti lähelle montaa lukijaa. Sillä kaikkihan meistä näemme unia! Minä näen paljon unia, ja aamuyön uneni muistan lähes poikkeuksetta ulkoa. Näen painajaisia, mutta näen myös ihania unia, joista en tahtoisi herätä. Valan kanssa, aivan niin kuin Lupauksenkin, pohdin voisinko minäkin päästä jonkun muun uneen, jos minulla olisi nukkuessa kainalossa jokin hänen tavaransa? Ehkä jouluna kokeilen, otan kummityttöni lelun kainaloon ja pääsen hänen uniinsa, hih!

Mielestäni Lupauksessa oli enemmän "rytinää" kuin Valassa, ja jollain tapaa kaipasinkin kirjaan vähän enemmän toimintaa. Luulen kuitenkin, että sitä oli hieman säästelty trilogian viimeiseen osaan jota odotan innolla. Siitä huolimatta Vala oli todella sujuva, tapahtumarikas, ihana - ja innosti lukemaan, luku luvun perään! Ihailen myös suomentaja Heli Naskin työtä, hän on luullakseni tavoittanut Gierin kerronnan, ja johdattaa meidät suomalaiset hienosti unien maailmaan.

perjantai 18. joulukuuta 2015

Lennokas - Satuja jotka saivat siivet

Lennokas - Satuja jotka saivat siivet
Toimittaneet Sirpa Kivilaakso, Riitta Kiiveri ja Anna-Reetta Sipilä
Kuvittanut Karoliina Pertamo
61 s.
2015
Lasten keskus







Kustantajalta


Ensimmäisen kerran lueskelin tätä ihanaa, värikästä satukirjaa jo aiemmin syksyllä kun ihana kummityttöni oli käymässä Joensuussa. Luin hänelle ensimmäisen sadun, johon ihastuin kovasti, ja taisi kummityttökin tykätä ainakin värikkäistä kuvista. Nyt, kun kirja on menossa hänelle joululahjaksi niin annoin itselleni satuhetken ja luin kirjan kokonaan itsekseni.

Lennokas on koottu Finnairin työntekijöiden sekä matkustajien omista saduista. Jokainen satu on muutaman sivun pituinen, joten ne jaksaa kuunnella pienempikin ihminen. Suurta osaa kirjassa näyttelee Karoliina Pertamon hurmaava kuvitus, joka on värikästä ja kaunista: varmasti lapset pitävät tästä yhtä paljon kuin minäkin pidin.

Tietysti löysin suosikkini satujen joukosta. Erityisesti pidin kirjan ensimmäisestä sadusta, Pirkko Saaren Pii Peipposesta, jossa keskeisessä osassa oli lintujen Twiitbook. Pii laittaa viestin Twiitbookiin, ja päätyy sitä kautta matkustamaan ympäri maailmaa tervehtimässä uusia tuttujaan. Vaikka kirjassa on monta muutakin mukavaa, ihanaa hyvänmielen satua, niin Pii Peipponen oli silti se kaikkein mukavin - johtuisikohan siitäkin että satuun liittyy mukavia muistoja? Nimen omaan tuon sadun luimme yhdessä kummityttöni kanssa, ja se oli ihana hetki. Ehkä nyt joulun aikaan luemme kirjaa lisää.

Kirjassa on mukava idea, sillä jokaisessa sadussa taisi olla lentäminen tai matkustaminen jollain tapaa mukana. Vaikka sadut ovat keskenään hyvinkin erilaisia, niin tämä yhdistää kirjan mukavasti. Ehkei lapsi vielä tätä yhdistävää tekijää ymmärrä, varsinkaan pienempi tyyppi, mutta kirjaa lukeva aikuinen varmasti ymmärtää.

Lennokas on satukirja joka on syntynyt uuden Lastensairaalan hyväksi. Tämä on ihana ajatus, joka sai minut vielä enemmän pitämään kirjasta - käsittääkseni tuotto menee hyvin pitkälti Lastensairaalalle. Eli kirja kannattaa ostaa omaan hyllyyn!

Minä ajattelisin että Lennokas sopii hyvin monenikäiselle lapselle. Jo värikkäiden kuviensa vuoksi se sopii ihan pienelle ihmiselle, mutta sadut ovat niin lämpimiä ja hauskoja että varmasti vanhempikin lapsi jaksaa niitä kuunnella. Toivon mukaan kirja tulee säilymään kummityttöni lukemisena pitkään!

P.S. Viimeinen viikonloppu ennen joulua tulossa! Minä olen jo jouluostokseni tehnyt, olen tyytyväinen ettei pidä lähteä enää ruuhkaan shoppailemaan. Olen ollut kuluneella viikolla niin paljon menossa, että otan vastaan tulevan viikonlopun mielessä rentoutuminen. Maanantaina lähden jo joulutohinoihin, ja tiistaina lähden Raumalle, siskoni luokse viettämään joulua. Mutta nyt viikonloppuna rauhoitun. Ihan täysin!

tiistai 15. joulukuuta 2015

Marian Keyes: Nainen joka varasti elämäni

Nainen joka varasti elämäni
Marian Keyes
Suomentanut Liisa Laaksonen
420 s. 
2015
Tammi








Ostettu


Joulu se sieltä vain tulla jollottaa. Kuten joulukalenteriluukussani kerroinkin, olen joulutyttö. Tänä vuonna vaan joulutunnelma on ollut ihan kateissa - johtuuko se sitten lumen puutteesta vai yhteiskunnallisesta tilasta, en tiedä. Joka tapauksessa minun on nytkin hirmuisen vaikea tajuta että jouluaatto on yhdeksän päivän kuluttua. Jotenkin olen osannut jo sisäistää sen, että viikon kuluttua lähdemme Raumalle siskoni perheen luokse - mutta että juhlimme siellä joulua?! En oikein tajua sitä. Mutta luotan siihen, että joulutunnelma tässä reilun viikon aikana vielä valtaa minut. Viimeistään sitten kun autossa raikavat joululaulut!

Jouluun valmistautumiseen kuului myös tämä Marian Keyesin uuden romaanin lukeminen. En kerro millä tavalla, sillä en halua paljastaa joulusalaisuuksia - jos vaikka asian osainen sattuukin lukemaan bloggaukseni. Keyes on ollut maailmassani silloinkin kun en juuri aikuisten kirjallisuutta lukenut. Silloin kirjamaailmani koostui nuortenkirjoista ja chick litistä, ja Keyesit olivat mitä parhainta lukemista. Nyt Keyeseistä on ollut hiukan taukoa, ja voi miten oli ihanaa palata yhden viihteen kuningattaren maailmaan.

Nainen joka varasti elämäni kertoo Stellasta. Stellasta, joka uskoo että hänen elämänsä tärkein käännekohta oli karman syytä. Kolarin, ja siitä seuranneen Stellan ärhentelyn jälkeen Stella halvaantuu ja joutuu liikunta- ja puhekyvyttömänä sairaalaan. Jollain tapaa Stella uskoo että näillä kahdella asialla oli vahva yhteys. Karma.

Mutta ei karma ollut minulle ainakaan keskeinen asia tässä kirjassa. Keskeinen asia on se, miten Stella selvisi hengissä halvaantumisesta, ja miten hänen elämänsä kääntyi ympäri. Ja se, miten hän joutuu valitsemaan, jääkö vanhaan, hiukan epämukavaan elämäänsä, vaan tarttuuko tilaisuuteen ja solahtaa keskelle jotain uutta? Valinnoista. Siitä ennen kaikkea tässä kirjassa oli minulle kyse.

Silloin kun nuorempana luin Keyesiä, pidin tavattomasti siitä miten tämä hurmaava kirjailijatar yhdisti kirjoissaan syvällisen teeman ja hattaran. Hänen kirjansa yleensäkin ovat sellaisia, jotka viihdyttävät, naurattavatkin, mutta kyyneliltä ei voi välttyä. Eli loistavia rakkausromaaneja. Sitä samaa linjaa jatkaa Nainen joka varasti elämäni. Mutta kuten Keyesin tapana on, on tässäkin kirjassa muitakin teemoja kuin vain rakkaustarina: on Stellan sairastuminen ja sitä seurannut elämä. On niitä valintoja. On vaikka mitä.

Nainen joka varasti elämäni kannen on suunnitellut Markko Taina. Kansi on todella hieno, ja sopii kirjaan todella hyvin - enkä ihmettele laisinkaan, sillä Taina on yksi lempi kansitaiteilijoistani. Käsittääkseni lähiaikoina on ilmestynyt useampi uusintapainos Keyesin pokkareista, ja niiden kannet ovat samantyyppisiä, ja Tainan suunnittelemia.

Kirjaa lukiessani nauroin ja itkin. Nauroin Keyesin huumorille, joka pilkahtelee sieltä välistä tavalla, jolle minä en voi olla nauramatta. Itkin, kun haluamani asioita ei meinannut tapahtua. Ja itkin sitten kun ne tapahtuivat.

Uskon että Keyesistä nauttii sellainenkin, joka ei muuten chick litistä niin perusta. Tämä nainen kirjoittaa vaikeistakin aiheista mukaansatempaavalla tavalla, että reilut neljäsataa sivua menee kuin lentäen. Olisiko tässä hyvä joululomakirja?

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Eileen Favorite: Sankarittaret

Sankarittaret
Eileen Favorite
Suomentanut Maria Erämaja
308 s. 
2008
Gummerus









Lainattu kirjastosta


Kirjastot ovat vaan niin hyvä juttu. Kävin viime viikonloppuna pitkästä aikaa kirjastossa, ja tapani mukaan kävin katsomassa juuri palautetut hyllyn. Tällä kertaa varauksia oli odottamassa vain muutama, mutta taas kerran sain lähteä täyden kirjakassin kanssa, koska palautushyllyssä oli niin kiinnostavan tuntuisia kirjoja. Olin ilmeisesti vastaanottavaisella tuulella, sillä poimin ennestään tuntemattomia nimiä hyllystä, ja hurmaannuin takakannesta toisensa perään.

Eileen Favoriten Sankarittaristakaan en ollut ennen kuullut, mutta takakansi alkoi kiinnostaa välittömästi. Oli nimittäin monta, monta vuotta kun luin ainoastaan nuortenkirjoja ja chick litiä, enkä seurannut oikeastaan lainkaan ilmestyviä kirjoja. No joo, nyt sitten luen senkin edesstä, hih.

Sankarittarissa on hurmaava ajatus. Pääosaa näyttelevä Penny kun ei ole mikään ihan tavallinen tyttö, eikä ole ihan tavallinen hänen äitinsäkään. Pennyn äiti omistaa täysihoitolan, jonka vieraisiin kuuluu hieman erikoisempia henkilöitä: nimittäin sankarittaria. Kyllä, romaanien sankarittaria, jotka tulevat täysihoitolaan kesken tarinan. He eivät itse tiedä olevansa romaanista, ja niinpä Pennyn ja hänen äitinsä täytyy varoa sanojaan.

Pennyn äiti on varoitellut Pennyä menemästä syvälle metsään. Penny ei paljon piittaa varoituksista, vaan lähtee eräänä iltana seikkailemaan - eikä tiedä mihin joutuukaan. Hän törmää kelttikuningas Conoriin, sankariin, jonka tarinaan Penny ei osaa olla sekaantumatta. Eikä siinä tietenkään hyvin käy.

Miten voisin olla pitämättä tarinasta, joka vilisee hahmoja klassikkoromaaneista? Täytyy tunnustaa: klassikot ovat minulle aika vieraita, klassikkotuntemukseni on aika alkutekijöissään. Sitä kuitenkin pyrin korjaamaan pikku hiljaa, ja Sankarittaret innosti taas enemmän muutaman romaanin pariin...

Favoriten tapa kertoa ja Maria Eräpuron loistava suomennos sopivat tämänkaltaiseen kirjaan täydellisesti. Tyyli on hiukkasen vanhahtavaa, muttei liian. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kuitenkin nykyaikaan, joten liian vanhahtava kerronta ei tuntuisi uskottavalta. Sankarittaret on kevyt romaani, tai oikeastaan kevyehkö. Tarinaan sisältyy painavia, raskaampia aiheita, jotka tuovat kirjaan oman, tärkeän syvyytensä.

Miten olen kiitollinen sille henkilölle joka ennen minua oli palauttanut Sankarittaret kirjastoon. Jos en olisi törmännyt siihen palautushyllystä, kirja saattaisi jäädä minulta kokonaan huomaamatta: blogeissakaan en ole tähän törmännyt. Sankarittaret oli kerrassaan hurmaava - hurmaava on juuri oikea sana tähän kohtaan - lukukokemus, joka ennen kaikkea toi näihin pimeisiin päiviin iloa. Kirjassa annetaan mielikuvituksen lentää aivan vapaasti ja tarinassa pilkahtelee myös hyvä huumori.

lauantai 12. joulukuuta 2015

Saul Black: Tappamisen pitkä oppimäärä

Tappamisen pitkä oppimäärä
Saul Black
Suomentanut Elina Koskelin
445 s. 
2015
Like








Kustantajalta


Yritin ensimmäistä kertaa lukea Tappamisen pitkää oppimäärää jo alkusyksystä, kun sain kirjan ennakkokappaleen yllätyspakettina Likeltä. Kirja ei kuitenkaan lähtenyt vetämään, ja päätin jättää sen hyllyyn odottamaan parempaa hetkeä. Nyt, kun kirjaa on useampi bloggariystävä kehunut, ja etenkin kun luotettava ystävä sanoi sen olevan kenties vuoden paras jännäri, olihan minunkin pakko kunnolla tähän tarttua.

Tappamisen pitkä oppimäärä on kirja sarjamurhaajasta ja sarjamurhaajan uhreista. Se on myös kirja Nellistä, tytöstä joka onnistuu pakenemaan murhaajaa ja päätyy erakkomiehen luokse. Sarjamurhaajaa jahtaa henkirikosyksikön etsivä Valerie, jolla ei itsellään mene kovin hyvin: elämään kuuluu vahvasti alkoholi ja muut demonit. Mutta kuinka monta uhria murhaaja vielä saakaan käsiinsä?

Voi ei. Lähdin lukemaan Tappamisen pitkää oppimäärää ihan valtavan suurin odotuksin. Kun minulle luvataan että tässäpä on Krista vuoden kovin jännäri, tykkäät ihan varmasti. No minähän olen ihan varma että tykkään, ja varaan kirjalle oikein sellaisen hetken milloin tarvitsen viihdykettä. Ja kuinkas sitten käykään?

Onhan Tappamisen pitkä oppimäärä tavallaan viihdyttävä. Se on tiukkaan punottu, tarkkaan hiottu jännäri, jonka kanssa saa jännittääkin. On ryminää ja pauketta, on vaikka mitä. Ja silti minä en oikein pidä. Mikä minua vaivaa?

Kyse ei ole myöskään siitä, että kirja olisi ollut liian kevyt. Se on viihdyttävä, nopeatempoinen, muttei kuinkaan liian "kevyt", jos dekkarista voi edes niin sanoa. Sitä paitsi minulle kirjan keveys, viihteellisyys, ei ole koskaan huono asia - päin vastoin, viihdyn todella usein sellaisten kirjojen parissa. Kuitenkin Tappamisen pitkässä oppimäärässä on oma syvällisyytensä, on Nell ja tavallaan ihana Valerie.

Yksi selkeä seikka joka ärsytti, oli Valerie. Vaikka hän omalla tavallaan on ihana, vaikka hän oli yksi parhaista asioista kirjassa, niin miksi hemmetissä näille rikoksen ratkaisijoille aina kehitetään alkoholiongelma? Jos ei ole alkoholiongelmaa, niin sitten aivan varmasti on ongelmia parisuhteissa, niin kuin oli itse asiassa Valeriellakin. Jotakin vikaa melkein aina poliisien tai etsivien elämässä on, se on selvä. Onneksi mieleen juolahtaa kuitenkin heti pari poikkeusta.

Kaiken kaikkiaan taisi käydä niin, että kyseessä on hyvä dekkari, epäilemättä, mutta se ei ollut minun kirjani. Odotukseni olivat varmaankin liian korkealla - olen lukenut niin tautisen hyviä jännäreitä tänä vuonna, että sinne huipulle Tappamisen pitkä oppimäärä ei pääse.

perjantai 11. joulukuuta 2015

Haaste: Älyttömät joululahjat!






Sain Älyttömät joululahjat haasteen Hennalta Hemulin kirjahylly blogista. Kiitos Henna, tämä herätti heti ajatuksia, ja mieleen nousi parin päivän aikana vaikka mitä hauskoja lahjatoiveita. Haasteen ideana on keksiä kolme joululahjatoivetta jotka haluaisi, muttei joita tule järjen nimissä koskaan saamaan. Ja sen jälkeen haastaa mukaan kolme bloggaajaa. Aloitetaanpa!

1. Onko yllättävää että aloitan kirjatoiveella? Toivon lahjakorttia kirjakauppaan. Niin, tiedän, se on ihan tavallinen toive. Mutta toivon vähintään 200 euron lahjakorttia, mielellään suurempaa. Sellaista, että saisin mukaan monta, monta, monta ihanaa kirjaa!

2. Asunto Helsingistä. Miksi Helsingistä, miksi ei vaikkapa ulkomailta? Siksi että saan usein kutsuja ihaniin kirjarientoihin Helsingissä, joihin olisi ihana päästä. Olisi helpompaa kun voisi asua jonkin aikaa Helsingissä näin alkutalvesta, kun tuntuu että kirjarientoja olisi todella usein.

3. Rajaton vr:n matkustuslippu. Jos ei asuntoa Helsingistä, niin sitten edes tämä. Pidän junamatkustamisesta, joten tämäkin kelpaisi hyvin: ei tarvitsisi miettiä junalippujen hintoja vaan voisi matkustaa miten mieli tekee Helsinkiin ja Joensuuhun. Että vr, hohoi, sinua kaivataan sponsoriksi!

Näitä oli hauska keksiä! Mukaan haastan rakkaan ystävän Annikan Rakkaudesta kirjoihin -blogista, bleuen Kirjapolulta ja Annelin Pihakuiskaajan puutarhasta.

Hyvää joulun odotusta kaikille lukijoille, muistetaan myös rauhoittua ja keskittyä hyviin asioihin, pimeyden keskellä!

torstai 10. joulukuuta 2015

Kirjabloggaajien joulukalenterin 10. luukku

Kuva: Niina T / Yöpöydän kirjat





Hyvää joulukuun kymmenettä päivää! Lukutoukkakin on mukana kirjabloggaajien joulukalenterissa, jossa tähän mennessä on ollut ihania, jouluisia asioita. Eilen saimme lukea tonttujutuista Mustikkakummun Anna -blogista, ja huomenna avaa yhdennentoista luukun Katja Lumiomena -blogista.  Hyönteisdokumentista voit käydä tutkimassa koko listan mukana olevista blogeista.


Typy ja topakka tonttu
Sanna Isto, Eppu Nuotio
Kuvittanut Sari Airola
2015 
Bazar 









Kustantajalta


Mustikkakummun Annan aloittamana tonttuteema jatkuu myös minun luukussani. Se jatkuu Sanna Iston ja Eppu Nuotion lastenkirjan, Typy ja topakka tonttu avulla, jonka on kuvittanut Sari Airola.

Typyn mielestä joulu on kerrassaan huippu juttu. Ehkä parasta mitä hän tietää. Sitten, joulun alla, hän joutuu moneksi päiväksi Bertta-tädin luokse, koska heillä kotona on sattunut vesivahinko. Ja Bertta-täti ei välitä joulusta alkuunkaan! Hänellä ei ole joulukalenteria eikä joulukoristeita, ja hänen laatikossaan asustava tonttu on ollut piilossa niin kauan että on unohtanut miten joulua vietetään. Typy lupaa tuoda sen tontun mieleen - ja myös Bertan!

Minäkin olen joulutyttö, kuten Typy. Olen kertakaikkiaan innoissani, kun tiedän että jouluun on tasan kaksi viikkoa, ja jo vajaan kahden viikon kuluttua matkustamme Raumalle, siskoni luokse, viettämään kummityttöni ensimmäistä joulua. Joululahjat on jo ostettu, joulukalenteri minulle totta kai on, ensimmäiset joulukortitkin on jo saatu. Ja rutkasti lisää joulumieltä tuli Typystä ja topakasta tontusta!

Tarina on ihana, jouluinen ja mukava. Juuri sopiva lastenkirjalle - ihanat päähenkilöt Typy ja tonttu, ja kirjan pituus ja tekstin määrä on sopivaa pienemmällekin lapselle. Mutta silti, silti minä nautin kaikista eniten Sari Airolan kuvituksesta (ja ei, en sano tätä ainoastaan siksi että Sari sattuu olemaan kummitätini), sillä pidän Sarin tavasta piirtää aivan suunnattomasti. Hän oli tavoittanut Typyssä ja topakassa tontussa joulun hengen, lempeällä ja mukavalla tavalla.

Minulle joulu tulee kirjallisuudessa kaikkein eniten lastenkirjojen mukana. Taitaa aihetta sivuta useampikin aikuisten kirja, mutta jotenkin joulun henki ja joulusta innostuminen on kaikkein vahvimpana lastenkirjoissa. Niin se oli Typyssä ja topakassa tontussakin, sillä Typyn rakkaus jouluun oli aivan kuin minun rakkauttani. Tästä tuli joulumieli!

Lukutoukka toivottaa hyvää joulun odotusta kaikille lukijoille, tänään on tosiaan enää kaksi viikkoa jouluun! Nautitaan odotuksesta, ei kiirehditä tai stressata, jooko? Kyllä se joulu tulee vähemmälläkin hosumisella.

P.S. Lukutoukan kulttuuriblogi on tänään kolme vuotias, huomasin sen aivan sattumalta! Huippua!


tiistai 8. joulukuuta 2015

Kuinka hyvä kirja piristää kaamoksessa: Anni Polva: Rakkautta ja kaalintaimia

Rakkautta ja kaalinpäitä
Anni Polva
227 s.
1989 (8. painos)
Karisto









Lainattu kirjastosta


Kevät on ollut minulle aina vuoden haastavinta aikaa, mutta koska näköjään siinä ei ole riittävästi, olen parina viime vuonna kärsinyt myös kaamosväsymyksestä ja siihen liittyvistä ankeuden tunteista. Tuntuu ettei valoa ole riittävästi, ja se väsyttää ja tuo mukanaan myös masennusta. Onneksi olen kuitenkin nykyään hyvin positiivinen luonne, joten pyrin etsimään elämästä niitä hyviä, ihania juttuja joiden avulla jaksaa: ystävä, perhe ja hyvät kirjat. Nuo asiat piristävät kovasti, silloin kun kaikki muu tuntuu ahdistavalta.

Viikonlopun kirjastoreissullani raahasin kotiin taas kassillisen mahtavan tuntuisia kirjoja, joista suurimman osan löysin hyllystä sattumalta. Minun onnekseni kirjastossa oli paikalla useampi Anni Polvan aikuisten kirja, jota parempaa kaamoksenpiristäjää en voisi ehkä keksiä. Rakkautta ja kaalintaimia pääsikin samantien lukuun.

Rakkautta ja kaalintaimia kertoo kahdesta nuoresta naisesta, Sirkusta ja Tipsusta. He saavat yhtäkkiä ajatuksen hankkia kesämökki, ja ryhtyvätkin tuumasta toimeen. Lehti-ilmoitukseen vastaa muun muassa romukauppias, jonka siirtolapuutarhamökkiin tytöt ihastuvat kovasti. Kaupat lyödään lukkoon, mutta eivätpä tytöt arvaa mitä kommelluksia mökin omistaminen toisi tullessaan. Ja millaisia naapureita...

Olen toki Tiina-kirjani nuorena lukenut, varmaankin useamman kerran. Olen myös kuullut kirjakavereilta kehuja Polvan aikuisille suunnatuista kirjoista, mutta tutustuin niihin vasta tänä vuonna. Ostin kirjamessuilta erään Polvan kirjan, ja ihastuin siihen niin kovin että nappasin viikonloppuna kirjastossa useamman tämän ihanan kirjailijan kirjan mukaani.

Rakkautta ja kaalintaimia ei ollut sekään pettymys. Jotenkin tuntuu niin hienolta, että Polva kirjoitti jo tuolloin, useita kymmeniä vuosia sitten, oikein kunnollista chick litiä vaikkei tuosta termistä ollut tietoakaan. Sillä chick litiähän Polva kirjoittaa: Rakkautta ja kaalintaimia tarjoilee huumoria, tyttömäistä kohellusta ja myös rakkautta. Sillä eiväthän Sirkku ja Tipsu säily vailla romantiikkaa naapureihin tutustuttuaan.

Sirkku ja Tipsu ovat ihastuttavia hahmoja, joiden kanssa viihdyin hyvin. He ovat tyypillisiä chick lit-hahmoja, sellaisia vähän koheloita, mutta tavattoman hauskoja ja sympaattisia. Hiukan tuli mieleeni esimerkiksi Niina Within Stella-kirjojen päähenkilö Stella, heissä on nimittäin jotain samaa. Kaikissa chick lit hahmoissa ei löydy kaipaamaani sympaattisuutta, mutta Polva on onnistunut luomaan ainakin tässä kirjassa hienot hahmot.

Vaikka Rakkautta ja kaalitaimia onkin hyvin ajaton kirja, silti siinä on (tietenkin!) ihana vanhahtava tyyli. Ensimmäinen painos on julkaistu vuonna 1961, joten kirja on samalla matka 60-luvulle, jonka henki ja kieli kirjassa on vahvasti läsnä. Tämä onkin yksi hienoimmista asioista Polvan kirjoista - ne ovat matkoja lähihistoriaan, ja vieläpä aitoja matkoja!

Uskon että monelle romanttisen kirjallisuuden ystäville Anni Polva on hyvinkin tuttu nimi. Mutta onneksi nämä ovat kirjoja joita voi lukea uudelleen ja uudelleen - ja vinkkaan, että esimerkiksi Rakkautta ja kaalintaimia on todella hyvä kirja, jos kaipaat kaamokseen piristäjää.

lauantai 5. joulukuuta 2015

Jeff Vandermeer: Hävitys

Hävitys
Jeff Vandermeer
Suomentanut Niko Aula
222 s. 
2015
Like








Lainattu kirjastosta


Hävitys on niitä kirjoja jotka tulivat maailmaani hiljalleen. En kiinnittänyt tähän Eteläraja-trilogian ensimmäiseen osaan juurikaan huomiota katalogissa mutta kirjan ilmestyttyä se alkoi varovasti kiinnostaa. Blogiarviot, kirjan kansi, juonikuvaukset... hiplasin kirjaa useamman kerran kirjakaupassa, ja päädyin lopulta varaamaan Hävityksen kirjastosta. Nyt olen onnellinen että varasin suoraan myös trilogian toisen osan, niin koukuttava tämä oli!

Eteläraja-trilogia kertoo mystisestä alue X:stä. Alueesta, joka eristettiin sen jouduttua tuntemattoman voiman alaiseksi. Retkikuntia on ennenkin lähetetty alueelle, mutta menestys ei aina ole ollut kovin hyvä. Kirjan kertojana toimii biologi, joka on osa alue X:lle lähetettyä retkikuntaa, jonka muodostavat biologin lisäksi psykologi, antropologi ja maanmittari.

Päästyään alue X:lle retkinkunta tekee löydön: tornin joka kurkottaa maan alle. He eivät etukäteen tienneet tornin olemassa olosta, ja tämä saa retkikunnan yhä enemmän varpailleen.

Hävitys on kirja joka jää mieleen elämään. Vaikka olen jo hyvässä vauhdissa seuraavan kirjan kanssa, on biologi ja alue X silti ajatuksissani. Mitä enemmän kirjaa ajattelen, sitä enemmän siitä pidän: Hävitystä lukiessani eläydyin tarinaan, elin sen mukana, koska kirja eteni niin vauhdikkaasti kuin tarinakin.

Jeff Vandermeerin kerrontatyyli on sekin vauhdikas, aivan niin kuin koko kirjakin. Tämän vauhdin on tavoittanut hyvin suomentaja Niko Aula, joka on tehnyt hyvää työtä suomennoksen kanssa. Kirjailijan ja suomentajan yhteistyö on Hävityksessä parhaimmillaan, sillä voin aavistaa miten lähellä suomennos on alkuperäistä kirjaa.

Yksi kirjan vahvuuksista on ehdottomasti biologi. Kiinnyin kirjan kertojaan kovasti, varmasti osaltaan hänen taustastaan kertovien osuuksien takia. Noissa osuuksissa kerrottiin biologin ja hänen miehensä menneisyydestä, ja niiden avulla rakentui kasaan kuva: kuva jonka perusteella palaset pystyi asettamaan paikalleen. Ilman vahvaa päähenkilöä Hävitys ei olisi ollut näin hyvä. 

Alunperin hieman epäilin Eteläraja-trilogian kanssa. Mietin, onko tämä sittenkään minua varten... olen vasta alkutaipaleella tieteiskirjallisuuden kanssa, joten mietin olisiko tämä sittenkin hieman liikaa... Hävityksen jälkeen täytyy sanoa etten pohtinut tätä aivan turhaan: Hävitys on vahvaa scifiä, ja kirjassa mennään kaukana todellisuuden rajoista. Kirjassa oli kuitenkin vahva kerronta josta pidin, ja kyllä tuo alue X vetää puoleensa niin kovasti että aion trilogian seuraavankin osan lukea.

--- 

Itsenäisyyspäivän kunniaksi olisi tietysti pitänyt blogata kotimaisesta kirjasta. En osannut valmistautua tähän päivään ollenkaan, joten tyydyn ainoastaan toivottamaan rauhallista ja tunnelmallista itsenäisyyspäivää. Aion ilman muuta katsoa linnan juhlia, kirjaa siinä sivussa lukien. Täällä ilmoittautuu yksi Saulin ja Jennin fani, joten aion juhlat katsoa jo heidänkin vuokseen. Eli: hyvää itsenäisyyspäivää, lukutoukat!

torstai 3. joulukuuta 2015

Kim Izzo: Avioliitto Jane Austenin tapaan

Avioliitto Jane Austenin tapaan
Kim Izzo
Suomentanut Sari Luhtanen
325 s. 
2014
Schildts & Söderströms








Omasta hyllystä



Sen jälkeen kun on ollut päivän tai pari rankassa dekkarimaailmassa, tekee mieli viihdettä. Hyvää, hauskaa, ihanaa chick litiä. Onneksi hyllyssäni oli tämä kirja - Avioliitto Jane Austenin tapaan, jonka nimikin jo lupaa hyvää.

On Kate, nelikymppinen sinkku joka on tyytyväinen elämäänsä. Hänellä on ihana ystäväpiiri, hieno ura muotilehdessä sekä intohimo Jane Austeniin. Kaikki romahtaa aivan yhtäkkiä: Kate menettää työpaikkansa ja isoäiti jota Kate rakastaa, sairastuu. Kaikki on aloitettava uudelta pohjalta, koska nainen joutuu taloudellisiin vaikeuksiin.

Jotain valoakin elämään tulee, kun Kate pääsee tekemään freelancer juttua siitä, toimivatko Jane Austenin neuvot nykypäivänä. Onko avioliitto Jane Austenin tapaan mahdollinen? Kate lähtee matkalle tehdäkseen juttua, ja silloin tulee arvoonsa hänen ystäviensä syntymäpäivälahja: he ovat Katea piristääkseen antaneet tälle aatelisarvon. Kate päättää ottaa jutun teon tosissaan - ratkaisu hänen taloudellisiin ongelmiinsa olisi löytää rikas mies!

Chick lit kirjoissa on päähenkilöllä todella suuri rooli. Onko hän hauska, ihana tyyppi johon ihastuu, vai jotain aivan muuta? Valitettavasti Kate oli jotain aivan muuta. Hänessä kyllä oli lämpimämpikin puoli, mutta tuo lämmin puoli tuli esiin vasta lopussa. Suurimman osan kirjaa oli läsnä laskelmoiva ja kylmä Kate, jota ei voinut rakastaa. Tämä vaikutti luvattoman paljon lukukokemukseeni, sillä koska en voinut ihastua Kateen, en voinut täysillä ihastua kirjaankaan.

Joka on harmi, sillä minulle tämä juoni on toimiva: olen vasta vähän aikaa sitten lukenut ensimmäisen Austenini, Ylpeyden ja ennakkoluulon, ja ihastunut siihen. Juoni on chick lit kirjalle mitä toimivin, ja läsnä on kaikki puitteet saada aikaan hyvä kirja - jo kantea myöten. Lukuun ottamatta sitä, etten pitänyt Katesta, niin en alkuunkaan inhonnut kirjaa. Se oli hyvää hattaraa, joka hymyilytti ja sai lopussa liikuttumaan.

Okei, kyllähän minä alusta asti tiesin kenen kanssa Kate päätyy yhteen. Niin varmasti tietävät kaikki muutkin. Mutta silti juonessa on jotain ihanaa, ja loppuun saakka jännitin mitä lopussa käy. Avioliitto Jane Austenin tapaan on klassista chick litiä, mutta silti siinä on jotain uutta - ja jotain vanhaa, onhan kirjassa kuitenkin läsnä koko ajan Jane Austen.

Niin, ja se suomentaja! Kirjan on suomentanut Sari Luhtanen, ja jo se tekee kirjasta hyvän. Olen tainnut lukea kaikki Luhtasen kirjoittamat viihderomaanit, ja tykännyt tavattomasti. Luhtanen on taitava kirjoittaja, jonka tapa kirjoittaa on tietenkin läsnä myös tässä kirjassa. Se teki lukemisesta sujuvaa ja miellyttävää. 

Loppukaneettina: ei huono, sanoisin!