keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Vuoden mahtavin teatterikokemus!

Juoksuhaudantie
RedNoseClub & Teatteri Quo Vadis
Rooleissa Mike (Tuukka Vasama) ja Zin (Timo Ruuskanen)
Ohjaus Otso Kautto
Perustuu Kari Hotakaisen romaaniin
2 h











Eilen muistui mieleeni taas kerran, minkä takia käyn mielelläni teatterissa. Sillä sain kunnian nähdä teatteria hauskimmillaan, parhaimmillaan, mahtavimmillaan. Sen tekivät RedNoseClub & Teatteri Quo Vadis.  Juoksuhaudantie oli vierailuesityksenä Joensuun kaupunginteatterissa, ja olimme varanneet liput jo aikaisin syksyllä. Teatteri olikin aika täynnä, mutta tyhjiä paikkojakin näkyi.

En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa. Kyseessä oli klovneria, jossa Mike ja Zin esittivät klovneiksi pukeutuneina Juoksuhaudantien, alusta loppuun, kahdessa tunnissa. Vaihtamatta kertaakaan asuja, ilman minkäänlaista erikoista lavastusta. Olemalla jokainen kirjan hahmo itse. Improvisoiden aina välillä.

Mahtavaa, minä sanon, mahtavaa! Voiko tuossa muuta kuin nauraa?

Ja yleisöhän nauroi. Mahansa kipeäksi, melkeinpä, ja minäkin nauroin ihan vedet silmissä. Niin hauskoja nämä kaksi klovnia olivat, ja panivat kieltämättä parastaan, luulen ainakin. Esitystä ryyditti musiikki, esimerkiksi Neil Young, U2 ja mahtava Johnny Cashin I walk the line, joka oli viimeinen numero.

En ole pitkään aikaan nauranut näin paljon. Mike ja Zin olivat mahtavia, ja niin hauskoja. Voisin hehkuttaa näytelmää loputtomiin, mutta luulen että olen nyt sanonut kaiken tärkeimmän. Mutta kiitän vielä Joensuun kaupunginteatteria siitä, että ottivat Juoksuhaudantien vierailemaan ohjelmistoonsa. Se kannatti!

P.S. Näytelmässä on vielä toinen esitys viikon kuluttua. En tiedä saako siihen vielä lippuja, mutta joensuulainen, koita ihmeessä jos et eilen ollut paikalla! Kannattaa!

1 kommentti:

  1. Oi, olen kateellinen! Tämä meni Helsingissäkin mutta onnistuin missaamaan, onneksi sinä olit ajoissa liikkeellä! Tämä oli varmasti aivan huikea, jos tulee uudelleen ohjelmistoon menen ehdottomasti katsomaan!

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!