tiistai 30. syyskuuta 2014

Lukutoukka kävi kirjaostoksilla (ja kirjastossa).




Tunnustan, olen viime aikoina lukenut todella paljon arvostelukappaleita. Syy siihen on yksinkertaisesti se, että syyskuussa on ilmestynyt huiman paljon mielenkiintoisia kirjoja, joista osan olen pyytänyt itselleni, ja osan olen saanut yllätyspaketteina. Tämä ei kuitenkaan suinkaan tarkoita sitä, ettei tämä lukutoukka koskaan itse käyttäisi rahaa kirjoihin, tai lainaisi niitä kirjastosta.

Päätimme tempaista bloggariystävieni kanssa, ja pitää kirjanosto kuukauden. Se ei suinkaan tarkoittanut sitä, että olisi pitänyt ostaa huiman paljon kirjoja joka viikko, vaan sitä, että ostaisimme edes yhden kirjan tässä kuussa. Se saattoi olla antikvariaatista, pokkari, tai ihan täyshintainen kovakantinen kirja. Minä otin ilon irti ja lähdin kirjakauppaan jo kuun alussa.






Tämähän sieltä lähti mukaan. Päätin, että kun kerran kirja ostetaan, niin sitten täytyy saada lukemista koko rahan edestä. Totuus Harry Quebertin tapauksesta sisälsikin tuon 800 sivua, ja sen viime viikolla luinkin, ja ehdin blogatakin.

Minä siis myös ostan kirjoja, en ole korruptoitunut kirjahamsteri. :) Ja tänään tein hyvän teon, vein suuren keon arvostelukappaleeksi saamiani uutuuskirjoja ihanaan lukupiiriimme, ja annoin ne ilmaiseksi kiertoon. Tosin, oma lehmä ojassa, kirjamessut lähestyvät ja tiedän raahaavani sieltä kassillisen kirjoja - pakko saada kirjahyllyyn tilaa!

Mutta koska aina ei ole varaa ostaa kirjojaty, joskus täytyy käyttää kirjastoa. Tai täytyy ja täytyy, minulle kirjastoon meneminen on aina yhtä nautintoa, Joensuun pääkirjasto on ihana paikka. Ja myöskin lähikirjastoni, Niinivaaran kirjasto. Hyllyjen välissä seikkaileminen on parasta. Tosin tällä kertaa suurin osa lainaamistani kirjoista oli varauksia. Nekin tulivat todella nopeasti, jo seuraavana päivänä siitä kun olin kirjat varannut, alkoi puhelin piipittää saapuneista varauksista. Mitä sitten löytyi?

David Nicholls: Varamies
Tuija Lehtinen: Morsiuskamari
Maritta Lintunen: Hulluruohola
Essi Kummu: Lasteni tarina
Mikko Kalajoki: Kolme tärkeintä asiaa
Pasi Ahtiainen: Jokakelin mies
Sisko Latvus: Kaksi sateenkaarta
Veera Salmi: Puluboin ja ponin kirja
Siri Kolu: Me Rosvolat ja Iso-Hemmin arkku
Jari Järvelä: Särkyvää
Sini Ezer: Aavikkohaukka
Julie Berry: Kunnes kerron totuuden
Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta
Jessica Suni: Hoito

Joo, kyllä, lukeminen ei hetkeen lopu. En voi muuta kuin olla kiitollinen kirjaston olemassa olosta!

6 kommenttia:

  1. Minäkin ajattelen usein, että jos ostan kirjan, euroilla on saatava mahdollisimman paljon sivuja. :) Löysin paksukaisia omallakin ostosreissulla. Muistankin postauksestasi, että ostos oli mieluisa - kiva juttu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin mukava ajatella, että kun maksaa kolmisenkymmentä euroa kirjasta, niin on siinä ainakin sitten hetkeksi lukemista. :) Tosin tuleehan sitä tietenkin ostettua paljon ohuempiakin kirjoja usein. :D

      Ostos oli tosiaan mieluinen, onneksi. :)

      Poista
  2. Minä teen aina löytöjä kirjamessuilla. Ostan myös vanhoja kirjoja, sillä olen bibliofiili.

    Muisti hapertuu liiasta lkemisesta: Olitko sinä jo lukenut Koutokeino, kylmä kosto?

    Nyt sää pyörryt: Listasi kirjoista olin aikonut lukea vain Järvelän Särkyvää, sillä minusta tuntui, että siinä on jotain uutta. Sitten tekstissä joku alkoi tökkiä ja siinä sitä oltiin. Muille ei ole käynyt tietääkseni noin pahasti Järvelän kirjan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin teen löytöjä messuilla, tai no, viimeksi oli ensimmäinen kerta, mutta silloin ostin aika monta. :)

      En ole lukenut, mutta muistelen että sinä tykkäsit siitä kovasti? Ja oliko Lumimieskin lukenut sen? :)

      Voi ei, ja niin monta uutuutta listallani on! :D Minä luin jo Särkyvää, ja kyllä ihan tykkäsin. Oli vasta toinen Järvelän kirja minkä luin (innostuin Tytöstä ja pommista), mutta ei tuottanut pettymystä.

      Poista
  3. Selvästikin blogiisi ilmaantuu tulevina viikkoina monta kiinnostavaa postausta. :)

    VastaaPoista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!