perjantai 20. joulukuuta 2013

Kirjabloggaajien joulukalenteri 20.12.2013





Kohta se on täällä! Ihan kohta! Ai mikä? No joulu, tottakai. Olen jouluihminen ihan viimeisen päälle, ja olen ollut koko joulukuun innoissani, laskenut päiviä jouluun, juonut glögiä, kuunnellut joululauluja ja miettinyt tottakai joululahjoja. Niistä ajattelinkin tämän postauksen tehdä. 

Jokainen miettii enemmän tai vähemmän mitä pukinkonttiin toivoisi, ja luulenpa että aika moni teistä toivoo jotakin kirjaa. Kun joulu on jo kovin lähellä, ajattelin hieman kysellä lempikirjailjoiltani, mitä he toivovatkaan joululahjaksi. Vastaus sai olla kirja, jokin muu asia, aineeton tai aineellinen. Sain ihania vastauksia, ja olen viettänyt mahtavia hetkiä lukien noiden ihanien kirjailijoiden viestejä. 

Kun puhutaan lempikirjailijoistani, mieleen kohoaa yksi nimi, joka tällähetkellä on ylitse muiden. Se on Mikko Rimminen. Hänen sanankäyttönsä vain vie minut ihan toiseen maailmaan, ja tajunnan virralla kirjoitettu teksti on jotain huumaavaa luettavaa. Mikko Rimmisen toiveet siis kerrottakoon ensimmäisenä 

"- Nämä rakkaat ja tärkeät teokset katoavat alituiseen mystisesti hyllystä ja ovat siksi etsintä- ja kaipauslistalla: John Lennon: Hispanialainen jakovainaa, Jyrki Pellinen: Näistä asioista, Raymond Queneau: Tyyliharjoituksia

- Tätä muistelmateosta tarvitsisin kipeästi ja pikaisesti työssä, mutta lähin myytävä kappale saattaa sijaita Tukholmassa. (Ja Joulupukille anteeksi vaativaisuuteni, mutta yhtä kipeästi tarvitsen taikakeinoa, joka palauttaisi ruotsintaitoni edes peruskoulutasolle.): Elsa Brändström: Bland Grigsfångar i Ryssland och Sibirien 1914-1920

- Välipäiviksi: Suklaata, Andrea Camillerin Montalbano-dekkareita ja erityisesti P.G. Wodehousen Jeeves-tarinoita Kaisa Siveniuksen muhevina käännöksinä

- Ja vielä sitä muuta mukavaa: Jossain mainoksessa mainittiin tuote nimeltä "hyvinvointiranneke". Mikä lienee? Ei aavistustakaan, mutta pakko saada!"

Kysyin tottakai toivetta Pasi Ilmari Jääskeläiseltä. Olen lukenut häneltä melkein kaiken mitä hän on kirjoittanut, mutta novellikokoelmaan en ole novellikammoisena uskaltanut tarttua. Tuo mainio kirjailija toivoo joulupukilta Marisha Pesslin Yönäytös kirjaa, joka on häntä kiinnostanut siitä asti kun Pasi luki kirjasta Järjellä ja tunteella blogista. "Toisaalta myös Juha-Pekka Koskisen Ystäväni Rasputin kuuluu väistämättömien lukuelämysten joukkoon", kirjoittaa Pasi. 

Nuortenkirjailija Salla Simukkakin muisti minua vastauksella. Hänellä oli kolme toivetta. "1. En toivo kirjoja, koska niitä kotona on yllin kyllin. Sen sijaan toivon aikaa ja rauhaa lukea, mahdollisuutta upota kirjojen maailmaan keskittyen ja keskeytyksettä. 2. Lisäksi toivon hyviä yöunia, aikaa ja intoa leipoa, neuloa, antaa ajatusten vaellella vapaasti. 3. Kolmantena toivomuksena joulupukille esitän, että hän toisi lisää rohkeutta ja kärsivällisyyttä kohdata kaikki hienot ja haastavat asiat, joita vuosi 2014 tuo tullessaan." Olenpa tainnut Sallan kirjoistakin kaikki lukea, ja voin rehellisesti sanoa hänen kuuluvan mielestäni kärkikaartiin kotimaisessa nuortenkirjallisuudessa.

Yksi kirjoista, jotka ovat käyneet eniten sydämeeni tänä vuonna, on Pekka Hiltusen ISO. Se oli ihana. Hehkutinkin sitä luettuani aika reilulla kädellä, ja annoin tähtien sijaan sydämiä. Oli se sen väärti. Pekka Hiltunen kuuluu toki lempikirjailijoideni listalle, ja hän on kerrassaan sydämellinen ihminen. Pekka vastasi kysymykseeni joululahjoista näin: "Toivon Joulupukilta vain yhtä kirjaa, uutta Tove Jansson -elämäkertaa, jonka nimi on hieno elämänohje: Tee työtä ja rakasta. Minulla on Janssonin kaikki kirjat, ne ovat niitä, jotka täytyy olla itsellä hyllyssä. Vaikken lue niitä usein, niissä on asioita, jotka pysyvät elämässä mukana. Ensi vuosi on Janssonin syntymän juhlavuosi, ja toivon että sen kaikessa juhlinnassa kulkisi omana juonteenaan Toven ja hänen pitkäaikaisen kumppaninsa, taiteilija Tuulikki Pietilän suhteen lämmin muistaminen. Eduskunta tulee keskustelemaan avioliittolaista, ja siinä keskustelussa ja suomalaisten arkipuheissa lakiesityksestä mitataan tämän kansan sivistystä, oikeudentuntoa ja kykyä ymmärtää rakkautta. Muita kirjoja en nyt pukilta pyydä, minulla on paljon hyvää luettavaa jo odottamassa (kuten Jennifer Egania, Fred Vargasia, Måns Kallentoftia, tietokirjoja oman kirjoittamiseni taustatöissä). Toivon sen sijaan aikaa ajatella. Se puuha tuppaa unohtumaan kaiken muun kanssa, mutta se on tärkeintä mitä on, se ja työnteko ja rakastaminen."

Olette saattaneet ehkä huomata, että pidän hirveästi Tuija Lehtisestä? Enkä ole varmasti ainoa nuori tai nuorenmielinen Suomessa, joka pitää, suoraan sanottuna rakastaa. Olen valehtelematta lukenut melkein kaiken mitä hän on kirjoittanut, varsinkin nuorena tuli luettua jokaikinen nuortenkirja mikä häneltä ilmestyi. Lehtisen joululahja toiveita kysyttäessä vastaus kuului näin "Tuhatpalainen palapeli Gothic Art-tyyliin. Ihania kauhuromanttisia kuvia, joiden kanssa näpertely sopii pyhien ajankuluksi. Vähintään yksi dekkari on aina listallani, tämän joulun nimikettä en ole vielä valinnut. (On pakko sanoa miehelle täsmätoie, muuten voi käydä, että saan jo lukemani). Olen mukana www.jelpi.fi-sivuilla keräämässä Solidaarisuus-järjestön puitteissa avustuksia naisten lukutaidon kohentamiseksi Somalimaassa, ja jokainen lahjoitus sinne on lahja myös minulle ja tuo hyvän mielen. Ja tietenkin toivon jouluksi runsaasti lunta!"

Annukka Salamakin julkaisi tänä vuonna. Hänen kirjansa Piraijakuiskaaja oli kerrassaan loistava, ja vietin sen parissa hetkiä vuoroin nauraen ja vuoroin liikuttuen surusta.  Hänellä oli monta joululahjatoivetta, josta hän toivoo lukijoiden nappaavan vapaasti lukuvinkkejä. "Sarjojen ekoja osia: Rick Yancey: 5. Aalto, Kami Garcia, Margaret Stohl: Lumoava kirous, C.J. Daugherty: Yön valitut. Sarjojen jatko-osia: Kerstin Gier: Safiirinsini, Beth Revis: Across the  Universe: Miljoona aurinkoa, Laini Taylor: Aika taistelun ja tähtivalon.
Kotimaisia: Hannu Rajaniemi: Fraktaaliruhtinas, Mika Waltari: Turms, kuolematon, Siiri Enoranta: Painajaisten lintukoto."

Kotimaisista dekkaristeista suosikkini on Marko Kilpi. Hän todella vakuutti minut viimeisimmällä kirjallaan, tänä vuonna ilmestyneellä Kuolemattomalla. Se oli ihanan kamala! Kuolemattomastakin tehdään elokuva, ja kirjoittaessani Markolle totesin etten ehkä uskalla edes mennä katsomaan sitä elokuvana, oli kirja niin hurja. Kirjailija kuitenkin rohkaisi kokeilemaan, koska ikinä ei voi tietää. Hänen kirjatoiveensa ovat Sahlbergin Herodes, Jari Tervon Esikoinen sekä Johan Theorinin Sankta Psykon kasvatit. Kerrassaan mainioita toiveita kirjailijalla!

Ihailen hirveästi chick lit kirjailija Laura Paloheimoa, jonka kirjoista, Klaukkala sekä OMG, olen kirjoittanut blogiini, ja pitänyt niistä todella paljon. Paloheimo on todella hyvä alallaan. Hän kirjoitti minulle näin "Niin paljon kun toivon kaikkien löytökissojen sekä kadonneiden lapasten löytävän paikkansa ja maassa vallitsevan rauhan sekä hyvän tahdon edes pyhien yli, toivon että joulu olisi valkoinen, ettei kinkku kärähtäisi, etteivät suklaakonvehdit loppuisi kesken ja että saisin lukea kirjan päivässä. Kiireetöntä aikaa, sitä toivon itselleni ja kaikille muille.Aikaa olla läsnä tässä hetkessä ja keskittyä ympärillä oleviin rakkaisiin, se on tärkein lahja mikä voi toiselle antaa tai itse vastaanottaa". 

Maria Syvälään olen alunperin tutustunut hänen runojensa kautta, jotka ovat huikeita. Ne ehdottomasti ovat luettavien ja blogattavien listalla, kunhan ensi vuonna alan kirjoittaa runoistakin (tämä on lupaus!). Myös hänen proosateoksensa Lähtö, jonka luin tänä vuonna, oli todella hieno, joskaan ei mikään helppo kirja. Maria Syvälän joululahja toiveisiin kirjojen saralta kuuluu
varatuomari Leeni Ikosen Salassa pidettävä - suojeleeko laki lasta vai lastensuojelijaa, muista toiveista Syvälä kertoo "Leivänpaahdin, infrapunakuumemittari, hierova tuoli (yksi malli on loistava mutta kallis) ja vallankumous. Joku roti on saatava Suomessa, jossa kaikenmaailman asiantuntijoiden & viranomaisten armeija kävelee toistuvasti perheiden yli. Perheet eivät saa kunnollisia palveluita, jolloin he joutuvat pulaan. Kafka-Suomessa heille tuputetaan pakkoapua, jota he eivät tarvitse".

Mutta nyt minua kiinnostaa että mitä juuri sinä toivot pukin paketista ilmestyvän muutaman päivän kuluttua? Minun toivelistallani on esimerkiksi Murakamin 1Q84:n kaksi ensimmäistä osaa, Tuomas Vimman Ruutukymppi, sekä kirjalistan ulkopuolelta Sinkkuelämää dvd-boksi.

Lukutoukka toivottelee hyvää joulun odotusta, enää ei ole montaa päivää! Älkää antako stressin kasvaa liian suureksi, vaan ottakaa itsellenne välillä pieni hetki rauhaa, vaikkapa kirjan seurassa.

***

Tämä oli osa kirjabloggaajien vuoden 2013 joulukalenteria. Eilisen luukun aukaisi Noora Tea with Anna Karenina blogissa, ja 21. päivän luukku aukeaa Anna minun lukea enemmän blogissa Annamin kanssa.





22 kommenttia:

  1. Ihana ja inspiroiva luukku Sinulla, Krista! Mainioita lukuvinkkejä. On hienoa, että sait lempikirjailijoiltasi vastauksia. Ihanaa joulua ja paljon kirjoja ja lukuhetkiä Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi jaksoivat pieniin kysymyksiini vastailla, tulin hirvittävän iloiseksi. :) Ihanaa joulua sinullekin, Elina!

      Poista
  2. Kiitos Krista kalenteriluukusta ja sen runsaasta sisällöstä. Erityisesti ilahduin Simukan ja Salaman joulukuulumisista. Oikein hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää joulua sinullekin, Mari! Kiva että luukku miellytti. :)

      Poista
  3. Onpa kerrassaan upea luukku, kiitos Krista! Nyt pitää kompata Simukkaa: en toivo niinkään kirjoja kuin lukuaikaa ja -rauhaa, olen ostellut itselleni pitkin syksyä kirjoja joulun varalle (mm. Westöä ja Tervon Esikoinen). Mutta sitä lukuaikaa kun vielä saisi... :)

    Oiken leppoisaa joulunaikaa, Krista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on aika paljon lukurauhaa, mutta joulun aikaan sitä ei ehkä ole. Mutta enköhän saa kaivettua aina itselleni oman paikan ja hetken lukemisellekin. :)

      Poista
  4. On kiva luukku. Hienoa kun olet onnistunut saamaan lahjatoiveita näin monilta suosikkikirjailijoiltasi. Toivottavasti pukki muistaa kirjailijoita ja myös sinua Krista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pukki muistaisi meitä kaikkia. :)

      Poista
  5. Hieno luukku sinulla! Oli ilo lukea :)

    Minä ostin itse itselleni lahjaksi Tuula Karjalaisen Tove Jansson, Tee työtä ja Rakasta (Hiltusella siis mainio toive!) ja samalla Toven kirjoja, jotka vielä puuttuvat hyllystä. Toivoin myös puuttuvia Irvingejä. Sekä sellaisia tarpeellisia asioita kuten astioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin saatan saada astioita, sain vähän sellaisen paketin tänään. Ja varoituksen että pitää kohdella varoen. :) Mutta sitäkin täytyy vielä pari päivää jännittää. Kuten myös sitä, että mitä kirjoja saakaan. :)

      Poista
  6. Olipa kiva luukku! Minä olen toivonut muutamia kirjoja, kuten Hulluuden historian ja Peter Franzenin uutukaisen. Itse ostin itselleni Jonas Gardellin HIV-trilogian viimeisen kirjan ruotsiksi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että jos pystyisin lukemaan ruotsiksi niin ostaisin heti! Ensimmäinen osa oli ihana.

      Poista
  7. Hieno luukku! Tämä päivä täytyy puurtaa oman luukun parissa, koska olen ollut aivan liian laiska, mutta on minulla sentään luukun idea jo valmiina. Saan rahaa joululahjaksi ja aion hankkia ainakin Neal Shustermanin Unsouledin ja Theodore Roszakin Flickerin. Jotakin kotimaista haluaisin myös (ehkä J.S. Meresmaan Mifongin ajan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin saan ehkä hieman rahaakin, en ole varma, mutta niilläkin varmaan ostan suurimmaksi osaksi kirjoja. :)

      Poista
  8. Hieno luukku, oli mukava lukea kirjailijoiden joululahjatoiveita :) Minua kiinnostaisi kovasti mitä Stephen King on toivonut, mutta ei herralla taitaisi löytyä aikaa vastata kysymykseeni (samalla pitäisi kyllä kysyä häneltä monta muutakin asiaa!).

    Olen toiminut joulupukin apulaisena (miehen sekä äitini puolesta) ja pitänyt huolen, että paketeista löytyy mieluisaa luettavaa ja juurikin Kingiä: parhaan sarjan ikinä eli Mustan tornin osa 4.5 Tuulen avain sekä englanninkielinen The Colorado Kid. Myös Tove Janssonin uusi elämäkerta kiinnostaisi, mutta en toivonut/hankkinut sitä koska Westin kirjoittama Toven elämäkertakin on vielä lukematta.

    Oikein ihanaa, rauhallista ja kirjaisaa joulua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tuli mieleen että haluaisin tietää mitä Murakami on toivonut, mutta en edes lähtenyt kirjoittelemaan hänelle. :) Hänelläkään ei olisi ehkä aikaa vastata pienen suomalaisen kirjabloggaajan kysymyksiin.

      Rauhallista ja kirjaisaa joulua sinullekin! <3

      Poista
  9. Ihana luukku <3. Salla Simukan toiveet ovat niin paljon saman kaltaisiani, että oli tippua penkiltä. Mitäpä muuta sitä lukutoukka toivoo kuin lukurauhaa - niin ja se David Safierin Happy Family olisi kiva pukinkontissa :).

    Rauhallista joulun aikaa sinulle ja mukavia lukukokemuksia <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, hetken ja toisenkin lukuaikaa. Sitä pitää saada. <3 Mutta lue joo se Happy family, se muuten löytyy jo pokkarinakin, jos haluat omaksi ostaa. Ostin juuri eräälle sukulaiselle joululahjaksi. :)

      Rauhallista joulun aikaa sinullekin. <3

      Poista
  10. Kiva luukku, olet nähnyt paljon vaivaa, kiitos tästä ja hyvää joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaivaa oli erittäin mukava nähdä, tämä oli hauskaa! Hyvää joulua sinullekin Arja!

      Poista
  11. Kiitos kivasta luukusta, näitä oli mukava lukea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Pihi nainen, ja hyvää joulua sinullekin! :)

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!