torstai 28. marraskuuta 2013

David Safier: Happy family

Happy family
David Safier
Suomentanut Sanna van Leeuwen
313 s. 
2012
Bazar









Eilen kävin kirjastossa. Kävin ensimmäistä kertaa Kontiolahden kirjastossa, ja se oli mitä mukavin kokemus, aina on mukava kokea uusia kirjastoja. Tein löytöjäkin, joista en sen enempää kirjoittele, mutta löysin pikalaina hyllystä Jari Tervon Esikoisen. Siitä ainakin kirjoitan lähipäivinä, jos se vaan iskee niin paljon että luen loppuun saakka. Se on meinaan ensimmäinen Tervoni, joten ennakko odotuksia ei sinänsä ole. Löysin kyllä muutakin mukavaa, kassillisen kirjoja raahasin mukanani.

Luin surullisen Ajan riekaleita jälkeen Safierin Happy familyn, siksi että kaipasin piristystä, ja siksikin että laina-aika on loppumassa ja se pitää lähiaikoina palauttaa kirjastoon. Ja voi että, tämä kirja toimi!

Happy family kertoo sarkastisesti onnettomasta Wünschmannien perheestä, jotka eivät viihdy yhdessä. Vanhemmilla, Emmalla ja Frankilla, ei tunnu olevan enää tunteita toisiaan kohtaan, eivätkä lapset, Max ja Fleekään viihdy kotona. Perhe kutsutaan Stephenie Myerin kirjanjulkistustilaisuuteen, johon Emma houkuttelee perheen pukeutumaan hirviöiksi. Mutta mitä tapahtuukaan? Kotimatkalla he törmäävät noitaan, joka langettaa perhee ylle kirouksen. Kirous muuttaa Wünschmannit vampyyriksi, ihmissudeksi, muumioksi ja Frankenstainin hirviöksi. Kirous on tietenkin saatava purettua, ja perhe lähtee matkaamaan Transilvaniaan etsimään noitaa joka voi kirouksen purkaa.

Olen lukenut Safierilta hänen aiemman kirjansa, Huonon karman. Sekin oli erittäin viihdyttävä, mutta Happy family oli kenties vielä sitäkin parempi. Mukana oli piristäviä fantasiaelementtejä -tietenkin, kun pututtiin vampyyreistä ja ihmissusista- mutta myös ihmissuhteita ja hyvää mieltä. Ja sitä huumoria, joka toimi ainakin minun kohdallani, ja nauratti ihan todella.

Nenä kirjassa blogin Norkku nautti enemmän Huonosta karmasta, koska hänen mielestään huumori tässä jäi hirviörymistelyn alle. Minä taas viihdyin hyvinkin tuon kaiken hirviörymistelyn keskellä, ja pystyin sieluni silmin kuvittelemaan eteeni esimerkiksi Frankin, joka muuttui Frankensteinin hirviöksi eikä pystynyt muuta sanomaan kuin "Ufta". Riemastuttavaa, minun hieman erikoiseen huumorintajuuni tuo kolahti täysin.

Välillä on mukava lukea jotain lämminsydämistä ja hauskaa. Sellaista missä ei ole pahempia murheita. Vaikka tässäkin tietenkin murheita oli, muuttuihan koko perhe hirviöiksi, niin se oli... no tajuatte te, se oli hauskaa. Mutta se punainen lanka, perheen sisäinen onni, kantoi läpi koko kirjan mielestäni erittäin hyvin, ja saatiinhan tässä tietysti onnellinen loppukin. Paljastinpas, hahaa! Mutta lopussakin oli mukana pieni yllätyksellinen ripaus.

Ahmin täysillä kirjan viimeiset viisikymmentä sivua, ne menivät yhdeltä istumalta. Siinä oli toimintaa kunnolla, ja jännitin Safierin hahmojen kanssa miten tämä oikein päättyykään. Ja aika viimeiseen asti hän sai jännityksen pidettyä yllä.

En voi antaa tälle vähempää kuin viisi tähteä, en millään. Ja mietinpä tuossa, että joku tulee ehkä saamaan tämän joululahjaksikin, tämän tai Huonon karman. Molemmat ovat loistavia, suosittelen kumpaakin, kun on sellainen olo että kaipaa naurua.

★★★★★

maanantai 25. marraskuuta 2013

Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita

Ajan riekaleita
Anilda Ibrahimi
Suometanut Helinä Kangas
329 s. 
2013
Tammi








Arvostelukappale


Taas on se aika kuukaudesta kun lukutoukalla on lukupiiri viikko. Viime kuussa lukupiirini olivatkin poissa ohjelmasta, lukujumin ja kiireiden vuoksi, mutta tällä viikolla taas mennään. Huomenna ohjelmassa on Lukevat leidit, jossa käsittelemme ihanaa Khaled Hosseinin Ja vuoret kaikuivat kirjaa, ja torstaina sitten Suomalaisen kirjakaupan lukupiiri, jossa aiheena on tämä Anilda Ibrahimin Ajan riekaleita.

Ajan riekaleita on ennen kaikkea rakkaustarina, jossa merkittävänä osana on sota. Zlatan ja Ajkuna kasvavat yhdessä, kuten sisko ja veli, mutta silti eri tavalla. Heistä tulee läheisiä toisilleen, niin läheisiä että kasvaessaan hieman vanhemmiksi, he rakastuvat toisiinsa. He vannovat toisilleen rakkautta, ja ettei mikään erottaisi heitä - kunnes syttyy sota. Yhdistyvätkö nuoren parin tiet vielä?

"Kylläpä sinä huusit!" Jacqueline sanoo myöhemmin. "Ja pahimmat poltot olivat jo ohi: pää oli jo näkyvissä. Ja sinulla oli epiduraalipuudutuskin. Sattuiko sinuun niin kovasti?"
"Ei", Ajkuna vastaa rauhallisesti. "Aloin huutaa juuri siksi että pää oli jo näkyvissä. Tajusin että kaikki olisi pian ohi, enkä minä ollut vielä huutanut."
"Miksi sinun olisi pitänyt?" Jacqueline kysyy hämmästyneenä.
"Siksi että minä synnytin. Kaikki synnyttävät naiset huutavat, niin sen pitää olla."

Kirja on kaunis. Niin kaunis, ja niin surumielinen. Kirjaa kuvailtiin kansiliepeessä Balkanin Romeoksi ja Juliaksi, jota se kyllä oli. Luin kirjaa hitaasti, nautiskellen. Vaikka ei ollut tietoakaan lukujumista, ja nautin kirjan lukemisesta täysillä, meni minulla poikkeuksellisen pitkään Ajan riekaleiden parissa. Ehkä en vain olisi halunnut tämän koskaan loppuvan?

Täytyy tunnustaa että minulla on ollut aukko sivistyksessä. En ole ehkä koskaan ole lukenut albanialaista kirjailijaa, tai yleensäkään Albani aiheista kirjallisuutta. En ainakaan muista. Käsittääkseni sitä ei ole suurin määrin suomennetukaan, tosin. Mutta tämä oli tervetullut vaihtelu noihin aika perinteisiin maihin mitä luen, vaikka kaikkein enitenhän minä luen kotimaista, niin kuin ehkä olette huomanneet. Mutta aina on ihana piristys matkustaa toiseen kulttuuriin hetkeksi.

Loppu tuli minulle hieman yllätyksenä, ehkä olisin odottanut jotain muuta. En kuitenkaan pettynyt loppuun, se oli samalla tavalla surumielisen kaunis niin kuin koko kirjakin.

Jäin miettimään hetkeksi kuka hahmoista nousi minulle läheisimmäksi. Ei oikeastaan kukaan. Nautin kirjasta, ja pystyin kuvittelemaan maisemia silmieni eteen (valitettavasti pystyin myös kuvittelemaan silmieni eteen nuo sodasta kertovat kohtaukset, ne olivat taidokkaasti ja elävästi kerrottuja), mutta hahmoista ei kukaan tullut toista tärkeämmäksi, enkä eläytynyt kehenkään.

Odotan mielenkiinnolla millaisen keskustelun tästä torstaina saamme aikaan. Käykää ihmeessä lukemassa ihanan Leena Lumin bloggaus aiheesta, jossa hän esimerkiksi vertailee tätä ja kirjailijan aiempaa kirjaa. Muualta blogistaniasta en onnistunut löytämään kirjoituksia tästä kirjasta.

★★★★

perjantai 22. marraskuuta 2013

Katri Manninen: Megakesä

Megakesä
Katri Manninen
170 s.
1997
WSOY


Valitan kuvatonta bloggausta, mutta laiskotuksen vuoksi en jaksanut alkaa kuvaamaan kirjaa, eikä netistä löytynyt kansikuvaa. Mutta meneehän tämä välillä näinkin. 

Välipalaksi nautin tälläkertaa Katri Mannisen Megakesän, jonka parissa alkuiltani vietin tänään. Ja menihän se aika näinkin. 

Megakesä siis on jatkoa Sikabileet kirjalle, jonka luin lukumaratonini aikana viimeksi. Tälläkertaa ääneen pääsee Augusta, jota kirjassa nymfomaaniksikin kuvaillaan. Augustan poikaystävä Henkka lähtee opiskelemaan Saksaan vuodeksi, ja Augusta jää Suomeen. Hän saa onnekseen kesätöitä Muotitalo Söderkvikiltä, ettei toimettomana tarvitse Helsingissä koko kesää viettää... Miehiä parveilee Augustan ympärillä tungokseksi asti, mutta vaikka Augusta periaatteessa on sinkku, kukaan ei kiinnosta... vai miten on?

Hmm. Mitähän tästä sanoisin. Ainakin sitä ihmettelin tätä lukiessani, että nuortenkirjaksi tässä neljän kirjan sarjassa on ihmeen paljon seksiä, eikä mitenkään sillä tavalla miten voisi kuvitella nuorille suunnatuissa kirjoissa seksiä käsiteltävän. En ole itsekään mikään siveyden sipuli, mutta en silti tykännyt siitä miten paljon tämä seksiin painottui. Välillä tuntui ettei oikein muuta kirjaan mahtunutkaan. 

Katri Manninenhan on kai kirjoittanut nämä hyvin nuorena, korjatkaa jos olen väärässä. Mutta hän on tehnyt paljon tämän jälkeen - esimerkiksi kirjoittanut Salatut elämät-sarjaa, Kotikatua sekä Benner & Benneriä. Hän on myös kirjoittanut Salatut elämät sarjaan perustuvia kirjoja. Hieno ura siis, mahtuupa vielä pari elokuvakäsikirjoitustakin mukaan. Eli näistä on lähdetty, ihan kunnioitettava pohja. 

Kyllä minä sen viimeisenkin osan, Supersivarin, joka kertoo Samista, jossain vaiheessa luen. Eli jossain määrin kuitenkin näistä tykkään. 

★★½



Johanna Sinisalo: Auringon ydin

Auringon ydin
Johanna Sinisalo
336 s. 
2013
Teos












Aloitin Johanna Sinisalon uusimman teoksen jo ennen lukumaratoniani, mutta se jäi tietenkin kesken sitten keskiviikkona. Eilen olin uuvuksissa ja mietin, mahdanko tulla kipeäksi (...onneksi kuitenkaan en näköjään tullut) ja tänään olikin energiaa lukea Auringon ydin loppuun.

Suomesta on kehittynyt Eusistokraattinen tasavalta vuosisatojen saatteessa, historiallisista virheistä on otettu oppia, ja nyt Suomessa onkin kielletty nautintoaineet, kuten tupakka, kofeiini ja alkoholi. Yhtä nautintoainetta, joka on kiellettyjen listalla, saa kun tuntee oikeat piirit. Tuo aine on chili.

Naiset ovat tässä tasavallassa eloita, laittautuneita, tyhjäpäisiä tytönhupakoita, eloita. Vannakin esittää olevansa sellainen, ollessaan todellisuudessa jotakin ihan muuta. Vannalla on ollut sisar, kaunis Manna, joka on täydellinen eloi. Mutta Manna on kadonnut, eikä Vanna tiedä mitä hänelle on tapahtunut. Hän on päättänyt ottaa siitä selvää.

Jare, joka tietää Vannasta aivan kaiken, diilaa Vannan kanssa chiliä. Eikä Vanna malta olla ottamatta fixejä aina toisinaan...

Mielenkiintoista, mielenkiintoista, mielenkiintoista. Olen lukenut Johanna Sinisalolta joskus muinoin Finlandia-voittajan Ennen päivänlaskua ei voi, mutta en kykene muistamaan oikein mitä pidin siitä silloin. Jokin aika sitten kimppaluimme tyttököörimme kanssa Enkelten verta, ja siitä pidin kyllä kohtalaisen paljon. Mutta mihinkään  tällaiseen en ollut varautunut kun tartuin Sinisalon uusimpaan kirjaan.

Annami suositteli minulle tätä kirjaa. Tai olinhan sen havainnut jo tietenkin katalogeissa, ja lainannutkin kirjastosta, mutta ehkä se olisi jäänyt syvemmälle kirjastopinoihini jos ihanainen Annami ei olisi minulle tätä suositellut. Mutta - onneksi. Nyt luin sen.

Todellakin, onneksi. Auringon ydin sykähtelee, se vavisuttaa, se saa mielen kuohumaan. Se on mahtavaa dystopiaa, yhteiskuntakriittisyyttä sekä loistavaa suomen kieltä. Se on kenties yksi parhaista romaaneista jota tänä vuonna olen lukenut.

Ellipsi kertoo blogissaan ettei häntä kirja ravistellut. Minua ravisteli, koska toimiva dystopia ja tulevaisuuden kuvat ovat aina sellainen asiat jotka saavat mieleni riehumaan. Voisiko näin oikeasti käydä? Ja Sinisalo on todellakin luonut Auringon ytimessä toimivan dystopian.

Yhteiskuntakriittisyyden ja dystooppisuuden lisäksi mukana oli tuo chili. Se ei ollut lainkaan turha kirjassa, se oli mukava... no lisämauste. Tulinen, sykkivä lisämauste. Se sitoi Jaren ja Vannan tiukemmin yhteen.

En olisi voinut ehkä toivoa Auringon ytimeltä yhtään enempää. Sillä perustelen viittä tähteäni.

★★★★★



keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Aikainen lintu madon nappaa: nuortenkirja maraton alkaa!

Niinpä niin - aikainen lintu madon nappaa. Heräsin tuossa puoli tuntia sitten, aloin keitellä kahvia ja selailla kirjapinoja, ja nyt sitten ajattelin kahvikupin kera tulla tekemään tätä lähtöpostaustani. Valokuvankin otin, kas tässä:


Siinä olisi tämän kertaiset kirjapinoni, joita edellisessä bloggauksessani vähän availinkin kirjallisesti. Tiedättekö, vähän jänskättää, edellinen maratonini meni penkin alle, joten jännittää miten tämä meneekään. Löytyykö oikeanlainen lukufiilis? Löytyykö hyviä kirjoja? Häiritseekö joku urheilusuoritustani? Löytyykö tsemppaajia? Toivottavasti löytyy!

Päivitän siis tänne sekä tietenkin myös blogin facebook sivuille, käykää ihmeessä sielläkin katselemassa, tykkäilemässä ja kommentoimassa. Voi että, ihanat lukijani, nyt mennään! Olkaa  hengessä mukana!

Kello 9.50. Ensimmäinen kirja, Terhi Rannelan Puhdas valkoinen on nyt luettu.

Puhdas valkoinen on Terhi Rannelan esikoiskirja, jonka päähenkilö on 14-vuotias Reija. Reija pääsee unelmiensa tet-harjoittelupaikkaan, hän pääsee työskentelemään paikallislehteen. Tyttö saa jopa tehdä oman jutun: kaupungissa vietetään rasismin vastaista viikkoa ja Reija saa tehtäväkseen haastatella nuoria aiheen tiimoilta.

Ilahduttavaa huomata, miten Rannela on kehittytynyt kirjailijana. Vähän tässä kirjassa kieli on kökköä, tai jotenkin tökkivää. Rannela on muilla teoksillaan, kuten matkasarjallaan ja Taivaan tuuliin kirjallaan yksi suosikkini nuortenkirjoissa, joten kehitystä on todella tapahtunut. Rannelaa löytyy lukupinoistani useammankin kirjan verran...

Sivuja luettu: 145. Niin, ja tärkeintä: Lukufiilis on hyvä. Ulkona sataa ja minä vaan olen käpertyneenä lukemaan. Ihanaa.

Kello näyttää aika tasan 12. Toinen kirja, Anders Jacobssonin ja Sören Olssonin Bert, maailmanvalloittaja luettu.

Luin nuorena paljonkin Bert kirjoja, ja tämänkin kirjan olen silloin pitkä pitkä aika sitten lukenut. Nuoruusvuosien jälkeen en ole lukenut Bert kirjoja, enkä muutakaan mitä nämä kirjailijat ovat kirjoittaneet, mutta nyt ajattelin kokeilla miltä tuntuisi palata Bertin pariin. Ja se oli yllättävän lystikästä.

Bert lähtee tässä kirjassa ystäviensä Åken ja Pikku-Erikin kanssa kiertämään Eurooppaa. Vanhemmilleen pojat kertovat olevansa matkalla vain Ruotsin sisällä, mutta oikeasti pojat reilaavat ympäri Eurooppaa. Matkalla tietenkin sattumuksia riittää...

Yllättävän paljon pidin tästä kirjasta ehkä siksi, kun en lähtenyt lukemaan tätä liian ryppyotsaisesti. Se oli ihan hauska, ihan mukava, välipala. En tule lukemaan koko sarjaa läpi, en todellakaan, ja tuskin tämän maratonin jälkeen näihin enää tartun, mutta ihan lystiä oli kokeilla näitä.

Oletteko te nuoruudessanne lukeneet Bert-sarjan kirjoja?

Sivuja kirjassa oli 172, joten yhteensä sivumäärä on nyt 317. Ja eikun eteenpäin!

Kello on 14.30.

Sain luettua Sapphiren kirjan Precious - harlemilaistytön tarina. On tietääkseni monenlaisia mielipiteitä siitä, onko Precious nuorten vai aikuistenkirja, mutta koska minä ainakin edellisellä kerralla sen nuortenkirja puolelta poimin, päätin sen tähän nuortenkirjamaratoniini liittää.

Precious on nuori tyttö, joka elää Harlemissa. Hän on jo 12-vuotiaana saanut ensimmäisen lapsensa, jonka isä on Preciousin oma isä. Nyt hän odottaa toista lastaan, taaskin isälleen. Precious saa raskautensa takia potkut koulusta, mutta hänelle vihjataan vaihtoehtoisesta koulusta, jonka opettajana toimii Blue Rain niminen nainen. Koulusta tuleekin pelastus Preciousille.

Kirja oli aika raskas maraton luettava, mutta toisaalta on hyvä maratonin aikana lukea jotain raskaampaakin. Olen kirjan aiemminkin lukenut, mutta vieläkin se aiheutti vilun väristyksiä aidon tuntuisella kuvailullaan. Vaikka välillä tuntuukin p****lta, ja tahtoisi vaan valittaa joka asiasta, niin ei ne asiat loppujen lopuksi niin huonosti ole.

Tässä sivuja oli 140, joten yhteinen sivumäärä on 457.

Kello 16.30.

Nyt pääsin vähän parempiin ja iloisempiin tunnelmiin - luin Kaisa Ikolan Hullu luokka eetterissä kirjan. Luin paljon näitä Hullu luokka kirjoja nuoruudessa, ja olenpa blogiaikanakin tainnut pari lukea. Jotenkin saan näistä hyviä fiiliksiä, on hauskaa palata tapahtumiin (jotka tosin muistaa vieläkin hämmästyttävän hyvin).

Hääräilin tässä välissä vähän muutakin, söin ja join kahvit, en siis lukenut kirjaa yhdeltä istumalta vaikka varmasti sekin olisi ollut enemmän kuin mahdollista.

Sivuja oli 149, koossa siis yhteensä 606.

19.55.

Kylläpäs siinä kestikin hetken! Tosin välillä puuhasin vähän pientä muuta, pari hetkeä, mutta suurimman osan ajasta olen kyllä nauttinut lukemisesta. Luin siis Rauha S. Virtasen Seljan tytöt, josta olen blogannutkin aiemmin. Vaikka kirjan tarinan muistankin lähes täydellisesti, niin silti tähän on aina mukava palata. Kuuntelin Seljan tyttöjä myös joskus ihan nuorena äänikirjana, ja muistan jopa kertojan äänen, ja joissain kohdista painotukset ja muut. Sekin on yksi syy miksi tämä kirja on yksi lempi nuortenkirjani. <3

Vielä on iltaa jäljellä. Ja lukemista!

Sivuja Seljan tytöissä oli 241, kokonaissaldo siis 847. Kuiskaanko tavoitteeni? Päästä yli tuhannen.

22.10.

Jee, jipii, tavoitteeni on nyt saavutettu! Luin Katri Mannisen Sikabileet kirjan, jonka senkin olen useamman kerran lukenut nuorena. Johtuneeko hyvästä lukufiiliksestä, rakkaudesta lukemiseen, vai mistä, niin sekin tuntui nyt ihan mukavalta kirjalta, toisin kuin saman sarjan Bittitiikeri jonka luin joskus taannoin.

Tuo neljän kirjan sarjahan (johon kuuluu Sikabileet, Megakesä, Bittitiikeri ja Supersivari) kertoo Ullasta, Augustasta, Elisasta ja Samista, ystävyksistä ja heidän ihmissuhdesekoiluistaan, enimmäkseen. Tämä ensimmäinen osa kertoo Ullasta, ja neljän ystävyksen abivuodesta.

Luulen että Katri Manninen on kirjoittanut kirjat aika nuorena, voisin kuvitella. Ainakin teksti paikoin on vähän sen tyylistä, mutta ei kuitenkaan hirvittävän häiritsevällä tavalla. Vitsit ovat näin aikuisemmankin lukijan (ainakin minun) tyyliini aika hyviä, hymähtelin, kyllä.

Sivuja Sikabileissä oli 184, joten yhteissivumäärä on 1034. Minähän en tähän lopeta!

23.30.

On tullut aika kuitata tämä päivä, ja mennä sänkyyn näkemään kauniita, kirjallisia unia. Luin vielä osan Salla Simukan Viimeiset kirjaa, ja vaikka kirja oli hyvä, en päässyt sivulle kuin 115. Eli pieni osa jäi vielä lukematta.

Yhteensä sivuja siis kertyi päivän aikana 1149. Monta ihanaa lukukokemusta rikkaampana voin mennä nukkumaan. Kiitos tsempeistä, olette <3

tiistai 19. marraskuuta 2013

Kirjastoauto päivästä ja päähäni pälkähtäneestä mukavasta ajatuksesta.

Heipä hei lukijani, ja hyvää tiistaita.

Minulle tiistai on aina se päivä, jolloin tulee kirjastoauto. Tänään se merkitsi myös yhden kirjakassin raahaamista kirjastoautolle, ja kahden kassillisen kantamista sieltä pois. Onneksi matkaa ei ole paljon, käteni olisivat venyneet pidemmällä matkalla äärimmilleen ja ylikin.

Sain nimittäin eilen ihanan ajatuksen: pidän nuortenkirja maratonin. Eihän tästä pitkä aika ole kun pidin viimeksi maratonini, joka hieman epäonnistui erinäisten seikkojen takia, ja ehkä mukana oli sitäkin että lukufiilikseni oli hieman hakusessa. Nyt paremmalla onnella! En ole vielä päättänyt päivää, mutta tällä viikolla. Sinä aamuna kun tuntuu siltä, ettei ohjelmassa ole mitään, ja kirjapinot houkuttelevat paljon, silloin aloitan. Kuka tietää, ehkä jo huomis aamuna huomaatte blogistani että olen aloittanut maratonin...

Kirjastoautolta siis kannoin kassilliset luettavaa tätä maratonia varten (...vaikka toki muutama muukin kirja tarttui mukaan).

Maratonille löytyi

Kaisa Ikolan Hullu luokka sarjaa pari osaa
Rauha S. Virtasen Seljan tytöt
Terhi Rannelan Puhdas valkoinen
Anders Jacobssenin ja Sören Olssonin Bert sarjaa pari osaa
Katri Mannisen Sikabileet sekä Megakesä
Jay Asherin Sinä ja minä sitten joskus
Laura Honkasalon Siskoni, enkelinluinen tyttö sekä Metsästä tuli syöjätär
Salla Simukan Viimeiset
Marja-Leena Tiaisen Pikkuskini sekä Tähdet putoo ja sammuu
Siiri Enorannan Nukkuu lapsi viallinen
ja Tuija Lehtisen Siskokullat.

Varmaankin myös muutama muukin nuortenkirja kirjastohyllystäni voi löytyä... mutta noilla lähdetään, sellaista kevyttä, mukavaa ja nopeaa luettavaa. Myös pari vakavampaa kirjaa mukana, ettei ihan liian heppoisaksi menisi. Vähän nostalgiatrippiä otan muuten, tuolta löytyy noita kirjoja mitä olen ihan nuorena lukenut, kuten Hullu luokka sarja, Bert sarja, sekä Katri Mannisen kirjat.

Mukaan kirjastoautolta muuten lähti myös Lars Keplerin Nukkumatti, Marjo Mattilan Kauka(N)a Koto(N)a sekä Jukka Laajarinteen 72.

Seppo Jokinen: Koskinen ja siimamies

Koskinen ja siimamies
Seppo Jokinen
262 s. 
1996 
Karisto












Seppo Jokisen ensimmäinen Koskisesta kertova dekkari on antikvariaatti hankintani. Se on odottanut hyllyssäni jo jonkun aikaa, muistaakseni kesällä sen ostin. Nyt tuntui että haluaisin lukea lämpimän dekkarin. En mitään väkivallalla mässäilyä, vaan jotain lämmintä. Mutta silti vähän jännittävää. Mikäpä muu tähän toimisi paremmin kuin komisario Koskinen?

Tosin tässä kirjassa Koskinen ei ole vielä komisario, vaan rikosylikonstaapeli. Koskisen jaos saa selvitettäväksi oikean painajaisen, 16-vuotias tyttö löytyy kuristettuna siimalla. Liikkeellä on murhaaja, jonka seuraavista liikkeistä ei ole poliisilla aavistustakaan.

Tiettyjä dekkarisarjoja lukiessa tuntuu kuin kotiin palaisi. Niin minulla käy ainakin lukiessani Maria Kallioita, sekä lukiessani Koskis dekkareita. Hieman mietiskelin alotitaessani tätä kirjaa, että miltä tuntuisi palata tavallaan ajasta taaksepäin, koska en ole lukenut sarjan alkupään kirjoja. Jospa ne ovatkin suuri pettymys?

Mutta ei. Oli ilo huomata että Seppo Jokinen on alusta asti ollut hyvä dekkarikirjailija. Ja koska olen lukenut monta tuoreinta Koskisesta kertovaa kirjaa, on ihana huomata miten henkilöt ovat kasvaneet ja heidän tarinansa rakentuneet matkan varrella. Sakari Koskinenkin on tässä vielä melkeinpä nuori mies!

Olen samaa mieltä Booksyn kanssa siinä, että kerronta etenee ja tarina kulkee. Hyvinkin. Mutta kuten Booksy on kirjoittanut, niin kyllähän tekstissä on noita äijämäisiä piirteitä - tosin luenhan minä esimerkiksi Vuorista ja Bukowskiakin, joten en sano tähän mitään negatiivista niistä piirteistä.

★★★★½

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Tuija Lehtinen: Rakas Laura

Rakas Laura
Tuija Lehtinen
190 s. 
2002
Otava












Kun ulkona myrskyää, tuntui hyvältä käpertyä sohvannurkkaan hyvän mielen kirjan kanssa. Sitä tämäkin toinen osa Laura-sarjasta todella oli.

Rakas Laura on jatkoa Laura kultatukka kirjalle. Laura on tässä 14-vuotias, kahdeksannella luokalla. Ja hän on viimein saanut oman huoneen ja oman rauhan, isoveli Saken muutettua pois kotoa. Elämä sujuu eteenpäin vailla suuria pettymyksiä, eivätkä poikatututkaan sykähdytä. Sitten Laura alkaa saada mystisiä viestejä radion yöohjelman kautta, ja alkaa ottaa selvää kuka viestien takana oikein on...

Linkitän nyt tähän vielä uudelleen Demin Laura-sarja keskustelun. Se jätti miettimään, niin paljon että luin tätä kirjaa hieman eri tavalla. Tuossa keskustelussahan Laurasta on tehty Miss Täydellisyys joka alistaa Jennaa jokaisella mahdollisella tavalla. Yritin etsiä noita asioita lukiessani, mutten vaan yksinkertaisesti onnistunut vetämään sellaisia herneenpalkoja nenääni kuin keskustelijat Demin sivuilla. Toki Lauralla onnistuvat monet asiat - mutta hän ei todellakaan ole ainoa fiktiivinen henkilö jolle näin käy.

Kuten alussa mainitsin, niin tuntui hyvältä käpertyä sohvalle lukemaan kun ulkona tuuli ja myrskysi, ja vielä kun kädessä oli hyvä kirja. Tuija Lehtinen vain yksinkertaisesti on mahtavuutta.

Pari kirjaa olisi palautettava kirjastoon ensi viikolla, niitä näköjään haluaa joku toinenkin lukea, mutta lainaan ne joskus myöhemmin uudelleen koska nyt on yksinkertaisesti pakko saada käsiin joku hyvä dekkari. Tuli jo tätäkin kirjaa lukiessani sellainen tunne, että dekkari, tähän, nyt. Joskus on sellainen luku into päällä että miettii jo edellistä kirjaa lukiessaan, mitä seuraavaksi lukisi. Näin siis kävi nytkin.

★★★★

torstai 14. marraskuuta 2013

Outi Pakkanen: Hinnalla millä hyvänsä

Hinnalla millä hyvänsä
Outi Pakkanen
303 s. 
2005
Otava












Kirjaston laina-aikojen loppumisesta johtuen joudun lukemaan pari tiettyä kirjaa alta pois seuraavina päivinä. Niihin kuului myös tämä Outi Pakkasen kirja, joka on jo pidemmän aikaa odottanut kirjaston pinoissa, mutta aina on tullut jotain muuta "hetkeen sopivampaa" tielle. Nyt sen hetki oli.

Hannamai, 15 vee, on päättänyt tulla kuuluisaksi, maksoi mitä maksoi. Eikä sillä väliä, millä tavalla kuuluisaksi tulisi, kunhan saisi olla Joku, isolla jiillä. Hannamai purkaa näitä asioita parhaalle ystävälleen Pirittalle, joka on armottomasti harmaa varpunen ystävänsä rinnalla. Piritta haluaa päästä eroon inhottavasta isäpuolestaan, joka toimii teknisen työn opettajana tyttöjen koulussa. Hannamai keksii väittää että Pirittan isäpuoli, Juha, on ahdistellut tätä, ja sitten... sitten kuoleekin joku, mutta enpäs kerrokaan kuka.

Reiluun puoleen väliin saakka hieman nostelin kulmiani miettien että miksihän tämä on dekkari. Ihmissuhde selvittelyähän se siihen saakka oli, mutta tulihan se kuolemantapauskin sieltä. Kirjoitin taannoin Outi Pakkasen Toinen kerros dekkarista, jolle en oikein syttynyt. Tälle kyllä sytyin.

Sehän on aika yleisestikin tiedetty, että mitään raakoja murhajuttuja eivät Pakkasen dekkarit ole. Ja se on mielestäni hyvä, varsinkin kun tietää mitä on saamassa. Aina kun tartun Pakkaseen, tiedän saavani paljon ihmissuhteita, paljon kerrontaa hyvästä ruuasta, ja mielenkiintoisia henkilöitä. Henkilökuvauksessa Pakkanen on aivan omaa luokkaansa, ja niin on ruuan kuvauksessakin. Vatsani kurisi jatkuvasti kun luin ihanista ruoka-annoksista, joita kirjailija kuvasi herkullisesti.

Onhan tässäkin kirjassa Anna Laine. Sivuosassa, mutta häntä ei ole tungettu kirjaan väkisin, vaan hän tulee kirjaan luonnollisesti ja vaivatta. Muitakin Pakkasen kirjoista tuttuja hahmoja tietenkin on - komisariot Ström ja Jokinen, jotka ovat olleet läsnä jokaisessa Pakkasen kirjassa jonka olen lukenut.

Minä pidin tästä. Aina ei pidä ollakaan raakaa menoa, jota hytisten lukee. Toki sellainenkin on paikallaan aina välillä, mutta kyllä Pakkanen silloin tällöin maistuu aika hyvältä.

★★★★

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Sarianna Vaara: Huomenkellotyttö

Huomenkellotyttö
Sarianna Vaara
253 s. 
2013
Like









Arvostelukappale


Sain jo jokin aika sitten arvostelukappaleeksi Likeltä Sarianna Vaaran esikoisromaanin Huomenkellotytön, mutta sopivaa tilaisuutta tämän lukemiseen ei ole vain sattunut eteen. Nyt kuitenkin tarvitsin jotain vakavampaa kirjallisuutta joten tämä sattui eteeni kirjahyllystä kuin taivaan lahjana.

Huomenkellotyttö kertoo Annasta. Annasta ja Elenasta, tyttärestä ja äidistä. Se kertoo Annan lapsuudesta ja nuoruudesta, jolloin tämä joutui elämään jatkuvassa pelossa siitä, milloin tulee lähtö sairaalaan, milloin äiti makaa kotona tajuttomana otettuaan lääkkeiden yliannostuksen. Annan äiti, Elena, sairastaa skitsofreniaa.

Entä kuka oli kaikkein hulluin, kaikkein sairain? Äitikö, joka näytti hulluutensa sanoillaan, sanoilla joista rakentuivat kaikki taidokkaat kudelmat ja monimutkaiset pitsit jotka eivät olleet kaunista katseltavaa tai luettavaa mutta jotka olivat silti upeita peräjälkeen laitettuina? Vai kustantaja joka sen kaiken suostui julkaisemaan? vai ne jotka niitä kirjoja lukivat?

Huomenkellotyttö osui suoraan sydämeeni. Onko tämä nyt sitä misery litiä, koska kyseessä on kirjailija Sarianna Vaaran omiin kokemuksiin perustuva romaani? Luulisin että on. Paitsi että Huomenkellotyttö on äärimmäisen tunnerikasta, ja siten sydämeen osuvaa, on se myös taitavasti kirjoitettua. Mukana on aavistus lyyrisyyttä, muttei kuitenkaan liikaa, ettei teksti mene epäaidoksi.

Minulla on kokemusta mielenterveysongelmista, hyvinkin läheisesti. Skitsofreniastakin minulla on tietoa aika paljon, vaikkei hirvittävän läheistä kokemusta siitä olekaan. Kuitenkin - kuten arvata saattaa, kun kyse on kirjailijan omista kokemuksista - kirja on hyvin aito. Se ei vääristele, se puhuu Äänellä. Joka tulee Sydämestä.

Huomenkellotyttö ei kuitenkaan liioittele. Se ei paisuttele surua tai ahdistusta, se kertoo asiat sellaisina kuin asiat ovat. Se löytää pilkahduksia ilosta - ja onnestakin, loppujen lopuksi. Se sai minut hymyilemäänkin. Se jos mikä on hienoa, näin marraskuun sateisena päivänä.

★★★★½

tiistai 12. marraskuuta 2013

Tuija Lehtinen: Laura, kultatukka

Laura, kultatukka
Tuija Lehtinen
187 s. 
1997 
Otava












Sain siis luettua Tuija Lehtisen nuortenkirja sarjan joka kertoo Mirkasta. On kuitenkin mukavaa että on aina jonkinlainen projekti meneillään, joten päätin jatkaa Lehtisen nuortenkirjoilla, ja siirtyä seuraavaan sarjaan. Nimittäin Lauraan. Tänään sattui sopiva hetki, kun sain kirjastoautolta kaksi sarjan ensimmäistä osaa.

Laura, kultatukka kertoo 13 ja puoli vuotiaasta Laurasta. Hän asuu uusperheensä, kolmen veljensä, äitinsä sekä isäpuolensa kanssa Kissankäpälän kerrostaloissa, samassa talossa parhaan ystävänsä Jennan kanssa. Samassa pihapiirissä asuu räväkkä toimittaja Krista Rovio, sekä pahistyttö Terri. Sarjan ensimmäisessä osassa enimmäkseen vain tutustutaan Lauraan - ja häntä ympäröiviin ihmisiin.

Googlettelin kirjaa, ja mitä löysinkään. Demin sivuilla oli omistettu kokonainen keskustelu sille, kuinka ärsyttävä hahmo Laura onkaan, ja miten koko kirjasarja saa keskustelijoiden sapen kiehumaan. Totta, onhan Laura aika Miss Täydellinen, vailla ihmeempää särmää, mutta en ole sentään koskaan ärsyyntynyt Laurasta niin paljon kuin keskustelijat tuolla tuntuvat olevan. Miksi lukea kirjaa, tai vielä vähemmän koko sarjaa, jos niin ärsyttää? Olihan Mirkka sarjassakin täydellisyyttä, Mirkassa ennenkaikkea. Minulle siis tämä täydellisyys ei niin pahasti särähtänyt, vaikka hieman vinoa hymyä se kasvoilleni toikin.

Mutta tärkein asia on se, että minun lukujumini on nyt todellakin selätetty. Tein hurjia lukusuunnitelmia samalla kun luin tätä kirjaa, ja mietin mitä kaikkea seuraavaksi luen. Ehkä en keskittynyt kirjaan ihan kunnolla, vaan nautin sen sellaiseksi kevyeksi välipalaksi, niin kuin jotkut nuortenkirjat nautin usein.

Meinaan siis kahlata tämänkin sarjan läpi, vaikka olen sen monta kertaa nuorempana lukenut. Ja mielelläni sen teen.

★★★★

Philip Teir: Talvisota & kirjastoauto päivästä.

Talvisota: avioliittoromaani
Philip Teir
Suomentanut Jaana Nikula
347 s. 
2013
Otava











Blogeista minä tämänkin kirjan poimin. Olin toki lukenut tästä Otavan katalogista, kiinnittämättä kuitenkaan sen enempää huomiota. Ehken ollut huomannut tuota avioliittoromaani alaotsikkoa, vaan ajatellut tämän kirjan käsittelevän nimensä mukaisesti talvisotaa. Tuo aihe ei ole sydäntäni lähinnä, joten alun perin jätin kirjan ehkä sen takia huomiotta.

Talvisota ei siis kerro sodasta. Ainakaan varsinaisesti. Se kertoo avioliitosta, joka on eräänlainen sota. Kahden henkilön välillä. Se kertoo Maxista ja Katarinasta, pariskunnasta joka on elänyt toistensa kanssa jo kauan. Kirja kertoo myös Maxin ja Katariinan tyttäristä, Lontoossa asuvasta Evasta ja opettajana toimivasta perheen äidistä Helenistä. Max on kirjan keskeisin hahmo, joka ihastuu itseään kymmeniä vuosia nuorempaan Lauraan tämän tehdessä Maxista 60 vuotis haastattelua Helsingin Sanomiin -  parin välille syntyykin suhde. Ainakin jonkinlainen.

En päässyt kirjassa oikein sisälle kehenkään hahmoon, he jäivät ehkä hieman irrallisiksi. Lisäksi olen hieman ehkä ulkona kohderyhmästä, jonka luulisin olevan hieman vanhemmat ihmiset kuin minä.

Kirjassa on ihmissuhdepohdinnan lisäksi paljon pohdintaa taiteesta sekä sosiologiasta, joista kumpikaan aihe ei ole sydäntäni lähellä, joten siksikin kirja jäi hieman etäiseksi. Silti, täytyi siinä olla jotakin vetävää ja hyvää, sillä mitä se tekikään! Se poisti lukujumini! Vaikka etäinen aihepiiri osittain olikin, se herätti silti halun lukea ja tietää enemmän henkilöistä. Ja siitä miten heidän loppujen lopuksi kävi.

Viimeiset kymmenet sivut olin jo muissa maailmoissa, arvatkaapa missä? No seuraavassa kirjassa. Ennen kolmenkymmenen viimeisen sivun lukemista kävin nimittäin kirjastoautolla, ja sain kassillisen ihania uusia kirjoja. Niistä lisää ihan kohta. Mutta sain kuin sainkin kirjan kunnialla loppuun, ja vaikka loppufiilis jäikin vain keskinkertaiseksi, niin olen onnellinen että Philip Teir onnistui lukujumini selättämisessä.

★★★

Niin siitä kirjastoauto reissusta. Olin varaillut aika innokkaasti taas kirjoja, ja melkein kaikki ehtivät jo luokseni saapuakin. Mitä sateen läpi kotiini kannoinkaan? No esimerkiksi nämä: 

Marko Leino: Ansa
Tuija Lehtinen: Laura, kultatukka
Jeffrey Eugenides: Middlesex
Rauha S. Virtanen: Ruusunen
Hugh Howey: Siilo
Rick Yancey: 5. Aalto
Åsne Seierstad: Kabulin kirjakauppias
Antti Heikkinen: Pihkatappi

Ei huonoja, eihän?

Sooloilua

Sooloilua
2007 
1 h 32 min
Pääosissa Saija Lentonen, Kari-Pekka Toivonen, Kristiina Elstelä












En ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään elokuvista. En vaikka lukujumi on vaivannut, ja elokuviakin olen katsonut välillä enemmänkin. Mutta nyt vastaan tuli elokuva, josta en voi olla kirjoittamatta.

Sooloilua kertoo Emmasta, itsenäisestä toimittajasta. Emman miesystävä jättää hänet, ja lähes samantien hän kohtaa huippukapellimestari Joel Abrahamssonin kun hänet lähetetään haastattelemaan miestä. Emma ihastuu Joeliin, ja parin rakkaus lehahtaa liekkeihin nopeasti. Jo muutaman viikon kuluttua Emma huomaa asuvansa maalla vanhassa talossa kahdestaan Joelin dementoituneen äidin kanssa Joelin matkustaessa maailmalla. Sitä paitsi, Emma huomaa olevansa raskaana.

En ole lukenut Katja Kallion kirjaa Sooloilua, jonka pohjalta elokuva on tehty. Ja elokuvan nähtyäni, voin sanoa etten tule sitä lukemaan. Ei siksi, etten olisi pitänyt elokuvasta, vaan siksi, etten usko saavani enää kirjasta enempää irti tämän jälkeen. Ehkä kun aikaa elokuvasta on kulunut tarpeeksi, enkä muista sitä enää, voin lukea sen, mutta se jää nähtäväksi.

Sooloilua on takakannessa luokiteltu komediaksi, mutta minä pitäisin sitä romanttisena komediana. Hauskaakin minulla oli paikoin tätä katsoessani, mutta ennen kaikkea eläydyin Joelin ja Emman tarinaan niin paljon, että lopussa, taas kerran, olin kyyneleet silmissä.

Elokuvaan antaa Joelin äitiä esittävä Kristiina Elstelä piristävän lisän. Muuten Sooloilua voisi olla aika perinteinen romanttinen komedia, mutta Elstelä esittää hyvin dementoitunutta äitiä, ja on vielä kaiken lisäksi hauskakin.

Miten tämä elokuva onkin voinut mennä minulta ohi, yritän kuitenkin katsoa mahdollisimman paljon kotimaisia elokuvia?

★★★★

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Roope Lipasti: Perunkirjoitus

Perunkirjoitus
Roope Lipasti
288 s.
2013
Atena













Kärsin yhä lukujumista. Kärsin, kärsin, kärsin. Mutta en edelleenkään osaa olla lukematta, siksi päätin kokeilla tällaisella lyhyehköllä romaanilla, Roope Lipastin Perunkirjoituksella, jonka aavistelin hyväksi.

Perunkirjoitus on roadtrip romaani. Se kertoo kahden keski-ikäisen veljeksen, Teemun ja Jannen, roadtripistä pitkin Suomea isoisäpuolensa Jalmarin kanssa. Jalmari vain sattuu matkustamaan uurnassa. Miesten tarkoitus ei ole ainoastaan matkustella Suomessa, vaan he ovat matkalla Jalmarin perunkirjoitukseen, aikomuksenaan periä isoisäpuolensa rahat, joita on. Paljon. Kuulemma. Veljesten välit eivät ole lämpimät, ja vielä kun mukana on nainen jota molemmat miehet rakastavat, on soppa valmis.

Yleensä olen kohtalaisen nopea lukija. Kuitenkin tätä kirjaa luin - hetkinen, lähes kolme päivää. Kolmen sadan sivun kirjaa! Poikkeuksellista. Ja kun vielä missään nimessä ei ollut kysymys siitä että kirja olisi ollut huono ja olisin joutunut pakotettuna sitä lukemaan, päinvastoin.

Perunkirjoitus oli erinomainen. Vierastin ehkä hieman ajatusta roadtrip romaanista, koska se ei ole minulle tuttua. Mutta mukavuusalueen ulkopuolelle on hyvä joskus astua, ja sitäpaitsi, olen lukenut Lipastin Rajanaapurin, ja pidin siitä suuresti. Ja nyt täytyy sanoa, Perunkirjoitus oli vielä hieman parempi.

Naureskelin kirjalle ääneen. Sitä ei tapahdu läheskään aina, mutta esimerkiksi Kyrö saa minut usein nauramaan. Lipastilla on huumori hallussa, sille täytyy antaa tunnustusta. Hahmot ovat myös hyvin luotuja, enemmän sympatiaani saa Perunkirjoituksen minä-kertoja, Teemu, häneen enemmän eläydyin kertomuksen varrella.

Kirjoitin jossakin bloggauksessani huono onnisista veljeksistä, Matista ja Patista jotka esiintyvät lasten animaatiosarjassa Hupsis. Sama tuli minulle nytkin mieleen, tämä Hupsis ja Mat ja Pat. Veljeksillä nimittäin on roadtripillään matkassa myös huono onni, joka tuntuu olevan kirjassa yksi kantava voima. Eikä ollenkaan hassumpi kantava voima!

Minun lisäkseni kirjan on muuten lukenut Norkku. Hänkin piti tästä paljon.


+ + + + ½

torstai 7. marraskuuta 2013

Lars Kepler: Tulitodistaja

Tulitodistaja
Lars Kepler
Suomentanut Elina Uotila
594 s. 
2012
Tammi









Kyllä, kärsin edelleen lukujumista. Sain silti luettua loppuun Tulitodistajan, vaikkei lukeminen tuntunutkaan mielekkäältä koko aikaa. Mutta en osaa olla tekemättä mitään, enkä oikein jaksa tuijottaa televisiotakaan koko iltaa, joten luen, vaikka sitten vähän hitaammin.

Tulitodistaja on kolmas Joona Linnasta kertovan sarjan kirja. Se alkaa siitä, kun nuorisokodissa tapahtuu julma nuoren tytön murha, ja samaan aikaan samasta nuorisokodista katoaa tyttö. Mitä on tapahtunut? Kertomukseen nivoutuvat myös poliisin vihjepuhelimeen tulevat soitot, joita kukaan ei osaa aluksi ottaa vakavasti...

Tuon enempää en uskalla juonesta paljastaa, sillä pyrin muutenkin dekkareiden juonen kanssa olemaan äärimmäisen varovainen, ehkä jopa varovaisempi kuin kirjojen takakannet joskus ovat. Takakannetkin paljastavat nimittäin joskus ihan liikaa!

Yritin ennen Tulitodistajaa montaa kirjaa, niin kuin edellisessä lukujumi postauksessani kerroinkin. Mukana oli varmasti hyviä kirjoja, jotka aion kyllä lukea, mutta tämä kirja oli ensimmäinen jossa pääsin niin pitkälle että oli pakko lukea loppuun saakka. Silti käy vähän sääliksi tätä kirjaa, joka olisi ansainnut täyden huomion ja täyden keskittymisen, eikä sitä että jatkuvasti selailen Facebook päivityksiä kännykälläni, tai teen jotain muuta yhtä "tärkeää".

Olen lukenut sarjasta tätä ennen Hypnotisoijan. Se oli raaka kirja, myöskin, enkä voisi ajatellakaan katsovani sen pohjalta tehtyä elokuvaa. Tulitodistajakin siis oli äärimmäisen raaka, ja varsinkin kirjan loppupuolella selvinneet asiat olivat niin pahoja että se sai aikaan väristyksiä.  Maailma voi olla pelottavan paha, ja on hätkähdyttävää miten tämä kirjailijapariskunta joka Lars Kepler nimimerkin perusteella piilee, on loihtinut lukijan eteen tällaista pahuutta. Minä pidän, kirjoissa, mutta hrrr. Silti. Mutta niin - fiktiivinen maailma voi olla paha, puhumattakaan tästä oikeasta missä elämme.

Sarjan voi lukea itsenäisinä teoksina, mutta minä pidin kyllä enemmän Hypnotisoijasta kuin tästä. En osaa sanoa syytä, ehkä yksi on lukujumi, mutta ainakin mieleen tulee se, että olisin jättänyt Tulitodistajasta viimeiset muutaman kymmentä sivua pois. Lieneekö syynä se, että nuo sivut tarvittiin seuraavaa osaa varten, mutta en saanut juonesta siinä vaiheessa enää oikein kiinni. Mitä varten nuo sivut olivat kirjassa?

Aion kyllä lukea vielä Nukkumatinkin, sekä sarjan toisen osan. Nyt on pakko lukea jotain, mistä tulee hyvä mieli. Sitten toteutan paria saamaani dekkarivinkkiä, kiitos Marile ja Sara! Eli joko Millenium-sarjan kimppuun, tai sitten Cupidoa. Hmm.

 ★★★½

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Voihan lukujumi!

Se yllätti taas. Nimittäin lukujumi. Se antoi hieman viitteitä jo viikonloppuna, kun lukeminen maraton merkeissä ei onnistunut niin kuin olin aikonut, mutta kunnolla se iski vasta tämän viikon puolella. Olen yrittänyt lukea montaa kirjaa, jotka ovat oikeasti hyviä (mukana on ollut esimerkiksi Mikko Rimmistä, joten kyse ei voi olla todellakaan kirjasta), mutta en ole vain päässyt kirjaan mukaan. Olen siis jättänyt hyviäkin kirjoja kesken, mutta vain sellaiseen "luen tämän kun pääsen yli lukujumista" pinoon.

Nyt olen lukemassa Lars Keplerin Tulitodistajaa, ja olen siinä jo yli puolenvälin, aion kyllä kirjan lukea loppuun asti. Sekin on oikeasti todella hyvä, mutten vaan pääse oikeaan lukutunnelmaan. Kun ei maistu, niin ei maistu, ja sitten on katsottava aivot nollilla telkkaria.

Kysynkin siis teiltä? Miten lukujumia olisi hoidettava? Mikä on siihen paras lääke, minä kun en osaa olla lukematta? Olen kyllä tehnyt kaikkea muuta, niin kuin juuri tuijottanut telkkaria, ja teinpä pienen muutoksen asuntoni järjestykseenkin (koneella on paljon helpompaa ja tilavampaa olla). On niin kummallista kun kirja kädessä olo ei tunnukaan mahtavalta ja kotoisalta.

Lisäksi ottaisin vastaan lukuvinkkejä. Varsinkin vinkkejä hyvistä dekkareista kaipaan, mutta mikäli teille on tullut vastaan joku muukin hyvä kirja, mitä ei pidä ohittaa, kertokaa ihmeessä.

maanantai 4. marraskuuta 2013

Tuija Lehtinen: Mirkka, Masa ja uudet tuulet

Mirkka, Masa ja uudet tuulet
Tuija Lehtinen
174 s. 
1996
Otava










Aloitin siis eilen lukumaratonilla tämän Mirkka-sarjan viimeisen kirjan, ja viihdyin kirjan parissa vielä tänä aamunakin. En tee erillisiä postauksia tällä kertaa lukumaratonini kirjoista, luultavasti, joten toiseksi viimeinen Mirkka-sarjan kirja jää erikseen käsittelemättä.

Tässä sarjan viimeisessä osassa Masa on jälleen kerran pääosassa. Masa kirjoittaa yliopillaaksi, ja lähtee sen jälken Helsinkiin kesätöihin, vahtimaan erään perheen lapsia. Kirjassa on mukana paljon romanttisia kuvioita, joista päällimmäiseksi nousee Sepen ja Masan (joka on oikeammin tässä kirjassa jo Riina) tarina, joka on mielestäni erittäin ihana, ja jota on hieman enteilty jo sarjan edellisissä osissa. Mutta miten parin lopulta käy?

Liikutushan kirjan lopussa tuli. On tämä vain niin ihana sarja, ja haikein mielin lopetin sarjan lukemisen. Kymmenen kirjaa Ahosten perheestä on nyt luettu, eikä enempää tule. Olisi vain hauskaa lukea vielä yksi osa Ahosten perheestä, vaikkapa ajatuksella että mitä heille kymmenen vuoden päästä kuuluu. Laura-sarjassahan mainitaan Masa ja Sepe, muistan sen hämärästi.

Olen sitä mieltä että tämä viimeinen osa sarjaa on paras. Yksinkertaisesti. Eikä sille voi olla antamatta yhtään vähempää kuin viisi tähteä. Kiitos Tuija Lehtinen, täydestä kympin sarjasta. ♥

★★★★★

lauantai 2. marraskuuta 2013

Lukumaraton starttaa nyt... ja jatkuu... ja jatkuu...

Hyvää huomenta!

Minähän olen tunnetusti aikamoinen aamuvirkku, ja nyt kello näyttää 6.41. Eilen menin nukkumaan ajoissa tarkoituksella, että olisin virkeänä aamulla valmistautumassa lukemiseen. Ja niinhän tapahtuikin. Tämä päivä siis vietetään kirjojen ja musiikin parissa, olen kerännyt ystäviltäni ehdotuksia mitä kaikkea kannattaa kuunnella. Uusia bändejä siis luvassa.

Lukumaratonini starttaa ihanalla Muumilaakson marraskuulla, onhan nyt marraskuu joten voiko olla parempaa aikaa lukea tämä pieni kirja?

Päivitän tähän tunnelmia, sekä myös blogini facebook seinälle. Tsemppiä, minä!

Noniin, kello on nyt 10.08.

Muumilaakson marraskuussa meni pidempään kuin odotin, mutta se johtuu siitä(kin), että otin aamu unet. Olin kuitenkin herännyt liian aikaisin, ja silmät alkoivat lurpsahdella kun aloin lukea. Nukuin siis aamulla vielä reilun tunnin, ja sitten join aamukahvit. Sen jälkeen olenkin lukenut tiiviisti, mutta en osaa tarkkaan sanoa miten kauan itsessään kirjan lukemisessa on kestänyt.

Muumilaakson marraskuu oli hyvä aloitus kirja, se oli kepeähkö, pieni kirja jossa oli kuitenkin sisältöä ja ajateltavaa. Kaipasin kuitenkin muumeja kirjaan, vaikka kirjan ideahan onkin se että muumit ovat lähteneet pois ja muumilaaksoon tulee muuta väkeä jotka asettautuvat muumilaaksoon. Viehättävä pieni kirja, joka jokaisen pitäisi lukea näin marraskuussa. Pienenä söpönä välipalana.

Mitä seuraavaksi luen, en tiedä ollenkaan. Käyn kirjapinojeni kimppuun mielessäni teidän ihanien ohjeet kirjoista, joita olen saanut täällä ja facebookissa. Kiitos niistä!

Musiikkina on toiminut Muumilaakson marraskuun aikana Tuure Kilpeläinen, Bad Polyanna ja nyt soiva Nine inch nails. Nine Inch Nailsilla todennäköisesti jatketaankin - ainakin vähän aikaa.

Pysytään tutkalla. Marile muuten on startannut myöskin maratoninsa tunti sitten, käykäähän hänenkin päivityksiään katsomassa!

Kello on viittä vaille kaksitoista, ja olen saanut luettua maratonini toisen kirjan. Tämä toinen kirja oli Carlos Maria Domínguezin Paperitalo, jota monet bloggaajat ovat lukeneet maratoneillaan. Se onkin loistava maraton kirja, pituutensa (132 sivua), väljän taittonsa ja ison tekstinsä puolesta. Mutta mikä sisältö tällä pienellä kirjalla on!

Paperitalo on todellinen lukutoukan kirja, kertoohan se kirjahulluudesta. Se saa alkunsa siitä, kun nainen nimeltä Bluma Lennon kulkee kadulla syventyneenä kirjaan, kävelee huomaamattaan autotielle ja jää auton alle. Kirjat siis aiheuttavat vaarallisia tilanteita, ja niitä on tässä kirjassa muitakin.

Lukumusiikkina oli Nine inch nailsia, vieläkin, ja se toimi tämän kirjan kanssa. Seuraavaksi aion kuunnella jotain muuta. Mahdollisesti ahmaisen seuraavaksi Tuija Lehtisen Mirkka-sarjan yhdeksännen osan, Mirkka ja Masa pyörällä päästään. Se toimisi nyt oikein hyvin.

Kello on kymmentä vaille kolme, ja sain loppuun hieman hitaasti luetun Tuija Lehtisen Mirkka Masa ja suuri rakkaus-kirjan.  Aikaa tuohon siis meni kolmisen tuntia, välillä keittelin hieman päiväkahvia ja taisin jotain muutakin pientä touhuta.

Kirja oli erinomainen maratonille, koska olen sarjaa viime aikoina paljon lukenut ja siihen oli helppo sukeltaa sisälle. Tässä kirjassa Masa rakastuu, ensimmäisen kerran elämässään. Mutta kun kohteena on Ahosille asumaan tullut melkein valmis pappi, niin mitä tapahtuu?

En aio tästä blogata enää erikseen, mutta sanon vain sen, että olen lähes surullisella mielellä kun on jäljellä enää yksi osa Mirkka-sarjaa. Mutta ihania hetkiä olen sen parissa saanut viettää.

Mitäs sitten, päivää on vielä vaikka kuinka paljon jäljellä? En tiedä, en yhtään. Hanna-Riikka Kuisman Sydänvarjo houkuttelisi, niin kuin moni muukin kirja.

Kello näyttää 18.50. Maratoniini tuli tauko, kun ystäväni ilmoittivat puhelimitse tulevansa kyläilemään. Tästä urheilusuorituksesta huolimatta en kieltänyt heitä tulemasta, koska emme ole nähneet pitkään aikaan, ja heitä on aina ilo nähdä. Hauskaa meillä olikin, nauroimme paljon, ja nyt jatkan hyvillä mielin Israel-tytöllä. En siis luovuta, vaikka sivumääräni jäävätkin vähäisemmiksi, vaan jatkan reippaasti yöhön saakka.

 22.10. Olenpa minä tänään hidas lukija! Kello on jo näin paljon, ja nyt vasta olen saanut luettua Niina Miettisen Israel-tytön. Kirja teki minuun loppujen lopuksi vaikutuksen, vaikka aluksi en päässytkään oikein fiiliksiin. Alku oli aika pitkälti uskontoa, uskontoa ja uskontoa, ja varsinaiseen sukupolviromaaniin päästiin vasta puolen välin tietämillä. Mielenkiintoinen esikoiskirja. Miettinenhän on Joensuusta, ja mitä ilmeisemmin kirja tapahtuukin Joensuussa, joten siitäkin plussaa.

Aikaa vei hieman se, että jouduin katsomaan hieman telkkaria. Nimittäin tänään alkoi uusi keskusteluohjelma MTV3:sella, Hjallis. Hjallis Harkimon vetämänä siis. En lukeudu kyseisen miehen fanikuntaan, todellakaan, mutta tänään se oli pakko katsoa. Vieraana oli nimittäin Jouni Hynynen, ja vieläpä keskustelemassa rakkaudesta. Hohtimilla Hjallis sai kyllä vastauksia Hynysestä kiskoa, se täytyy sanoa. Katsokaa vaikka Katsomosta, ohjelma oli aika hyvä, varsinkin tuo Hynysen osuus.

Olen muuten tehnyt päätöksen. Koska tämänpäiväinen maratoonaus ei ole oikein sujunut niin kuin suunnitelmissa oli - on tullut kaikenlaisia viivästyksiä, jatkan vielä huomennakin samoissa merkeissä! Kirjoja riittää, ja aikaakin. Joten miksipä ei! Mutta en aio ainakaan ihan vielä lopettaa tältä päivältä, vaan vaihdan seuraavaan kirjaan cappucino kupillisen juotuani.

Hyvää sunnuntai huomenta! Lukutoukka aikoo siis lukea vielä tämän harmaan sunnuntai päivänkin, aion venyttää siis maratonini huimaan 48 tuntiin. Eilinen meni vähän jumitellessa, tai no, oli noita viivästyksiä enkä lukenut hirveän nopeasti, joten sivumäärä jäi johonkin 750 sivuun. Tänään uusi, parempi yritys siis, katsotaan mitä saan aikaiseksi.

Luin eilen kahteentoista saakka, ja kirjana oli Terhi Rannelan Goa, Ganesha ja minä. Se on siis vielä kesken, ja maistuu hyvältä. Terhi Rannela on ihana, ja tuo matka sarja on todella hieno. Tsempatkaa minua vielä tänäänkin!

10.50. Terhi Rannelan Goa Ganesha ja minä on nyt luettu, ja hieman syötykin siinä välissä. Olen kirjoittanut blogiini jo tuosta Rannelan teoksesta, siitä löytyy täällä lisää. Kirja aiheutti vieläkin kauko kaipuuta, ja toimi hyvin maratonilla. Lukeminen ei ollut mitään super nopeaa, vaan kohtuullisen hidasta, ja aion nyt valita seuraavaksi jonkun kirjan joka imaisee minut täysin mukaansa.

17.55. Vvoi jummijammi, maratonini on mennyt vähän penkin alle. Iltapäiväni sisälsi kauppareissun ja kahvihetken äitini kanssa, joka tosin oli suunniteltua, mutta se ei ollut suunniteltua että nukahtaisin yli kahdeksi tunniksi! Muutenkaan en ole edennyt lukemisessa niin kuin olin ajatellut, en ole edes saanut vielä luettua Tuomaisen Synkkä niin kuin sydämeni loppuun. Aion kuitenkin taistella ja lukea sen loppuun vielä illan aikana...

18.55. Antti Tuomaisen Synkkä niin kuin sydämeni on nyt luettu. Se ei saanut minulta ansaitsemaansa arvostusta, koska lukufiilikseni oli vähän vajaa, ja luin pätkissä. Se kuitenkin koukutti sen verran että jaksoin lukea, vaikka fiilis olikin välillä vähän hakusessa. Tuo oli ensimmäinen Tuomaiseni, ja ihastuin miehen hieman runolliseen tyyliin totaalisesti, ja kirja sopi jännittävyytensä ja psykologisen otteensa vuoksi lukumaratonille hyvin. Ei ollut viimeinen Tuomaiseni!

Seuraavaksi aion lukea nuortenkirjan, mutta en mitään kevyttä silti. Sukellus huumemaailmaan Raili Mikkasen kirjan Koukussa kanssa.

20.30. Raili Mikkasen 172 sivuinen Koukussa on nyt luettu. Olen lukenut sen aiemminkin, olen tainnut lukea useammankin kerran. Koukussa kertoo huume maailmasta, ja on tosi tapahtumiin perusteella. Se jätti hieman ahdistuneen olon, joskin sitä luki mielenkiinnolla ja mielellään, ja vieläpä suhteellisen nopeasti.

Juuri siitä syystä, että tuo jätti minulle hieman ahdistuneen olon, jatkan nuortenkirja linjalla, ja otan maratoniini jo toisen Mirkka-sarjan kirjan. Nyt vuorossa siis Mirkka-sarjan päätös, Mirkka, Masa ja uudet tuulet. 

Lukutoukan lukumaraton on nyt ohi. En jaksanut kovin myöhään enää lukea eilen, joten en saanut luettua loppuun saakka Mirkka-sarjan viimeistä kirjaa. Sen verran ehdin parannella tunnelmiani sen parissa, että sain nukuttua hyvät unet, enkä (kai) nähnyt pahempia painajaisiakaan tai muuta ikävää.

Millaiset fiilikset jäi lukumaratonista? Hieman sekavat. Tuli kaikenlaista "häiriötekijää", asioita jotka veivät lukemiselta aikaa (otin ne tosin ilolla vastaan, niin mukavia asioita olivat), enkä muutenkaan päässyt maraton lukemisen fiiliksiin ihan täysillä, vaikka kirjat olivatkin hyviä. En viitsi edes tarkkaan laskea sivumääriä, niin pieneksi jäivät.

Toivon vain ettei tästä tule lukujumia! Niin, ja kiitos teille kaikille ihanille kirjavinkeistä ja tsempeistä "urheilusuorituksen" aikana. Se auttoi!

perjantai 1. marraskuuta 2013

Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka & Juha Tapio: Lapislatsulia

Sydämen mekaniikka
Mathias Malzieu
Suomentanut Lotta Toivanen
221 s. 
2011
Gummerus





 Sydämen mekaniikan löysin kirjastosta jokin aika sitten kun olin haeskellut maagista realismia käsitteleviä kirjoja. Lista oli valmiina, ja tämän nappasin mukaani hyllystä jo pelkästään kauniin kantensa vuoksi. Nyt vasta sitten sain tähän tartuttua, kun etsiskelin lukumaratoniani varten kirjoja, ja tämä kiinnosti niin paljon että päätin lukea sen jo tänään. 

Sydämen mekaniikassa ollaan vuodessa 1874. Orpokotiin syntyy pieni poika, Jack, jonka sydämessä on vikaa. Mystinen Tohtori Madeleine asentaa Jackin sydämeen käkikellon tukemaan sydämen toimintaa. Tohtori Madeleine antaa kuitenkin varoituksen: sydän ei kestä väkeviä tunteita, rakkautta tai vihaa. Miten käy kun Jack rakastuu, salamana?

"Ensinnäkin, älä kajoa viisareihisi. Toiseksi, hillitse vihasi. Kolmanneksi, älä anna itsesi ikinä, kuuna päivänä rakastua."

Sydämen mekaniikka sekoittaa traagista rakkaustarinaa, ja ihastuttavaa maagista kerrontaa. En edes jotenkin huomioinut sitä miten kirjassa ollaan niinkin kaukana historiassa, koska minähän en yleensä historiallisia romaaneja lue. Tässä kuitenkaan historia efekti ei ollut mitenkään vahva, pikemminkin hyvinkin viehättävä.

Erikseen täytyy vielä mainita käännös. Lotta Toivanen on tehnyt erinomaista työtä, hän on saanut Mathias Malzineun tarinasta erittäin hyvän suomennuksen, ja kieli on enemmän kuin sujuvaa. Sitä lukee erittäin mielellään. 

Olen suuri maagisen realismin ystävä, ja tässä kirjassa se tuli hyvin ilmi. Kirja lumosi minut aika täydellisesti, ja vajosin mystiseen maailmaan. Pituutta oli juuri sopivasti, enkä olisi poistanut sivuakaan, mutta en jäänyt kaipaamaan enempääkään pituutta.

Mathias Malzineu on paitsi kirjailjia, myös rockmuusikko. Hän on tehnyt yhtyeensä Dionyseksen kanssa Sydämen mekaniikan ilmestymisen aikaan samannimisen albumin, La mecánique du coeur.  Täytyykin haeskella Spotifysta bändi ja albumi, millaista musiikkia soittavat. Täydellisen elämyksenhän olisi saanut, jos olisi kuunnellut levyä samaan aikaan lukemisen kanssa, mutta tajusin sen vasta liian myöhään.

Suosittelen tätä varsinkin nuorille aikuisille jotka ovat kiinnostuneita hieman maagisemmasta kerronnasta.

★★★★


 Tämä on ensimmäinen levyarvioni, joten antakaa anteeksi jos tästä ei tule aivan oikeaoppista tai täydellistä. En meinaa ottaa tätä tavaksi, mutta koska olen viime aikoina kuunnellut levyn useamman kerran läpi, päätin kirjoittaakin tästä. 

Kokonaisuudessaan musiikkimakuni on ehkä vähän rouheampi ja rockimpi kuin Juha Tapio on. Mutta Juha Tapiolla on silti ollut pitkään paikka sydämessäni, koska hänessä vain on sitä jotain. Äänen lisäksi on upeat sanoitukset jotka saavat täysin omakseen. 

Lapislatsulia on siis Tapion tuorein levy. Se tuli mielestäni juuri oikeaan aikaan, sillä nyt kun laulaja on Nelosen Vain elämää tv-sarjassa, tulee levy myymään huikeita määriä. 

Sinkkulohkaisu, Tykkään susta niin että halkeen, tuttavallisemmin TSNEH, on varmasti kaikille tuttu. Ensimmäisiä kertoja se särähti korvaani pahasti, "Eihän tämä voi olla Juha Tapio!". Mutta siihen tottui. Tai tottui, ja alkoi pitää. Biisi on menevä, ja ihana. Se saa jammailemaan. 

Lapislatsulialla on toki ihan perinteistäkin Juha Tapioa. Mutta sitten löytyy esimerkiksi nimikkokappale, Lapislatsulia siis, joka on menevä, ehkä hieman rockahtavakin, ja josta muodostui TSNEHin lisäksi toinen lempikappaleeni tältä levyltä. 

Ihanaa, Juha Tapio, ihanaa. Sulatat tällaisen rokkitytönkin sydämen!

 ★★★★★





Lukutoukan lukumaraton!

Bloggarikollegani antoi minulle hyvän vinkin - hän pitää huomenna lukumaratonin. Minun viikonloppuuni ei kuulu mitään ihmeellistä, joten ajattelin: miksi ei! Minä myös! Joo! Sitten aloin penkomaan suuria kirjastopinojakin, joista löytyi mieletön määrä juuri maratonille sopivia kirjoja.






Tuollaiset kasat minä sitten löysin. Nyt kaipailisinkin teiltä, arvoisat, suloiset, ihanat lukijani, vinkkejä siitä mitä noista valitsisin? Etenkin uusin Sinisalo sekä Niina Miettisen Israel tyttö houkuttaa, mutta haluaisin kuulla kokemuksia? Mitkä olisivat hyviä maratonille ja mihin ei missään tapauksessa kannata tarttua?

Aloittelen huomenna kun herään, eli siis heti aamusta. Olen melkoinen aamuvirkku ainakin välillä. Onneksi minulla on maratonille sopivaa ruokaa, joka ei vaadi mittavia valmistamisia, joten enää ei tarvitse kauppaan lähteä. Kahvia on, sitä tarvitsee. Nestetankkaus täytyy muistaa urheilusuorituksen aikana, joten veriappelsiini mehuvichyä on. Eli kaikki näyttäisi olevan kunnossa? Luen siis iltaan / yöhön saakka, niin kauan kuin vain pysyn hereillä, ja päivitän tänne sekä blogini facebook sivulle (johon pääsee tuon facebook näppäimen kautta) säännöllisesti, kun tuntuu siltä, ja ainakin silloin kun olen saanut kirjan loppuun.

En aseta tavoitteita, kuuntelen hyvää musiikkia ja luen hyviä kirjoja. Mikä voisikaan olla parempi tapa viettää päivää. ♥