torstai 23. toukokuuta 2013

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta

Lumikko ja yhdeksän muuta
Pasi Ilmari Jääskeläinen
322 s. 
2007
Atena










Olen kuullut paljon hehkutusta Pasi Ilmari Jääskeläisestä, mutta en ollut lukenut yhtäkään hänen kirjaansa. Sain ahaa elämyksen pari viikkoa sitten ja lainasin kirjastosta tämän Lumikko ja yhdeksän muuta-kirjan sekä Harjukaupungin salakäytävät. Laina-ajat paukkuu ja monta muutakin kirjaa olisivat lukemisen alla, mutta päätin silti valita luvun alle tämän, koska kiinnostukseni oli huipussaan. Eikä suotta,

Lumikko ja yhdeksän muuta kertoo Jäniksenselän kirjoittajapiiristä, jossa on jäseniä joka lähtöön. Seuran pitäjä on Laura Lumikko, kirjailija jonka nimi on kaikille tuttu. Hän kirjoittaa Otuksela-kirjoja joita on käännetty monelle kielle. Kirjoittajapiiriin ei ole otettu uusia jäseniä moneen kymmeneen vuoteen, mutta nyt, pitkän ajan jälkeen nuori Ella Milana pääsee kymmenenneksi jäseneksi. Samaan aikaan tapahtuu jotain mystistä kirjailijatar Laura Lumikolle, ja se saa Ellan tutkimaan yhä tarkemmin seuraa sekä sen historiaa. Miten Ella selviää mystisestä Pelistä?

Ellalla oli ollut vaikeuksia pysytellä pitempiä aikoja poissa kirjaston paperinpölyisestä ilmastosta. Nytkin, kun Ella lähestyi kirjastoa viallinen Dostojevski laukussaan, hänet valtasi sama pyhä kunnioitus kuin lapsena. Hän oli ollut se kirjakasseja raahaava pieni tyttö, jollainen löytyy jokaisesta kirjastosta. Kun hän oli maannut kaksi viikkoa keuhkoputkentulehduksessa, kirjastonhoitaja oli soittanut heille kotiin ja kysynyt, oliko kaikki kunnossa. Kaiken maalman tädit ja sedät olivat tervehtineet häntä hyllyjen välissä: Hei Ella, mitäs olet tänään löytänyt...

Lumikko ja yhdeksän muuta on sekoitus jännitystä ja maagista realismia. Pasi Ilmari Jääskeläinen pitää lukijan tiukasti otteessaan aina ensimmäiseltä sivulta yllätykselliseen loppuun saakka, jota ei varmasti kukaan lukija olisi osannut aavistaa. Minä viihdyin todella hyvin tämän kirjan seurassa, se vei pois tästä välillä masentavastakin arjesta fiktiiviseen maailmaan, jossa kaikki on aina... no jos ei hyvin, niin ainakin eri tavalla.

Kun elämä tarjoaa luumuja, kannattaa sylkeä kivet ulos. 

Pidän suunnattomasti Pasi Ilmari Jääskeläisen tavasta käsitellä Suomen kieltä. Se on taidokasta ja sai minut nauttimaan suunnattomasti tästä lukukokemuksesta. Ei ole epäilystäkään, ettenkö tulisi lukemaan piankin Harjukaupungin salakäytäviä, onneksi minulla on se koko ajan kasvavassa kirjastopinossani. Tosin pino se ei voi olla, se olisi jo hajonnut moneen kertaan.

Pasi Ilmari Jääskeläinen on saanut uuden fanin!

++++


Löysin muuten tämän kirjan jännitys hyllystä, siksi kategoroin tämän myös siihen.

8 kommenttia:

  1. Jes, hieno arvio hienosta kirjasta! Lue äkkiä Harjukaupunki alta pois, syksyllä saadaan lisää Jääskeläistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annika. <3 Joo, täytyy lukea Harjukaupunki pois alta, himottaa jo kovasti. :) Syksyä todellakin odotellessa, se täytyisi ehkä jopa omaksi ostaa kun ei malta kuitenkaan kirjastosta odotela...

      Poista
  2. Minullakin on vielä Harjukaupunki lukematta, vaikka se on omassa hyllyssä ja vaikka pidin laillasi suunnattomasti Lumikosta. Niin, ja Taivaalta pudonnut eläintarha -novellikokoelmasta. Odotan myös innolla Jääskeläiseltä uutta kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, tuo novellikokoelmakin on lukematta. Sekin täytyy joskus lainata, vaikka en olekaan mikään novellien ylin ystävä. Kuitenkin, luulen että Jääskeläiseltä nekin luonnistuvat niin että sytyn. :)

      Poista
  3. Jääskeläisen kirjat houkuttaa lukea ja samalla pelottaa, etteivät ne ole yhtään minun juttuni. Taidan vihdoin rohkaistua kokeilemaan ja laittaa Jääskeläistä varaukseen kirjastosta. :)

    t. Salainen ystäväsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseänikin vähän jännitti että mitä mieltä olen tästä, kun Jääskeläistä niin paljon hehkutetaan. Onneksi tykkäsin. :)

      Poista
  4. Tämä on yksi lempikirjojani, pitäisi ehdottomasti lukea uudelleen joskus. Harjukaupunki on minullakin vielä lukematta, pitää kyllä lukea se ennen kuin uusi kirja ilmestyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kyllä nousi omallakin top-listalla aika ylös, ja jossain joku sanoi että Harjukaupunki olisi vielä parempi. Jos niin on, niin vau!

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!