maanantai 6. toukokuuta 2013

Arto Salminen: Turvapaikka

Turvapaikka
Arto Salminen
155 s. 
1995











Kirjastopinoja on saatava pienemmiksi, ja halusin jotain suhteellisen nopealukuista ja ohutta. Siispä tartuin Arto Salmisen esikoisromaaniin, Turvapaikkaan, enkä joutunut pettymään Salmiseen tälläkään kertaa.

Turvapaikka on kirja pieneen kylään sijoittuvasta SPR:n vastaanottokeskuksesta. Kirjassa pääroolia näyttelee Sundqvist, joka on töissä vastaanottokeskuksella. Sivuroolia näyttelevät muut vastaanottokeskuksen työntekijät sekä Sundqvistin vaimo. Kirjassa tutustutaan vastaanottokeskuksen arkeen, ja mukana on mitä hauskimpia sutkautuksia joille ainakin itse nauroin ääneen.

-Kaipaatko sinä entistä aikaa ja elämää?
-Aikaa kyllä, mutta elämää en. Mä en käsitä niitä jotka aina jauhaa että päivääkään en vaihtaisi pois, vaikka niiden elämä olisi mennyt kuinka päin vttua. Mä ainakin vaihtaisin joka ainoan päivän. Mä olen nähnyt ne jo. Mä tekisin jotain ihan muuta. ävä vain että aikaa ei saa takaisin. Sen voi vain pysäyttää. Jos ei ole tapahtumia, niin ei ole aikaakaan. Se on aina sidottu tapahtumiin, muuten sitä ei olisi olemassakaan. Jos pöly laskeutuu mausoleumin lattialle niin se on jo tapahtuma, silloin aika menee eteenpäin... tai vaihtuu toiseksi. 

Kirjassa ei ole varsinaista juonta mutta se ei jää haittamaan. Kerronta, ja juuri nuo sutkautukset kantavat sitä loppuun asti, aina viimeiselle sivulle. Löysin itsessäni piilevän rasistin tätä lukiessani, ennenkaikkea ennakkoluulojen perusteella. Tosin hieman rasistista huulenheittoa saattaa ystäväpiirissäni kuulla muutenkin, hihihi, mutta sitä ei saa ottaa liian vakavilla mielin. Luinkin Turvapaikan muutamia koottuja lauseita ystävälleni ääneen.

Salminen ei petä minua esikoisromaanillaankaan, ei todella. Hän on loistava kirjoittaja, joka saa kirjan aikaan ihan tavallisen ihmisen elämästä.

++++


3 kommenttia:

  1. Enpä ole Salmiseenkaan tutustunut mutta pitäisi vissiin korjata virhe :) Tässä on tärkeä ja aina kiinnostava aihekin.

    VastaaPoista
  2. Minullekin Salminen on ihan tuntematon nimi ennestään. Tämä kirja kyllä vaikuttaa kiintoisalta. Yleensä kyllä arvostan, jos kirjassa on juoni, mutta toki poikkeuksia on - tämä lienee sellainen. Pistänpä korvan taakse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Salmista lämpimästi, tosin ehkä Turvapaikka ei ole hyvä aloitusteos juonettomuuden kannalta. :)

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!