sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Roope Lipasti: Rajanaapuri, kirjahankinnoista sekä matkustuspohdintoja.

Rajanaapuri
Roope Lipasti
231 s. 
2012











Aidan toisella puolella ruohon on aina... leikkaamatta.  

Matkustaminen on aina mukavaa. Silloinkin kun varsinkin tulomatkalla laukut painaa enimmäkseen kirjoista, jalat tuntuvat väsyneiltä shoppailusta ja matka tuntuu kestävän liian kauan. No, kokonaisuutena minun pieni minilomani oli onnistunut, oli mukavaa kohdata ihmisiä jotka tuntuivat ainakin jollain tapaa hengenheimolaisilta ja tietenkin shopata. Ja onhan sukulaisten kanssa vietetty aika aina mukavaa. Tälläkertaa onnistuin shoppaamaan muutakin kuin kirjoja, tosin se ei ole ollut minulle ikinä mikään ongelma. (Nyt, jos käyttäisin blogitekteissäni hymiöitä niin laittaisin sellaisen. Mutta näissä teksteissä niitä en käytä!)

Minulla se on aina ollut niin, että kun olen lähdössä johonkin, jonne on hieman pidempi matkustus aika, niin mietin eniten että mitä kirjoja otan mukaan. Jotkut suunnittelevat kovasti mitä vaatteita ottavat, mutta minulla on lempivaatteet joita käytän, ja jotka lähtivät nytkin mukaan. Sen sijaan tarkasti piti miettiä mitä kirjoja lähti mukaan, ja niin kuin aina, niin niitä lähti liikaa. En vain osaa päättää, ja aina ajattelen että ehdin lukea enemmän kuin oikeasti luen. No, saivatpahan nekin käydä reissuamassa, tosin vain laukun pohjalla.

Mutta sitten itse kirjaan:

Luin siis matkan kuluessa tämän Roope Lipastin kirjan. Tähän sain idean jostain blogista, taisi olla Norkun Nenä kirjassa blogista tällä kertaa. Huomasin nyt käydessäni tuota tekstiä kurkkimassa että hups, meillä on aika paljon samoja mielipiteitä tästä kirjasta. Mutta ehkä tämä Kyrömäisyys on todellakin huomattavissa, eikä ainoastaan minun mielikuvituksessani. No, palaan siihen myöhemmin.

Mutta en minä itseäni kovin yksinäiseksi tunne, onhan minulla ajatukseni, vaikken voikaan jakaa niitä kenenkään kanssa, paitsi tietenkin naapurin. 

Rajanaapurit kertoo kahdesta naapuruksesta, jotka, vastoin minun käsitystäni elävät sulassa sovussa. Kertojana toimii keski-ikäinen historianopettaja, joka viettää rentouttavaa kesälomaansa teini-ikäisten oppilaidensa parista. Vaimokin on aikoinaan kertojalla ollut, mutta se on nyt poissa kuvioista, syykin selviää yhdessä vaiheessa kirjaa. Kovasti Lipasti sitä kyllä pitkittää, itse uteliaana odotin että mitä vaimolle oli tapahtunut. Naapuri sen sijaan on kuusilapsisen perheen isä, jolla on kertojan mukaan erittäin kaunis vaimo. Kertoja seurailee milloin ikkunasta, milloin kiikarilla ja milloin paikalle mennen naapurin touhuja, tämä nimittäion rakentaa pihalleen yhtä ja toista. Kirjan teemana onkin se, miten naapuri alkaa kasata pihalleen saunaa ja lampea. Saadaanko näitä koskaan aikaiseksi? Ja ihastuuko kertoja naapurin vaimoon?

Kirja oli ihana. Se oli lämpimällä tavalla kerrottu, hauska, maanläheinen. Niin kuin jo aiemmin mainitsin, niin minulle tuli jo alkupuolella kirjaa mieleen Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajat, niin samanhenkisessä maailmassa tässä mentiin. Tai no, ehkei samanhenkisessä maailmassa, mutta jotain lämpimässä huumorissa oli samaa. Matkustus aika kului mitä mukavimmin tämän kirjan parissa, vaikken ääneen nauranutkaan niin hymyilin lämpimästi naapurin ja kertojan toilauksille. Ovatkohan naapurisuhteet useinkin tällaisia? Lipasti on aiemmin kirjoittanut lastenkirjoja, tämä on hänen ensimmäinen aikuisille suunnattu romaaninsa. Jään innolla odottamaan lisää, ja ihan varmasti luen kyllä seuraavankin kirjan. Tämä on muuten jo pokkarina, melkein ostin itsellenikin mutta tarjonta oli niin runsasta että jätin hankkimatta.

Samaistuttavia hahmoja tässä kirjassa ei tälläkertaa ollut. Ehkä silti pidin tuosta naapurista eniten, hän oli jotenkin niin toimelias ja jotenkin... sählä? Koko ajan tekemässä jotain, rakentamassa, touhuamassa. Ja hänen tapansa hoitaa kuusilapsista perhettään tuntui niin mukavalta. Tämä oli mukava kirja. Voin suositella lämpimästi ihan kenelle tahansa!

++++½


Sitten vielä sananen kirjahankinnoistani, joita tein runsaalla kädellä. Seuraavia kirjoja tuli hankituksi:

Cecelia Ahern: P.S. Rakastan sinua
Jussi Adler Olsen: Vanki
Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana
Marjaneh Bakhtiari: Toista maata
Herman Koch: Illallinen

Seuraavat kirjat sain lahjaksi:

Eve Hietamies: Yösyöttö
Eve Hietamies: Tarhapäivä
Eve Hietamies: Puolinainen
Laura Save: Paljain jaloin

Ja seuraavat olen saanut kierrätettyinä:

Miina Supinen: Orvokki Leukaluun urakirja
Dirie Miller: Aavikon kukka
Petri Karra: Haarautuvan rakkauden talo
Maxence Fermine: Lumi
Charled Bukowski: Hollywood

Hih, eli lukeminen ei todellakaan pääse ihan heti loppumaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!