keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Nicola Kraus & Emma McLaughlin: Nanny - lastenhoitajan päiväkirja

Nanny - Lastenhoitajan päiväkirja
Nicola Kraus & Emma McLaughlin
Suomentanut Outi Knuuttila
333 s. 
2002 










Kaipailin vaihteeksi jotain vähän kevyempää - ja hyllystä löytyikin siihen tarpeeseen oiva kirja: Nanny - lastenhoitajan päiväkirja. En ole nähnyt vielä tämän pohjalta tehtyä elokuvaa, mutta kiinnostaisi kyllä kovasti. Jossain vaiheessa lukemista tosin tajusin että olen lukenut tämän aikaisemminkin, mutta  tunteita se jaksoi nostattaa toisellakin lukukerralla.

Nanny päätyy X:ien perheeseen lastenhoitajaksi, hoitamaan nelivuotiasta Grayeria. Kun hän solmii työsuhteen niin hän ei tiedä mihin joutuu. Tekemään ostoksia, hoitamaan Grayeria paljon enemmän kuin on sovittu, sekä etsimään herra X:n rakastajattaren alushousuja. Nanny kuitenkin kiintyy Grayeriin, eikä halua lopettaa hoitosuhdetta.

Kirja ihastutti, viihdytti ja raivostutti. Mutta luulen että kirjoittajilla on tarkoituskin herättää raivon tunteita, sen verran kärjistetysti ja terävästi rouva X:ää on kuvailtu. Voi niitä inhon tunteita joita tämä kyseinen hahmo sai minussa aikaan! En ole pitkään aikaan reagoinut yhteenkään fiktiiviseen hahmoon yhtä voimakkaasti, saattaa olla että kasvoillani oli suuria inhon irvistyksiä tätä lukiessani. Kaikki sympatiani Nannylle, ja tämän myötä lastenhoitajille ylipäätään!

Kyllä tämän chick lit kategoriaan laskisin, sillä Nanny kohtaa Grayeria hoitaessaan H.N:n eli Harvardin Namupalan, jonka kanssa pikkuhiljaa syntyy suhde. Piristävää on kyllä lukea välillä vähän erilaistakin sinkkukirjallisuutta, tässä oli paljon muutakin kuin niitä perinteisiä ihmissuhteita mukana.

+++½

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!