perjantai 15. maaliskuuta 2013

Julia Bell: Ahmatti

Ahmatti
Julia Bell
Suomentanut Sirpa Kähkönen
250 s. 
2003








Alavireisyyteni vuoksi tämä kirja ei ollut niitä parhaita vaihtoehtoja tämän hetken lukukokemukseksi, koska Ahmatissa käsitellään vaikeita asioita, jotka ovat minunkin elämääni koskevia. Päätin, että seuraavana (joka kenties on viimeinen kirja nuortenkirja viikollani) luen jotain kevyempää. Luen siis vielä nuortenkirja viikolla yhden tai kaksi kirjaa, riippuen lukunopeudestani.

Ahmatti kertoo syömishäiriöistä, kuten nimestä saattaakin päätellä. Ja nimenomaan bulimiasta. Se kertoo äidistä, jonka taustalla on pitkään jatkunut bulimia, ja joka laihduttaa jatkuvasti. Ahmatti on kirja äidin ja tyttären laihduttamisesta, ja se saa 14-vuotiaan Carmenin (joka minun saamani käsityksen mukaan on kuitenkin kohtalaisen normaalipainoinen tai korkeintaan pyöreähkö) lopulta oksentamaan ruokaansa. Kirjassa käsitellään myös pitkälle mennyttä koulukiusaamista ja sitä mitä siitä voi seurata. Ahmatti ei siis ole kirja ainoastaan nuorten syömishäiriöistä, vaan tälläkertaa se pahin ongelmatapaus on Carmenin äiti. Selviävätkö äiti ja tytär tästä kierteestä?

"Ettekö te voisi tehdä isompia vaatteita", kysyin, kun en kerrankin kyennyt seuraamaan hänen ajatuksenjuoksuaan. "Totta kai me voisimme", hän sanoi. "Mutta me emme halua. Lihavat ihmiset karkottavat asiakkaat. Siis eihän meidän kauppamme, Luojan tähden, ole mikään Evans tai Etam. Meidän vaatteemme ovat laadukkaita, ja laadukkaat naiset vat laihoja. Olen pahoillani, Carmen, mutta se on totuus - tulet sen vielä huomaamaan."

Kirja jättää ison kysymyksen auki, miten Carmenin bulimialle käy. Se jäi vaivaamaan. Myös se, miten Paisleyn (joka kirjan keskivaiheilla kiusasi Carmenia)  ja Carmenin ystävyyden käy, ja miten aitoa se loppujen lopuksi on, jäi hieman vaivaamaan. Kuitenkin, kirjassa on tuore näkökulma nuorten syömishäiriö kirjoihin, tälläkertaa ei syömishäiriöstä tosiaankaan kärsi ainoastaan vain perheen nuori, vaan myös äiti. Synkkä aihe monelta kantilta, mukaan on myös mahdutettu vaikeat perhesuhteet kuin myös huumeiden käyttö, eikä mukaan ole saatu oikeastaan juuri mitään keventävää. Olisinko saanut erilaisen fiiliksen tätä lukiessa jos en olisi ollut muuten masentunut, sitä en tiedä.

Lukumusiikkina toimi uusi löytöni via spotify, Mikko Herranen. Olen toki mieheen tutustunut jo viime kauden Voice of Finlandia katsoessa, mutta levyä en ole ennen kuunnellut. Enkä löydä Kylmä Maailma levystä kyllä paljoa haukuttavaa.

***

2 kommenttia:

  1. Muistan tehneeni tästä yläasteella kirjaesitelmän ja sainkin siitä 10-! Hyvänä kirjana jäi mieleen... Mieleen jäi myös se, kun joku poika alkoi nauraa kun esitelmän jälkeen luin oksennuskohtauksen kirjasta.. Tuntui aika pahalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä oli hyvä kirja, mutta jotenkin aihe vaan ei tämänhetkiseen mielialaani sopinut (tai sitten sopi vähän liiankin hyvin). Rankkoja aiheita tosiaan monta päällekäin.

      Yläastepojat... ei voi muuta sanoa kuin huoh. :(

      Poista

Lukutoukka ilahtuu kommentistasi!